Vuosi 2016 - kiitos ja hyvästi!

Aurora on vieläkin hengissä :) Kovin jäi blogin päivittäminen vähälle viime syksystä eteenpäin. Neljäs vuosi oli loppujen lopuksi itselleni tosi rankka, ja syksyn jälkeen olin aivan valmis Ruususen unille. Yhtenä syynä kovaan väsymykseeni oli selkäni, josta pullahti välilevy syksyllä. Selkä oli melkoisen kipeä ja sen kanssa mentiin päivystykseen hakemaan kipupiikkiä. Myöhemmin magneettikuvissa se paljastuikin välilevyn pullistumaksi.Tämän takia jouduin sanoutumaan irti työstäni heppasairaalalla alkuvuodesta, kun selkä ei kestänyt enää raskasta nostelua. Tämä vaikutti myös mielialaani aika paljon, ja ihmisten kyselyt: "kuinka sun selkä nyt kestää eläinkääkärintyötä?" eivät kauheasti nostattaneet omia tunnelmiani. Selän kanssa nukkuminen oli huonoa ja selkä huusi hoosiannaa joka kerta tunnin automatkan jälkeen kouluun ja kotiin. En pystynyt luennoilla istumaan kunnolla ja kävelin kuin rampa. Joululomalla olin aivan naatti ja mietin, että kuinka jaksan vielä kevään.

Pitenevät päivät keväällä tekivät kuitenkin ihmeitä, ja kyllä edessä päin häämöttävä kesä ja lähestyvä 5.vuosi vaan antoi hurjasti energiaa :) Viime keväästä en vaan muista paljoa, otin aika rauhallisesti viimeiset kurssit ja jäin kotiin lukemaan aina kun pystyin. Kotieläinten lisääntymistiede ja tuotantoeläimet-kurssi kruunasivat 4. vuoden haastellisuudellaan ja valtavalla määrällä lukemista, mutta niistäkin selvittiin :) Selkäkin alkoi olla parempi pikkuhiljaa kun yritin sen sallimissa rajoissa liikkua mahdollisimman paljon. Kävin alkukeväästä myös lyhyen akupuntkiokurssin ja opettelin antamaan akupunktiota sekä hevosille että koirille.

Klinikkaryhmämme kanssa piknikillä koulun päätyttyä :)

Kesällä suoritin 5. vuoden teurastamoharjoitteluviikon Lapin aluehallintovirastossa Rovaniemellä, koska yhden viikon saa opiskelujen aikana suorittaa AVIssa teurastamon sijaan. Otettiin mieheni kanssa tämä viikko hieman seikkaulun kannalta, ja yövyimme teltassa tuon viikon, mukana herra H herra A:n jäädessä kotikonnuille hoitoon. Yöt olivat suoraan sanoen jäätäviä ja nauroimme katketaksemme, kun vihertävän valon luova teltta sai toisen näyttämään yöllä siltä, että hän olisi jäätynyt hengiltä. Ei tämä välttämättä kuulosta niin hauskalta kuin se siinä väsymyksessä oli, kun vuorotellen tönimme toista hereille varmistaaksemme, että hän on hengissä, ja nauroimme aina räkäisesti päälle :D Lapissa oli kiva tosiaan pikaisesti käydä, Rovaniemen AVIn henkilökunta oli aivan valloittavan mukavaa. Viimeisenä päivänä pääsin rajatarkastukselle Tornioon ja vilahdimpa YLEn paikallisuutisissakin :) Kotiin tullessamme ajoimme länsirannikkoa alas, yövyimme Vaasassa hotellissa ja poikkesimme sukuni kotikonnuille Ylihärmään katselemaan, löytyiskö vanhoja sukutalojamme vielä. Oli ihanan virkistävää käydä edes jossain kaukana kotoa.

