Terveisiä messarista!

Aamulla totesin heränneeni tuntia liian aikaisin, tästä 50 min myöhemmin olisi kellon vasta pitänyt soida, mutta blondi mikä blondi...

 

Aamutoimet suoritettuani ja koiran hoideltua pinkaisin lähtöön, ja klo 7:52 löysin itseni istumasta valtion rautateiltä.

 

 

 

Asemalta ajauduin virra mukana kohti Messaria.

 

 

 

Messarissa olikin tarkoitus treffata ystäväni kanssa, ja häntä odotellessani ehdinkin jo tutustumaan tarjottaviin.

 

 

 

Sitten olikin ensimmäisten paparazzi-hetkien vuoro beauceron-kehän laidalla:

 

 

 

Sitten meinasin pyörtyä nähdessäni nämä söpöliinit, pikku pomeranianit:

 

 

 

Olin kiltti, ostin vain nämä kaksi pantaa + savunilkan herra Höpsenssönille (pannat yht. 23 eur, vasempi on led-vilkkupanta):

 

 

 

Sitten kävin huokailemassa sloughi-kauneutta...

 

 

 

Ja lopullisesti jätin järkeni ceskoslovensky vlcak-kehän laidalle, huoh mitä upeita eläimiä...!

 

 

 

Sitten vielä yhden pizzaslaissin jälkeen ja agilitynäytöksen jälkeen pitikin ruveta suuntaamaa väsyneet koivet kohti kotia :)

 

 

 

Kotona odottikin nälkäinen suu savunilkkaansa :) Oli niin kauhea tohina tuon syömisessä, etten saanut selkeää kuvaa herkuttelijasta!

 

 

 

Saldona noiden ostoksien jälkeen taas kauhea koirakuume, ja listalle tulivat lisää sloughi ja ceskoslovensky vlcak. Ennestäähän siellä on jo harmaa sakemanni ja beauceron (mulla on ollut aikaisemmin yksi beussi, siinä oli mahtava koira!). Jos "pientä" koiraa haluaisin, niin chodsky pes tai lapinporokoira olisi kanssa vaihtoehtona. Oi voi miksi oi miksi ei ihminen voi hankkia montaa kymmentä koiraa kerralla???



















Jaksaa jaksaa!

Tervehdys, häpeillen hiivin tänne myöntämään, että joulukalenterini jäi pahasti kesken tässä toipumishässäkässäni. Ajattelin tehdä viikonloppuna sellaisen koonnin väliin jääneistä luukuista, jos nyt joku ihan oikeasti näitä täällä käy mukamas lukemassa :) 

Tänään oli syksyn viimeinen tentti, immunologiaa, ja nostan pipoani kyllä kurssikavereilleni, jotka ovat tänä syksynä tahkoneet läpi ravitsemustieteen, genetiikan, yleisen bakteriologian, immunologian, virologian, ruotsin ja englannin plus yhden johdannon eläinlääketieteelliseen tutkimukseen. Kiitänpä onneani, että sain hyväksiluettua noista lähestulkoon kaiken. Sen verran väsyneeltä on porukka vaikuttanut tämän syksyn jäljiltä, ettei kateeksi käy vahingossakaan! Keväällä alkaa sitten mullakin täysi opiskelu, sieltä onkin tulossa kaikkea kivaa, spesifistä bakterilogiaa (labroja, jee!!), patologiaa, parasitologiaa ja topografista anatomiaa. Lisäksi olisi kandisemiaari tiedossa helmikuussa :) Sitten ehkä, jos potilasmateriaalia saadaaan, alkamassa lisurin teko!

