Hengissä vielä ollaan!

Tuo otsikko oli ehkä enemmänkin itselleni tarkoitettu kehu, tokaisu taikka uskon valaminen näihin päiviin. Väsymyskoomassa kulkeminen ei kieltämättä ole ihan kauhean herkullista :) Joka toinen viikonloppu häämöttävät viikonlopputyöt kummittelevat mielessä joka toinen maanantai. No, oikeasti olen onnellinen että töitä on! 

Eilen oli ensimmäinen pieneläinsairaalapäivystykseni! Kaikesta jännittämisestä ja jopa kauhusta huolimatta se meni todella kivasti :) Uskokaa tai älkää, vastailin jopa päivystyspuhelimeenkin O.o Eikä se ollut ollenkaan niin pelottavaa kuin olisin uskonut. Tällä kertaa soittaneet ihmiset olivat mukavia ja tietysti ainoastaan huolissaan rakkaasta lemmikistään. Ja miten ihana tunne pystyä auttamaan ja neuvomaan. Onneksi olin valmistautunut hyvin ja kirjoittanut itselleni vihkoon aika hyvät rungot yleistutkimuksen teosta ja muistiinpanot. Lisäksi otin vastaan ensimmäisen potilaani, kirjoitin anamneesin sekä tein yleistutkimuksen. Se on ihan oikeasti todellisuutta, että alan integroitumaan eläinlääkäriyhteisöön pikkuhiljaa. Paljon on matkaa vielä edessä, mutta tästä se alkaa. Täytyy vielä kehaista nykyisiä 5. vuosikurssilaisia, olivat todella auttavaisia ja ystävällisiä :) 

http://www.urdogs.com/wp-content/uploads/2015/07/Dogs-and-Vets-1.jpg

Ja sitten ihan koirakuulumisia, mun pieni vuotias herra H sai läpäistyä vesipelastuskokeen soveltuvuuskokeen täysin pistein :) 

Nyt sitten täytyisi aktivoitua taas jäljestämisen suhteen ja alkaa oikeasti miettimään sitä palveluskoirien käyttäymiskoetta (BH-koe)... Josko sitä vaikka ensi vuonna saisi sen suoritettua! :)

Mutta nyt takaisin sorvin ääreen, lisurihommat kutsuu.

Suhteellisuusteoriaa ja -narinaa

Tässä on oppinut juuri sen, että kaikki on suhteellista. Oikeastaan se oma näkökanta asioihin vaikuttaa lopputulokseen ihan hirveästi. Jos olet sitä mieltä, että jokin asia on tylsää, sehän on. Jos mielessäsi vallitsee jatkuva kaaos ja kiire, et varmasti saa mitään aikaan. Sitten on tietysti sellaisia faktoja, kuten että päivässä on vain 24 h ja se ei siitä muuksi muutu. Mutta esimerkiksi tämä 4. vuoden panikointi sisätaudeista johtuu pitkälti siitä, että kaikki aiemmat vuosikurssit ovat sanoneet, että kamalaa, ei mitään ehdi oppimaan. Ja näinhän se on, jos asian niin haluaa ajatella. Voin käyttää koko illan siihen, että panikoin kovaa tahtia ja ihmettelen, miten tästä ikinä selviää. Joka päivä tulee 4 uutta prujukasaa luettavaksi. Mutta tässähän oikeastaan kosahdetaankin siihen tosiasiaan, että jos edellisien vuosien opinnot on hoidettu huonosti, niin varmasti tekee tiukkaa. Patologian oppijaksot antavat todella vahvat pohjat tälle kurssille, joten *vinkvink*, kannattaa oikeasti panostaa. En nyt voi kovasti väittää, että olisin itse mitenkään loistanut patologiassa, mutta kyllä sieltä onneksi jotain jäi käteen. Ja se panikointi kannattaa vaihtaa siihen lukemiseen. Ja myös pitää mielessä, että jos on tällainen hitaampi oppija, kuin esimerkiksi allekirjoittanut, niin aina on ne uusinnat olemassa. Summa summarum, vapaa-aika kannattaa käyttää kaikkeen muuhun kuin panikointiin, stressaamiseen ja kiireen manaamiseen. Lukee sen minkä ehtii, ja se ehkä riittää 1. tenttiin tai vasta 2. tenttiin. Tämä on nyt vain yksi jakso elämässä, ja vaikka se lyhyt kaikella mittapuulla onkin, niin ei sitäkään kannata käyttää elinvuosien lyhentämiseen nukkumalla huonosti ja kulkemalla otsasuoni turvoksissa. Vaikka välillä ärsyynnyn kaikista mukaviisaista sanonnoista, niin kyllä ainakin välillä pitää paikkansa, että "kiireys on vain mielentila". Ja toki, jos vapaa-aikansa haluaa välttämättä täyttää kaikenmaailman harrastuksilla ja menoilla, niin siitä voi syyttää itseään, ei välttämättä lukujärjestystä. Me ollaan kuitenkin hei lääkiksessä.