Kesällä aloitin myös kesäklinikan Saaren tuotantoeläinsairaalalla, tein 2 viikkoa tulevan vuoden opinnoista jo etukäteen. Kesällä en siis mennyt ollenkaan töihin, kun tarkoitukseni oli myös saada lisuria eteenpäin (huonoin tuoksin :D). Kesällä saa ennen 5. vuotta tehdä 2 tai 4 viikkoa tietyillä klinikoilla opintoja. Jos tekee 2 viikkoa, saa ne lomaksi tulevan lukuvuoden ajalle, jos tekee 4 viikkoa, saa lisäksi praktiikkaoikeudet 2 viikkoa aiemmin. Mietin, että olisin tehnyt 4 viikkoa, mutta loppujen lopuksi kesälomaa olisi jäänyt sen verran vähän jäljelle lomailuun ja lisurin tekoon, että päädyin 2 viikkoon. Halusin kuitenkin myös latailla akkuja alkavaa klinikkavuotta ajatellen. Kesällä treenailin myös koiriani ja herra H pääsi vepessä avoimeen luokkaan :) Kävin myös hoitelemassa ihanaa vuokrahevostani, jolla en tosin ole vielä uskaltanut ratsastaa välilevyepisodin jälkeen. Se nimittäin meni lopullisesti erään tiukan istuntatunnin jälkeen.. Samaten teloin nilkkani kesällä ja meninkin jonkin aikaa kyynärsauvoilla, nyt vasta nilkka alkaa olla normaalin tuntuinen ja taipua kuten ennen.

Ja yksi parhaista hankinnoistamme oli meidän oma pieni soutuveneemme, alias "Kippo" 💗 soutelimme eväiden kera kesäpäivinä ja nautimme vain olemisesta.

Syksyllä alkoikin rankka klinikkavuosi, ja täytyy nyt sanoa, että syksyllä kertyi melkoisesti univelkaa. Luentokurssit on niin erilaisia, jos ei aamulla jaksa nousta, niin ei välttämättä tarvitse olla kasilta koulussa. Mutta nyt, joka aamu 7.30-8.30 klinikalla riippuen paikasta, ja välillä päivät venyivät pitkiksi. Mutta silti: olen niin onnellinen, että olen tässä pisteessä nyt :) klinikkavuosi! Tätä on odotettu ja pelätty! Syksy on tosiaan nyt takana, olen ollut pehmytosakirurgialla, hevossairaalalla, tuotantoeläinsairaalalla, yleispoliklinikalla, päivystämässä, patologialla, diagnostisella kuvantamisella sekä valinnaisviikoilla Tammiston eläinsairaalalla :) Olen sekä oppinut paljon ja tajunnut myös,kuinka vähän osaan. Olen innoissani, että puolet on jo takana, sekä myös kiitollinen, että puolet on vielä edessä. Meille on sanottu, että kevään aikana meistä kasvaa jo paljon itsevarmempia kandeja, kun syksy vielä menee niin ihmetellessä kaikkea. Toivon todella näin olevan. Vielä en olisi todellakaan valmis aloittamaan itsenäisesti töitä eläinlääkärinä.

Eräs korkea näköalanyppylä lähellämme

Eli takana on vuosi, joka on ollut täynnä iloja ja suruja, se on ollut rankka ja antoisa, olen myös saanut uusia ystäviä ja olemassa oleviin ihmisiin tuntuu,että välini ovat syventyneet entisestään. Joten kiitos vuosi 2016, annoit ja otit paljon, ja kiitollisena hyvästelen sinut ja toivotan seuraavan vuoden tervetulleeksi! Se onkin toivottavasti täynnä mahtavia asioita ja odotuksia :) Toivon, että siitä tulee juuri niin mahtava vuosi kuin odotan!

Synkän syksyn sutinat

Hui kamalaa, miten on mennyt aikaa taas edellisestä viestistä! Syksyn kurssit ovat olleet kyllä ehkä maailman tehokkaimmat aikavarkaat. Meillä on nyt meneillään kirurgian ja ortopedian kurssi, joka on raskas mutta mielenkiintoinen :) Kerrankin riittävästi ongelmalähtöistä oppimista ja harjoittelua! Tykkään, vaikka kirurgia musta ei tulekaan varmaan koskaan :D Käsityöt 7-8 koulussa aina ja kaikki jäi kesken, mitä aloitin. Ainoa, mitä sain valmiiksi, oli yläasteella lapinlapaset, joista toinen oli puolitoista kertaa isompi kuin toinen. Ala-asteella taisin olla ahkerampi ja ompelin kauheita tekeleitä, joita äitini ystävällisesti piti päällään <3 Kiitos äiti!