Virologian ja immunologian kevyt prujuläjä,
eikä tässä edes kaikki

 

Tänään kävin superväsyneenä kuuntelemassa (puoliksi nukkumassa?) Royal Caninin ruokintaluentoa Messarissa. Tämä tunnin luento oli suunnattu vain eläinlääkisläisille, ja siellä käytiin läpi, mitä eri klinikkaruokia on tarjolla kissoille ja koirille erilaisiin sairauksiin ja tilanteisiin. Vaikka ainakin toistaiseksi karsastan tätä opiskelijoiden aivopesua yhden ja saman ruokintamerkin toimesta, täytyy kyllä myöntää, että paljonhan tietoa ja tutkimusta noiden ruokien takana on. Hyvin pinnallinen raapaisuhan tuo vain oli, mutta oli ihan mielenkiintoista kuulla, mihin perustuu esimerkiksi iho-ongelmaisten ruoka, tai mitä eroa on anallergenic-, hypoallergenic- ja sensitivity-ruuilla keskenään. Klinikalla kesätöissä olleena nämä ruoka-asiathan tulivat jatkuvasti eteen, ja oli todella noloa, kun en tuolloin vielä osannut asiakkaita neuvoa, ja apua piti käydä aina kysymässä. Nyt tuntuu jo vähän paremmalta :)

 

Ja Messarista puheeneollen, huomenna onkin tarkoitus mennä koluamaan kojuja ja kehiä ihan kunnolla ystäväni kanssa :) Rotulistalla, mitä itse haluan käydä katsomassa, onkin näinkin sekava rotucoctail kuin beauceron, tsekinpaimekoira (chodsky pes), ceskoslovensky vlcak ja sloughi. Budjetti on rajallinen, mutta tänään ohimennen kuolasi jo led-vilkkupantaa, voi olla että ainakin sellainen lähtee huomena mukaan! Ja vuokrahevostakin muuten pitäisi viikonloppuna ehtiä katsomaa pitkästä aikaa :)

Joten jaksaa jaksaa, vielä on tekemistä ja menoa ennen joulua, mutta onneksi kivaa sellaista :)

Vaatteistaan se ell -opiskelija tunnetaan...!

Meille järjestetään vuosittain ainejärjestömme toimesta vaatetilaus, jolloin saamme tilata ainejärjestömme sponsoroimin hinnoin vaatteita: takkeja, huppareita, verkkareita, pitkä- ja lyhythihaisia paitoja, morf-huiveja, laukkuja... Nämä ovat näitä perus Fruit of the Loom- ja TeeJays-merkkisiä, ja jokaiseen tulee vähintään ainejärjestömme logo printattuna tai brodeerattuna. Takkiin/huppariin/paitoihin tulee yleesä lisäksi vielä Vetcaren ja Royal Caninin logot. Viime vuonna tilasin arastellen yhden T-paidan ja fleecetakin, mutta tänä vuonna sitten jo vähän rohkeammin :) Kyllähän sitä nyt oikeasti tarvitsee vaatteita ihminen, hyvänen aika :D Tai no, tilasin yhden hupparin lököilyyn kotiin ja yhden ulkoilutakin syksyä ja kevättä varten, sekä kaksi morf-huivia.

Ihastuin tuohon takkiin, se on tosi kivan värinen, hieman violettiin/lilaan vivahtava eikä ihan kirkkaan pinkki. Kuvan värit eivät nyt ihan tee oikeutta :) Hupparista tulee tosiaan lököilyvaate mulle kotiin ja koirahommiin, mun viime vuotinen fleecetakkini on sellainen koirakarvankerääjä, että riittää kun kävelee koiran ohi: koira karvaton, minä karvainen.