Sen verran jatkan vielä narinaa, että olen ollut hieman pettynyt kyllä koulumme "problem based medicine"-oppimistyyliin. Tai en tiedä, onko muualla PBL sitä, että opettaja syytää valmiit vastaukset meille edestä ilman, että ehdimme itse mitään pohtimaan. Muutenkin koulussamme otetaan huonosti huomioon erilaiset oppijat ja elämäntilanteet. Mä taidan edustaa juuri sitä päätä, joka nauttisi pienryhmäopetuksesta, potilastapausten ratkomisesta omaan tahtiin ja mahdollisuudesta osallistua etäopetukseen. Mutta ei, kahdeksalta aamulla on oltava koulussa jos luennoille haluaa osallistua. Ovathan ne toki vapaahetoisia, mutta mä ainakin opin parhaiten käymällä niillä. Etäyhteydet on olemassa, mutta jollain tapaa kaavoihin kangistunut armas tiedekuntamme ei vain suostu käyttämään luennoilla sitä. Ei, vaikka luennot ovat avoimia ja niille saa periaatteessa osallistua ketä vaan ulkopuolinen. Pienryhmäopetus on huonosti järjestetty, mutta sen ymmärrän toki, että ohjaajia ei riitä. Se ei ole tiedekunnan vika. No, edellisistäkin vuosikursseista on valmistunut päteviä eläinlääkäreitä, joten eiköhän sellainen mustakin tule. Olisi vaan kiva, jos tiedekunta tulisi enemmän vastaan.

Aamumaisemaa :)

Ainiin en olekaan mitään tainnut vielä kirjoittaa siitä viime viikkoisesta hevossairaalapäivystyksestäni! Koska en voi kertoa mitään potilaista, niin voin yleisesti sanoa, että oli tosi mielenkiintoinen ilta. Autoimme 5. vuoden kandia ottamaan statukset sisällä olevista hevosista, eli tutkimme mm. sykkeen, hengitysfrekvenssin, lämpötilan, limakalvot, imusolmukkeet, digitaalipulssit, suolistoäänet ja ihon turgorin (kimmoisuus). Tuli sinne yksi kiireellinen potilaskin, joka oli todella opettavainen kaiken kaikkiaan. Oli kiva huomata, että vaikka en niin paljoa hoitajatyötä päässyt kesän aikana tekemään (enemmän avustajan hommia), oli kesä hevosten kanssa kuitenkin opettavainen ja valoi itseluottamusta :)

Noin hienon hoitajakellon löysin ihan vaan Clas Uhlsonilta, tykkään :) Jotenkin tuohon laattaan olisi kiva kaiverruttaa oma nimi, jos se vaikka katoaa. Setistä puuttuu vielä mm. lankasakset, jotka osoittautuivat erittäin hyödyllisiksi viime viikolla, sellaiset pitäisi hankkia. "Pieni" muistivihkoni osoittautui kuin osoittautuikin hieman liian isoksi, eli se ei mahdu meidän sinisen smurffiasumme taskuun. Mutta enköhän mä sitä pysty kiikuttamaan mukanani tavalla tai toisella, lisäksi seuraavaksi vuorossa olevaan pieneläinsairaalapäivystykseen pitää ottaa mukaan suttuvihko.

Tuo pieneläinsairaalapäivystys mua jotenkin pelottaa enemmän, koska se on paljon kiireisempi todennäköisesti, ja siellä voi tulla vastaan mitä vaan. Hevospuolella jo käytänössä oppi, että päivystykseen tulee yleensä ähkyt ja itsensä teloneet hevoset, mutta pieneläinpuolelle kun voi tulla mitä vaan alkaen torsioituneesta koirasta itsensä teloneeseen lintuun. Täytyykin kerrata tuo pieneläinten yleistutkimus vielä, mä en tajua miksi mulla on paljon vaikeampi muistaa pieneläimiin liittyviä asioita kuin hevosiin. Kun mulla on kaksi omaa koiraa, niin luulisi asian olevan toiste päin, mutta ei. Kyllähän ne hevoset toisaalta kiinnostavat niin paljon.

Syksy on ehdottomasti parasta aikaa koiraharrastukselle ja lenkkeilylle!

Mutta nyt irrottaudun tästä koneelta ja suuntaan pikkuhiljaa noiden komeiden poikien kanssa lenkille :) Elämä sairastelun jälkeen tuntuu aina niin paljon valoisammalta, eilen kärsin siis aivan kamalasta migreenikohtauksesta, oksensin kolme kertaa ja vasta iltayhdeksältä kykenin ottamaan särkylääkkeen niin, että se pysyi sisälläni. Kun on maannut yhdenkin päivän sohvalla kykenemättä tekemään mitään, niin seuraavana päivänä on virtaa täynnä ja kaikki mitättömät huolet ja murheet ovat taas suhteellisesti pienempiä :)