Tai ehkä tämä olisi kiinnostavampaa jos aikaa olisi enemmän. Nyt meillä on on 5 leikkelykertaa, joista jokainen aikana meidän pitää suorittaa aika monta isoa operaatiota alusta loppuun: esimerkiksi avata vastaontelo, ottaa suolesta biopsia, harjoitella mahalaukun/virtsarakon avaus ja sulku, tehdä sterilisaatio narttukoiralle/kastraatio urokselle, poistaa ihopatti, ommella jännevamma/tassuvamma, laittaa dreeni ihon alle, ommella luomivamma/verikorva, amputoida häntä/varvas jne jne jne.plus vielä sulkea kaikki haavat/vatsaontelo jne oikealla tavalla. On linea albaa, subcutista, ihoa, over-et-over -ommelta, napinläpeä, upotettua solmua ja intradermaalista. Langat vilisee silmissä, monocryl, PDS, Ethilon, 2-0, 3-0, 4-0, isoa neulaa ja pientä neulaa. Samoin noiden välineiden nimet on kyllä hakusessa, moskiitot, metzenbaumit, crilet, doylenit, adsonit, kaikki suloisessa sekamelskassa keskenään :D

Meillehän tilattiin omat kirurgiansetit ja olenkin sellaisen ylpeä omistaja <3 En vaan tajua miten mulla ei ole kuvaa niistä, enkä voi tällä hetkellä ottaa, koska setti on anatomiansalissa. Höh.

Samoin ollaan harjoiteltu ortopedisen tutkimuksen tekoa, kokeiltu patellat ja ristisiteet, selkäongelmat ym. Maanantaina mennään harjoittelemaan kipsien/lastojen tekoa oikeiden koirien kera :) Ihanaa kun tää alkaa olla niin käytännönläheistä, mii laik! Muutenkin ihana huomata, miten sitä alkaa oikeasti sisäistämään isojakin kokonaisuuksia. Näissä ryhmätöissä sen huomaa, että osaa ja tietää jo aika paljon, ainakin pieneläimistä. On myös paljon, mitä ei muista ja on päässyt unohtumaan, mutta ainakin kertausta tulee sopivan paljon koko ajan. Huomenna viimeinen pehmytosakirurgian harjoittelu. :( Seuraavan kerran päästään ompelemaan sitten vasta 5. vuonna. Apua. Harjoittelua on kyllä pakko harrastaa sitä ennen, äkkiä nuo ompeleet unohtuvat.

Ja pahoittelut, että tulee näin vähäkuvainen postaus! Olen aina kovasti meinaamassa ottaa kuvia kaikkialla ja kaikesta, mutta sitten se vaan unohtuu.

Tässä meidän hurtat pellolla :D

Sori, seuraavaan postaukseen lupaan enemmän kuvia :)

Narquelië

Mistä minä tiedän, että syksy on tullut? Hiljennyn. Hengitän syvään, kuuntelen, katselen.Koen kaihoisaa kaipuuta ja syvää arvostusta kaikkea kaunista kohtaan ympärilläni.

Ja vanhana LOTR-fanina kaivan mm. tämän kappaleen soimaan taustalle, kun palaan mielessäni näihin voimaannuttaviin maisemiin.

Saako syksy muita tunteelliseksi, vai olenko ainoa hörhö? :)

(Narquelië = lokakuu)

Kaikenlaista pölinää, enemmän ja vähemmän tärkeää :D

Kohta on puolet syksyn kursseista suoritettu, pieneläinten sisätaudit ja neurologia+oftalmologia. Tänään oli oftalmologian harjoitukset, johon raahasin innokkaan(?) herra A:n. Herra täytti tässä jokin aika sitten 8 vuotta, ja olen välillä ollut huolissani herran silmistä, ne kun näyttävät tietyssä valossa vähän sameilta. Mutta nyt ne tutkittiin kyllä erinomaisen perusteellisesti, eikä pojalla ollut kuiten hieman ikärappeumaa linsseissä ja pieni arpeuma sarveiskalvolla. Säälittävää kyllä, kun meitä on niin paljon ja koiria niin vähän, tarpeeksi moni kun yhden koiran silmiä valolla tutkii, niin aivan varmasti tuntuu inhottavalta. 