Muuten tänne kuuluu edelleen hieman sairaskuulumisia: klindamysiinikuuri ei auttanut tähän tautiin, eivät myöskään precosa-hiivatabletit --> jouduin lopettamaan klindamysiinikuurin kesken vatsan mentyä sekaisin, ja joko tämän takia tai antibiootille vastustuskykyisen kannan takia tauti uusi nyt viime sunnuntaina. Ja tämä ei ollutkaan varsinaisesti angiinaa, vaan kurkustani löytyi Streptococcus agalactiae (B-ryhmän streptokokki). Arvatkaapas mikä tyyppi tämä on? Lehmien utaretulehdusbakteeri! :D No, laskeakseni shokkiarvoa tämä on myös ihmisillä esiintyvä bakteeri, ja googlestakin löysin muutaman kohtalotoverin. Mutta silti, naurattaa kun äitini tokaisi ensimmäisenä kuullessaan mun sairastuneeni, että olen saanut tautini sieltä harjoittelupaikkani navetasta :D En meinannut millään uskoa, ja kirjoitin tännekin saaneeni sen sieltä opiskelijabileistä. Mutta mitä opimme taas: äidit ovat aina oikeassa :D Tai varmuuttahan tälle ei ole, mutta niin epätyypillinen pöpöhän tämä nielutulehduksissa on, että hyvin todennäköisesti  kannan lehmien pöpöä nielussani. Että ammuuuuuuh!

Nyt sitten mennään vähän tuntemattomilla vesillä, joudun nyt syömään penisilliiniä, jolle olen uskoakseni ollut allerginen pienestä pitäen. No nyt sitten selvisikin, että en ehkä testien mukaan olekaan, mutta joudun syömään kuurin ohella antihistamiineja. Ja voi jestas kun olo on tokkurainen! Väsyttää, väsyttää, väsyttää, päätä särkeää, väsyttää... Kurkku on onneksi taas parempi, mutta hyi että kun on kamala olo! Hyih, en toivo tätä kenellekään. Senpä vuoksi mun tenttiin luvut ovat nyt olleet hieman jäissä tämä viikon, katsotaan saisinko viikonloppuna jotain aikaiseksi.

Mutta nyt koira iltapisulle ja nukkumaan :) Ja odottamaan huomisia lumisateita! :D

5. luukku

"Mikä on ollut pahin/kauhein/ikävin kokemuksesi hevosen kanssa?"

Onneksi tähän astisista kysymyksistä juuri tämä on se, johon minulla ei oikeastaan ole vastausta. Olen kumma kyllä säästynyt elämässäni puremilta, potkuilta, pahoilta putoamisilta ja muilta onnettomuuksilta, sekä suurilta menetyksiltä hevospuolella. Toki pieniä yksittäisiä juttuja on sattunut, putoaminen esteillä niin, että en meinannut henkeä saada pitkään aikaan, ja toisaalta taas pelottavia hetkiä maastossa ison, 5-vuotiaan ryöstävän hevosen kanssa. Mutta nämäkin ovat sellaisia ihan normijuttuja, joita ei oikeastaan edes voisi kuvailla adjektiiveilla paha, kauhea tai ikävä :) Toivotaan, että sama onni ja tuuri jatkuu, mutta toisaalta tämä myös kielii hevosköyhästä elämästäikin :( Jos ei hevosia pahemmin harrasta, niin ei voi sattuakaan mitään. 

Eli tällä kertaa näin köyhä tarinointi, piristetään sitä nyt vaikka vuokraheppani kuvalla:

 

Huomenna onkin sitten itsenäisyyspäivä! Me ei sitä tänä(kää) vuonna vietetä mitenkään ihmeellisemmin, yleensä olemme laittaneet muutaman kynttilän palamaan ikkunalle ja joskus kuuntelemme aina niin upean Finlandian. Huomenna aikataulu on tosin sen verran kiireinen, että voi olla ettemme edes tuonkaan vertaa ehdi Suomen itsenäisyyttä juhlistamaan. 

4. luukku

"Mikä on ollut parhain/kaunein/ihanin kokemuksesi hevosen kanssa?"