Viime viikolla oli neurologian harjoitukset, jossa harjoittelimme perusneurologisen tutkimuksen tekoa (asentotunnot, selkäydinrefleksit ja kasvohermot). Ja tuntuuhan se nyt hurjalta, että nyt meidän periaatteessa pitäisi osata sisätaudit, neurologia ja parin päivän kuluttua oftalmologiakin kokonaan! O.o 

Jotenkin tällaiselta siellä silmässä näytti.
http://crossroadsvets.net/yahoo_site_admin/assets/images/fundus.1062828_large.jpg

Mutta on tää vaan niin hieno koulu!! :D

Missä muualla pääset tutkimaan omaa koiraasi? Etenkin silloin, kun jokin asia on mietityttänyt :) 

Tämä mussukkakin muuttaa kohta puoliin melkein meidän naapuriin uudelle tallille :) Toivottavasti talli on kiva ja viihtyisä, ainakin se on uusi ja hienonnäköinen. Ja kivointahan on tietysti se, että koiralenkeilläkin päästään mussua moikkaamaan :) Tää on kyllä maailman kiltein ja fiksuin hevonen, ja niin kauniskin vielä. Pieniä varsatoiveita on omistajalla, mutta saa nähdä, missä vaiheessa. Ja toteutuuko unelma, löytyykö sopivaa oria jne. Pidän peukkuja pystyssä,olisihan se mahtavaa päästä seuraamaan varsan maailmaan tuloa alkaen astutuksesta/keinosiemennyksestä aina 11kk kestävään tiineyteen ja syntymään asti. <3

Amiraaliperhonen

Ens viikko on väliviikko koulusta, ihanaa, paljon tekemättömiä asioita odottaa tekemistä :) Sitten alkaakin kirurgian jakso, jota odotan, näin peukalo keskellä kämmentä omaavana, kauhulla :D Toisaalta ihanaa, pääsemme treenaamaan ihan perustoimenpiteitä alkaen kastraatiosta pernanpoistoon, ihopattien poistoon jne. Lopetetuilla eläimillä siis. Toisaalta pelottaa, kun koulussakin kaikki käsityötekeleeni jäivät joko kesken tai esimerkiksi toinen lapinlapanen oli puoltoistakertaa isompi kuin toinen. Eli siis pikkutarkka tekeminen ja muutenkin käsillä tekeminen on mulle vaikeeta. Mutta katsotaan, toisaalta tämä kun kiinnostaa, niin ehkä mä selviä noista harjoituksista. 

Kuvailin muuten taas lämpökameralla näitä otuksiamme, tässä kunnon perhepotretti äitini vinttikoirista ja herra A:sta :D

Näkyy hyvin vinttikoirien lämpötilaero verrattuna sakemanniin, eristävän turkin puute plus muutenkin korkeampi ruumiinlämpö saa vinttikoirat hehkumaan punaisina kauhurakkeina :D Tässä on ihan järkikin takana, lisuriani varten mun täytyy yrittää haarukoida sopivia lämpötilaskaaloja, joilla tulevia potilaita kuvataan. 

Höppänät syksyisellä pellolla juoksentelemassa :) 

Jepulis, tartteis kai ottaa kirja käteen ja lukea perjantaiseen tenttiin... Innolla odotan, koska saadaan meidän kirurgiansetit, ne tarvitaan tosiaan alkavaa kirurgian jaksoa varten. Torstai-iltana on järjestyksessä 3. pieneläinsairaalapäivystys, edelleen se näköjään jännittää yhtä paljon kuin ekallakin kerralla. :D Mutta ehkä siitä ei koskaan pääsekään eroon, jännityksestä siis, ja tarviiko siitä päästäkään? Sehän vaan ajaa tekemään paremmin :) Kai :D Ainakin haluan uskoa niin.

Mutta hyvää syksyn jatkoa, äitini neulomat villasukat ovat päässeet kovaan käyttöön tässä viime päivinä! Pysytelkää terveinä :)

Hengissä vielä ollaan!

Tuo otsikko oli ehkä enemmänkin itselleni tarkoitettu kehu, tokaisu taikka uskon valaminen näihin päiviin. Väsymyskoomassa kulkeminen ei kieltämättä ole ihan kauhean herkullista :) Joka toinen viikonloppu häämöttävät viikonlopputyöt kummittelevat mielessä joka toinen maanantai. No, oikeasti olen onnellinen että töitä on! 

Eilen oli ensimmäinen pieneläinsairaalapäivystykseni! Kaikesta jännittämisestä ja jopa kauhusta huolimatta se meni todella kivasti :) Uskokaa tai älkää, vastailin jopa päivystyspuhelimeenkin O.o Eikä se ollut ollenkaan niin pelottavaa kuin olisin uskonut. Tällä kertaa soittaneet ihmiset olivat mukavia ja tietysti ainoastaan huolissaan rakkaasta lemmikistään. Ja miten ihana tunne pystyä auttamaan ja neuvomaan. Onneksi olin valmistautunut hyvin ja kirjoittanut itselleni vihkoon aika hyvät rungot yleistutkimuksen teosta ja muistiinpanot. Lisäksi otin vastaan ensimmäisen potilaani, kirjoitin anamneesin sekä tein yleistutkimuksen. Se on ihan oikeasti todellisuutta, että alan integroitumaan eläinlääkäriyhteisöön pikkuhiljaa. Paljon on matkaa vielä edessä, mutta tästä se alkaa. Täytyy vielä kehaista nykyisiä 5. vuosikurssilaisia, olivat todella auttavaisia ja ystävällisiä :) 

http://www.urdogs.com/wp-content/uploads/2015/07/Dogs-and-Vets-1.jpg

Ja sitten ihan koirakuulumisia, mun pieni vuotias herra H sai läpäistyä vesipelastuskokeen soveltuvuuskokeen täysin pistein :) 

Nyt sitten täytyisi aktivoitua taas jäljestämisen suhteen ja alkaa oikeasti miettimään sitä palveluskoirien käyttäymiskoetta (BH-koe)... Josko sitä vaikka ensi vuonna saisi sen suoritettua! :)

Mutta nyt takaisin sorvin ääreen, lisurihommat kutsuu.

Suhteellisuusteoriaa ja -narinaa

Tässä on oppinut juuri sen, että kaikki on suhteellista. Oikeastaan se oma näkökanta asioihin vaikuttaa lopputulokseen ihan hirveästi. Jos olet sitä mieltä, että jokin asia on tylsää, sehän on. Jos mielessäsi vallitsee jatkuva kaaos ja kiire, et varmasti saa mitään aikaan. Sitten on tietysti sellaisia faktoja, kuten että päivässä on vain 24 h ja se ei siitä muuksi muutu. Mutta esimerkiksi tämä 4. vuoden panikointi sisätaudeista johtuu pitkälti siitä, että kaikki aiemmat vuosikurssit ovat sanoneet, että kamalaa, ei mitään ehdi oppimaan. Ja näinhän se on, jos asian niin haluaa ajatella. Voin käyttää koko illan siihen, että panikoin kovaa tahtia ja ihmettelen, miten tästä ikinä selviää. Joka päivä tulee 4 uutta prujukasaa luettavaksi. Mutta tässähän oikeastaan kosahdetaankin siihen tosiasiaan, että jos edellisien vuosien opinnot on hoidettu huonosti, niin varmasti tekee tiukkaa. Patologian oppijaksot antavat todella vahvat pohjat tälle kurssille, joten *vinkvink*, kannattaa oikeasti panostaa. En nyt voi kovasti väittää, että olisin itse mitenkään loistanut patologiassa, mutta kyllä sieltä onneksi jotain jäi käteen. Ja se panikointi kannattaa vaihtaa siihen lukemiseen. Ja myös pitää mielessä, että jos on tällainen hitaampi oppija, kuin esimerkiksi allekirjoittanut, niin aina on ne uusinnat olemassa. Summa summarum, vapaa-aika kannattaa käyttää kaikkeen muuhun kuin panikointiin, stressaamiseen ja kiireen manaamiseen. Lukee sen minkä ehtii, ja se ehkä riittää 1. tenttiin tai vasta 2. tenttiin. Tämä on nyt vain yksi jakso elämässä, ja vaikka se lyhyt kaikella mittapuulla onkin, niin ei sitäkään kannata käyttää elinvuosien lyhentämiseen nukkumalla huonosti ja kulkemalla otsasuoni turvoksissa. Vaikka välillä ärsyynnyn kaikista mukaviisaista sanonnoista, niin kyllä ainakin välillä pitää paikkansa, että "kiireys on vain mielentila". Ja toki, jos vapaa-aikansa haluaa välttämättä täyttää kaikenmaailman harrastuksilla ja menoilla, niin siitä voi syyttää itseään, ei välttämättä lukujärjestystä. Me ollaan kuitenkin hei lääkiksessä.