 

Huih, vaikeita kysymyksiä :) Jotta en toistaisi itseäni ratsastuksen aloittamisen ihanuudesta ja toisaalta Vermossa työskentelyn annista, niin sanonpas tähän vaikka, että ihanimpia kokemuksia hevosten kanssa oli vastasyntyeiden (tai eivät ne kaikki ihan vastasyntyneitä olleet) varsojen hoitokurssilla :) Kyseinen kurssi kuuluu vaihtoehtoisiin opintoihin meillä. Kurssi järjestettiin viime keväänä, ja tarkoituksena oli varata tietty määrä vuoroja aina ryhmittäin, ja jos hevossairaalalle Viikkiin tuli hätätapauksia, soitettiin ryhmä paikalle (3 ihmistä) ilta- tai yövuoroon arkena, tai päivävuoroonkin viikonloppuna. Helpoimmassa tapauksessa lähinnä autoimme varsoja emän nisälle, tai vaikeimmissa tapauksissa kääntelimme ns. patjavarsoja kyljeltä kyljelle, pidimme rinnan päällä letkuruokinnan ajan, tai autoimme ylös nisälle ja pissimmistä ja kakkimista varten. Joillekin laitettiin tietyin väliajoin esim. glukoosiliuosta kanyylin kautta suoneen. Jos oli hiljaista, saimme rapsutella, harjailla ja ruokkia myös mammoja, joista suurin osa suhtautui varsojen ympärillä pörrääviin opiskelijoihin todella myönteisesti :) 

 

 

Varsojen kanssa pelaaminen oli kyllä uskomattoman ihana kokemus, vaikka se oli välillä äärettömän raskasta! Sellainen tyyliin kuukauden vanha, vahva suomenhevosorivarsa heittäytyessää oikein itsepäiseksi oli melkoisen haastava saada suuntaamaan nokkansa juuri siihen suuntaan, mihin oli tarkoitus :) Välillä jouduttiin kaatamaan patjalle varsoja kyljelleen, kun toisilla oli kipsit etujaloissa, jotta koukistusjäteiden jäykkyyttä saatiin hoidettua. Nämähän raukat eivät osanneet kaikki ollekaan mennä maate. Ja säälittäviähän ne olivat, kun kipsit jaloissa marssivat kuin sotilaat pitkin karsinaa :) Näiden ylössaaminen oli kanssa välillä melkoisen mielikuvituksellinen operaatio :) Joitakin tammoja jouduimme lypsämään, kun varsa oli liian heikko imeäkseen itse.  Tässä yksi netistä löytynyt kuva patjavarsasta.

 

 

Kaiken kaikkiaan ihana ensimmäisen vuoden kontakti eläviin eläimiin, ja tunnelma öisessä tallissa oli välillä ihanan rauhoittava! Ja sitten aina, kun jotain tapahtui, piti olla eläinlääkärin tai hoitajan selän takana uteliaana kurkkimassa :) Hurja oli yksikin ähkyleikkauksesta toipuva hevonen, tärisi karsinassaan leikkauksen jälkeen, ja tippapussin tilavuus oli varmaan 100 l, ja antibioottiruisku oli kokoa ydinkärki...! Hieman kokoeroa havaittavissa pieneläinpuoleen verrattuna! Mutta ilmeisesti se toipui ihan hyvin :)

 Tässä oli taas yksi vahvistus sille, että oikealla alalla ollaan :)

3. luukku

"Harrastaako lähipiirisi, perheesi ja ystäväsi myös hevosia? Miten he suhtautuvat harrastukseesi?"

Ihania kysymyksiä, näihin on tosi kiva vastailla ja myös lukea muiden vastauksia! :)

Hevoshulluuteni on peruja perheeltäni. Äitini on ollut aina eläinrakas, ja häneltä ainakin olen saanut dominoivat hevos- ja koirageenit :D Siskoni kävi myös ratsastamassa, ja hänen hevoskuvia katseltuani pienenä iski minullekin hevoskuume: halusin ratsastamaan! Isoisäni (äitini puolelta, en koskaan päässyt häntä tapaamaan) kasvatti suomenhevosia ravipuolella ja oli kuulemma mahtava hevosmies henkeen ja vereen! Onneksi perheeni on ollut samanlainen eläinrakas kuin minäkin :)

Isoisä kasvattamansa suomenhevosoriin kanssa.