Sen verran jatkan vielä narinaa, että olen ollut hieman pettynyt kyllä koulumme "problem based medicine"-oppimistyyliin. Tai en tiedä, onko muualla PBL sitä, että opettaja syytää valmiit vastaukset meille edestä ilman, että ehdimme itse mitään pohtimaan. Muutenkin koulussamme otetaan huonosti huomioon erilaiset oppijat ja elämäntilanteet. Mä taidan edustaa juuri sitä päätä, joka nauttisi pienryhmäopetuksesta, potilastapausten ratkomisesta omaan tahtiin ja mahdollisuudesta osallistua etäopetukseen. Mutta ei, kahdeksalta aamulla on oltava koulussa jos luennoille haluaa osallistua. Ovathan ne toki vapaahetoisia, mutta mä ainakin opin parhaiten käymällä niillä. Etäyhteydet on olemassa, mutta jollain tapaa kaavoihin kangistunut armas tiedekuntamme ei vain suostu käyttämään luennoilla sitä. Ei, vaikka luennot ovat avoimia ja niille saa periaatteessa osallistua ketä vaan ulkopuolinen. Pienryhmäopetus on huonosti järjestetty, mutta sen ymmärrän toki, että ohjaajia ei riitä. Se ei ole tiedekunnan vika. No, edellisistäkin vuosikursseista on valmistunut päteviä eläinlääkäreitä, joten eiköhän sellainen mustakin tule. Olisi vaan kiva, jos tiedekunta tulisi enemmän vastaan.

Aamumaisemaa :)

Ainiin en olekaan mitään tainnut vielä kirjoittaa siitä viime viikkoisesta hevossairaalapäivystyksestäni! Koska en voi kertoa mitään potilaista, niin voin yleisesti sanoa, että oli tosi mielenkiintoinen ilta. Autoimme 5. vuoden kandia ottamaan statukset sisällä olevista hevosista, eli tutkimme mm. sykkeen, hengitysfrekvenssin, lämpötilan, limakalvot, imusolmukkeet, digitaalipulssit, suolistoäänet ja ihon turgorin (kimmoisuus). Tuli sinne yksi kiireellinen potilaskin, joka oli todella opettavainen kaiken kaikkiaan. Oli kiva huomata, että vaikka en niin paljoa hoitajatyötä päässyt kesän aikana tekemään (enemmän avustajan hommia), oli kesä hevosten kanssa kuitenkin opettavainen ja valoi itseluottamusta :)

Noin hienon hoitajakellon löysin ihan vaan Clas Uhlsonilta, tykkään :) Jotenkin tuohon laattaan olisi kiva kaiverruttaa oma nimi, jos se vaikka katoaa. Setistä puuttuu vielä mm. lankasakset, jotka osoittautuivat erittäin hyödyllisiksi viime viikolla, sellaiset pitäisi hankkia. "Pieni" muistivihkoni osoittautui kuin osoittautuikin hieman liian isoksi, eli se ei mahdu meidän sinisen smurffiasumme taskuun. Mutta enköhän mä sitä pysty kiikuttamaan mukanani tavalla tai toisella, lisäksi seuraavaksi vuorossa olevaan pieneläinsairaalapäivystykseen pitää ottaa mukaan suttuvihko.

Tuo pieneläinsairaalapäivystys mua jotenkin pelottaa enemmän, koska se on paljon kiireisempi todennäköisesti, ja siellä voi tulla vastaan mitä vaan. Hevospuolella jo käytänössä oppi, että päivystykseen tulee yleensä ähkyt ja itsensä teloneet hevoset, mutta pieneläinpuolelle kun voi tulla mitä vaan alkaen torsioituneesta koirasta itsensä teloneeseen lintuun. Täytyykin kerrata tuo pieneläinten yleistutkimus vielä, mä en tajua miksi mulla on paljon vaikeampi muistaa pieneläimiin liittyviä asioita kuin hevosiin. Kun mulla on kaksi omaa koiraa, niin luulisi asian olevan toiste päin, mutta ei. Kyllähän ne hevoset toisaalta kiinnostavat niin paljon.

Syksy on ehdottomasti parasta aikaa koiraharrastukselle ja lenkkeilylle!

Mutta nyt irrottaudun tästä koneelta ja suuntaan pikkuhiljaa noiden komeiden poikien kanssa lenkille :) Elämä sairastelun jälkeen tuntuu aina niin paljon valoisammalta, eilen kärsin siis aivan kamalasta migreenikohtauksesta, oksensin kolme kertaa ja vasta iltayhdeksältä kykenin ottamaan särkylääkkeen niin, että se pysyi sisälläni. Kun on maannut yhdenkin päivän sohvalla kykenemättä tekemään mitään, niin seuraavana päivänä on virtaa täynnä ja kaikki mitättömät huolet ja murheet ovat taas suhteellisesti pienempiä :)

Crashcourse

Tässä on ollut todellakin varsinainen "crashcourse" taas normaalielämään. Koulu alkoi keskiviikkona, ja olen jo ehtinyt keräämään itselleni kunnon univelat. Pääsimme jo tutustumaan tähän ylempien vuosikurssien parjaamaan nelosvuoteen. Kolmessa päivässä läpi kissojen ja koirien ruuansulatuskanavan vaivat ja hoito sekä hieman käyttäytymisongelmia. Ensi viikolla sydäntautien pariin sekä riipaisu munuaisongelmiin. Tahti on tosiaan kova, yhdelläkin luennolla muistiinpanoja kirjoittaessani en meinnnut ehtiä lausetta loppuun kun opettaja oli jo kahden sliden päässä. Kesken kaiken unohdan, mitä piti kirjoittaa, kankkuihin sattuu ja selkä puutuu, luentosaliin tarvittaisiin kunnon tuolit! Ikävä waltersalin pehmuisille penkeille ja hämyiseen tunnelmaan :) Toisaalta joka-aamuiset klo 8 alkavat luennot kyllä vaivuttaisivat porukan tehokkaasti unille pehmeillä penkeillä.

Mulla alkaa tiistaina illalla nelosvuoden päivystykset ensimmäisellä vuorolla hevossairaalalla O.o Toisaalta ihanaa, että juuri siellä, koska olen ollut koko kesän hevosten kanssa tekemisissä, eikä tahti usein ole kovin kova. Ehtii perehtyä paikkoihin, provet-ohjelmistoon, käytäntöihin jne. Lisäksi pääsen päivystämään hyvän ystävän kanssa yhtä aikaa, joten ei voi mennä kovin pieleen <3 Ainoa vaan, että kahdeksaksi aamulla haluaisin mennä luennoille, iltapäivällä on seminaaria, joten tulee olemaan hyyyyyyyvin pitkä päivä edessä. Pieneläinpuolen päivystyksiä jotenkin kammoksun enemmän, koska siellä tahti on kiivaampi ja puhelimeenkin saattaa joutua vastaamaan. Mutta onneksi meille tehtiin selväksi, että me ollaan kuitenkin vasta nelosia, joten me ei osata eikä tarvitse edes osata tehdä mitään. Kunhan vaan katsellaan, autellaan ja ihmetellään. Ja tietenkin opitaan, se olis ehkä tärkeintä :)