Ystäviini on kanssa jostain syystä valikoitunut aina hevosihmisiä, vaikka olisin tavannut heidät jossain ihan muissa ympyröissä! Yksi ihana muisto on viime talvelta, kun kävimme opiskelukavereideni kanssa ratsastamassa issikoilla :) Aina on löytynyt tallille seuraa, ala-asteella tosiaan aloitin ratsastamisen silloisen parhaan ystäväni kanssa, yläasteella kävin kahden eri ystävän kanssa talleilla hoitamassa heppoja, ja lukiossa tutustuin nykyiseen mieheeni, jonka siskosta sainkin yllättäen ratsastusseuraa tunneille :) Ja tietenkin mieheni koulutus hevosmieheksi aloitettiin heti, kun sain hänet kosketusetäisyydelle hevosista :D Sitten yliopistossa opiskelukaverini perheellä (entisen alan opiskelut) oli oma talli, jonne pääsin ratsastamaan, ja työelämässä työkaverini ovat olleet kanssa hevosihmisiä, toisella oli oma hevonen (jolla kanssa pääsin ratsastamaan!) ja toisen tädillä oli omia issikoita. Ja luontaisesti nykyisen alan opiskelukavereista suurin osa on jälleen kerran hevosihmisiä henkeen ja vereen :) Eli näköjään se kemian sääntö, että samanlainen hakeutuu samanlaiseen seuraan, pitää täysin paikkansa!  Tai sitten tässä asiassa on vaan ollut ihanan hyvä tuuri :)

Kaverin kanssa valjakkoajoleirikisoissa!

Issikoimassa :)

 Ja tosiaan, miehestäni tuli kelpo hevosmies, kuten kuvista näkyy :)

2. luukku

"Mikä on paras hevostapahtuma, missä olet ikinä ollut? Kerro siitä kuvin ja sanoin."

Hmm, vaikea. Kaikissa hevostapahtumissa, oli ne pienimuotoisia talutusratsastuksia tai kansainvälisiä kisoja, on oma tunnelmansa ja hyvät puolensa :) Mutta ehkä kuitenkin ykköseksi nousee Vermon ravit, kuitenkin. Monellakin tapaa: eka hevosiin liittyvä työni oli tuolla (eläinlääkärin avustajana doping-näytteen otossa) ja toisaalta ensimmäinen alaani liippaava työni myöskin oli tuolla. Lisäksi tunnelma oli varikkoalueella yllättävän positiivinen ja mukava, tapasin monia hauskoja ja kivoja ravi-ihmisiä, näin upeita treenattuja ravihevosia, ja sain myös tutustuttua muihin opiskelutovereihini tuota kautta. Käsitykseni raviurheilusta sai myös uusia ulottuvuuksia, ennen olen ollut suoraan sanoen täydellisen tietämätön ja ymmärtämätön, mitä koko raviurheilu on. Olin luullut, että ravihevosilla olisi jotenkin huonosti asiat (tietysti poikkeuksia on aina) ja ne olisivat jotenkin ihan hulluja ja hermoheikkoja. Lisäksi luulin, että ravi-ihmiset ovat pimeitä ja pelottavia (tässäkin voi olla poikkeuksia ;D ), mistä ihmeestä lienen saanut tällaiset mielikuvat? Mutta olinkin ollut totaalisen väärässä! Tietysti räikeitäkin ylilyöntejä on ja sattuu, sen takia sääntövihko on paksu, sitä luetaan todella tarkkaan ja pääsääntöisesti hevosten varusteet ja kohtelu ovat todella suuren suurennuslasin alla.

Tällä hetkellä en käy Vermossa pitkän ajomatkan takia, käytännössä autolla täältä asti ajettaessa ei siitä jäänyt rahallisesti melkein mitään käteen yhdestä illasta, mutta viihdyin siellä todella hyvin! Ja pidän arvokkaana sieltä saamaani kokemusta ja näkemystä, matkailu avartaa, näinkin pienellä mittakaavalla :)Eli suosittelen tutustumaan uusiin lajeihin ennakkoluulottomasti! :)

Eli tässä lyhykäisyydessään paras (parhaat) hevostapahtumani, jossa olen ollut :)

1. luukku

Bongasin ihanan joulukalenteri-idean Rouskutellen-blogista! Eli ideana on, että he keksivät joka päivälle jonkun kysymyksen, johon he ja me lukijat vastaamme (mielellään varmaan kuvan kera :). Vastavuoroisesti käymme linkittämässä oman luukkumme heidän blogiinsa. Ensimmäinen kysymys on näinkin kiva ja rakkaita muistoja nostattava, kuin:  

"Muistatko ensimmäistä hetkeäsi hevosten kanssa? Kerro tästä muistosta. Liitä oheen ensimmäinen kuva, jossa olet hevosen kanssa. Kerro myös tästä hetkestä jotain."

Valitettavasti muistini on käsittämättömän yhteistyöhaluton, sillä ensimmäiset kunnon muistikuvat hevosista minulla on 6. luokalta, kun aloitin ratsastustunneilla käymisen. Lähdin kesän 1993 alkeiskurssille yhdessä silloisen parhaan ystäväni kanssa Poni-Hakaan Vantaalle. Aloitimme ratsastuksen ponitunneilla ja muistan vielä ensimmäisen poninkin, jolla ratsastin: vaalean rautias piirtopäinen Nimetön! Se oli ihana ja kiltti poni. Koko hevostaipaaleni on peitelty lämpimiin muistoihin, kokemuksiin ja hetkiin, osa vieläkin kirkkaina mielessä ja osa jo hieman hämärtyneenä. Hevosia muistan ihailleeni aina, yksi hevostietokirjakin minulla oli, josta pläräsin sivut irti ja kannet melkein kappaleiksi! Miten ihanaa olikaan päästä sitten lopulta oikeasti ratsastamaan ja vielä ystäväni kanssa! Poni-Haka oli siihen aikaan muutenkin paljon pienimuotoisempi ja kodikkaampi talli. Opettajat olivat taitavia ja lempeitä, ja jokainen hevonen ja poni omalla tavallaan mahtava persoona. Lämmöllä, haikeudella ja hymyillen muistelen noita aikoja; kun tallille oli kiire, mutta sieltä ei enää ollutkaan kiire kotiin :) Se ajattomuus, tallin tuoksu ja lämmin tunnelma ovat yksiä rakkampia muistojani lapsuudestani!

(pahoittelut kuvien laadusta, kännykällä otettu valokuvista ja salamahan se tietysti ei suostunut olemaan välähtämättä!)

Tyylikkäästi varustautuneet vuodelta 1993! Mä olen vasemmalla.

Nähtävästi minulla ei ole kuvaa ihan ekalta tunnilta, tämä on varmaan 2.
tai 3. tunti. Hevosena Lester.

Tässä kuvassa olen tuolla ihan viimeisenä, ja siinä ponina minulla on se Nimetön.

Juu, tuohon aikaan ei pahemmin välitetty siitä, miten oltiin pukeuduttu, pääasiana oli pitää hauskaa ja nauttia :) Henki oli tallilla muutenkin parempi kuin n. 5-6 v. myöhemmin, kun edelleen kävin ratsastamassa tuolla. Silloin pöllittiin harjat ja loimetkin hevosilta, ja hoitajakulttuurikin muuttui paljon kylmemmäksi. Eli aika ei kultaa muistoja, tämä on faktaa :) Mutta silti, hyviä muistoja, ja tämän postauksen kirjoitin enemmän kuin mielelläni! Walking down the memory lane :)