Kirjatkin saapuivat, ja kieltämättä hieman pelästyin niiden kokoa. Kirurgiankirja vaikutti paljon pienemmältä mitä se oli, no 1619 sivua. Hevosten ontumakirja, sama juttu. Vaikutti jotenkin paljon ohuemmalta, 1396 sivua. Pieneläinten sisätaudeista ymmärsinkin odottaa varpaan murskaajaa, ja niinhän sekin on 1473 sivua. Missä ajassa noihin ehtii perehtyä, kysyn vaan?? O.o

Kiva, että edes kuvilla yritetään keventää tätä tuhtia tietopakettia!

Tästä aiheesta pitäisi lukea ennen ensi viikkoa sivut 367-628...

Huomenna sitten täytyisikin käydä ostamassa eläinten kuumemittari. Stetarit mulla on jo sekä turvakengät. Hoitajakelloa en ole vieläkään hankkinut, mutta ne meille ilmeisesti sponssataan. Olisi kuitenkin kiva hankkia jokin kivannäköinen :) Kynälamppu olisi myös hyvä investointi sekä tikkisakset. Olen alkanut kokoomaan tärkeimpia asioita itselleni pieneen kirjaseen, jota toivon voivani pitää mukanani päivystyksissä. Sinne kirjaan mm. kaikki vitaaliarvot ja yleistutkimuksen kulun. 

No joo, ei tämä ihan kyllä kaikkien vaatteiden taskuun mahdu :D

Yleistutkimuksesta puheen ollen, pääsi tässä oppimani taidot ja tiedot käyttöön, kun tuli vuokrahevoseni kanssa eräs vakava tilanne eteen, jossa ilmeisesti pelastin sen hengen... En viitsi tästä enempää siitä kirjoittaa, mutta sanotaan näin, että onneksi osasin reagoida ajoissa ja oikeasti osasin soveltaa tietojani käytäntöön. Voisi muuten olla, että yksi kaviokas olisi vähemmän tässä maailmassa tällä hetkellä. Mutta, nyt kun asiat ovat hepalla hyvin, niin en voi kun sanoa, että opiskelen maailman parhaimpaan ja mielenkiintoisempaan ammattiin! <3 Välillä mietin, että olenko oikeasti oppintu mitään, mutta tuo oli sellainen kokemus, että pakko se on uskoa, kyllä musta eläinlääkäri ihan oikeasti tulee. Ihan mieletöntä, se tunne, kun pystyt ratkaisemaan jonkun ongelman ja auttamaan heppasta. Ei sitä voi sanoiksi pukea. <3

Tästä tammasta on tullut mulle aika tärkeä <3

Mitäs muuta tässä on tehty, no vuokraheppasta olen nyt käynyt katsomassa useamman kerran ja olen ollut vesipelastuskokeissa töissä. Joka ilta olen päässyt istahtamaan kotisohvalle vasta joskus kymmenen aikaan illalla. Tänään oli ihan rokulipäivä ja huomennakin saan ihan rauhassa valmistautua tiistain megapitkään päivään :) Taas sitä on vaan ihmetellyt, miten nopeasti aika menee, ja miten lähellä toisaalta alkaa häämöttämään 5. vuosi ja väliaikaset oikeudet. 

Siellä jossain on lehmät vielä laitumella :)

Pöhköpäät aamulenkillä klo kuuden aikoihin.

Syysaamut ovat kauniita, aurinko nousee.

Aamu-usvaa.

Uusia varsojakin näin vilaukselta eläinsairaalan tiloissa tutustumassa :) Muistakin tuon päivän kuin eilisen, kun mekin siellä pyörittiin ja ihmeteltiin. Jos pitkät opiskeluvuodet teitä hieman jopa pelottavat, niin voin sanoa: älkää huoliko, nauttikaa matkasta :) Aika menee todella nopeasti ja ennen kuin te huomaattekaan, olette jo lähestymässä klinikkavuotta :)

Ps. rakas koirani ehti tässä ajassa jo kuolaamaan sisätautioppikirjani päälle, kun kerjäsi herneenpalkoa kädestäni :D Se on nyt sitten korkattu se kirja!