Viikonloppu, mikä ihana tekosyy...

... nostaa jalat ilmaan, pistää tuli takkaan, shoppailla koirille tavaroita ja nauttia miehen ostamista yllätysruusuista <3 :)

Kaikkiin näihin löytyy myös hyvät perustelut, oottakaas:

1. Jalkojen ilmaan nosto on perusteltua, kun viikolla on tullut ajettua autolla yhteensä 830 km, istuttua autossa yhteensä 10 h ja ehdittyä kunnolla koirien kanssa lenkille n. 2 h verran... Onneksi on mies.

2. Takkatuli tuntuu verrattain hyvältä, koska vietimme alkuviikon + 14-asteen lämpötilassa. Lämmitysjärjestelmämme rupesi kenkkuilemaan oikein urakalla, ja lopulta kun saimme sen toimimaan, ei lämmöt nousseet talossa sisällä kuin 17-asteeseen. Hrrr...... Nyt takassa loimuaa tuli ja odotan sen pehmeää lämpöä kovasti saapuvaksi tänne sohvalle asti! Meikäläisen taidoilla tuli ei todennäköisesti syttyisi koskaan, joten: onneksi on mies.

3. Viikonloppuisin herää aina kova koiraharrastusvimma, etenkin kesää kohti kun mennään, joten löytäessäni koirakirpputorilta Hurtan viilennysloimen kesähelteitä varten ja pitkän 10m jälkiliinan koin velvollisuudekseni ostaa ne pois ihmisen nurkista pyörimästä. Köyhä opiskelija köyhtyi yht 20 eur verran, mutta todetaan tähänkin, että onneksi on mies, joka jaksaa ymmärtää nämä vaimonsa koirahörhöilyt ja vielä kehuu, kuinka hienon talvimanttelin ostinkaan koirille (ja minä hihitellen kerron, että se on loimi kesähelteitä varten :D )

Tällaista kuvaa yritin saada...

...ja tällaisia vain sain alkuun.

4. Ruusut <3 Näille en keksi mitään muuta hyvää perustetta kuin: onneksi on mies <3

Ah. Niin ja tosiaan, tentti on takana ja varmaan nyt läpi ainakin meni. Joten skål kaikille viikonloppulaisille! :) Meikäläisellä se kyllä kuluu osittain töissä, mutta onneksi mukavissa merkeissä silti.

Kevään tuoksuja ja tohinoita

Ai että, kevät on lähellä! Kun aurinko alkaa pikkuisen jo poskipäitä lämmittämään (kun seisoo auringossa naama paikallaan sen puoli tuntia), linnut laulelevat ja metsässä tuoksuu! Ja tietenkin koirat jahtaavat ensimmäisiä kevään kärpäsiä täällä sisällä ja ensimmäinen muurahainenkin joutui herra H:n suuhun.

Pilvetön taivas <3 ennen auringonlaskua koirien kanssa
pikaisella metsälenkillä

Ylihuomenna on farmakologian eka tentti, kuinka ollakaan olen täällä päivittämässä blogia :D Tosi mielenkiintoista kyllä, meillä on kaikenlaisia hauskoja harjoituksia, joissa mm. simuloidaan lääkeaineen imeytymistä ja erittymistä elimistössä. Ihanan looginen kurssi jotenkin, ainakin tämä farmakokinetiikan osuus. Farmakodynamiikassa ihmetellään enemmän eri lääkeaineryhmiä.

Saatiin myös Johdanto kliiniseen hevos- ja pienläinlääketieteeseen -kurssin aikataulut, tämä kurssi kattaa meillä lähinnä loppukevään. Voi onnea, mulla on viikon vapaa ennen kuin suuntaan kesäkuun kahdeksi ekaksi viikoksi teurastamoharjoitteluun! Hieman ahdisti, että koulua olisi 8-16 koko loppukevät, siitä suoraan teurastamoon ja siitä kesätöihin. Vaikka ahkeruus ja jonkinlainen työnarkomania tuntuu olevan suomalaisia hyveitä, niin olen valmis myöntämään, että ihan lomitta ja vapaitta en kauhean pitkään jaksa. Kai se oon tää ikä ;D

Meille kuuluu 4. vuotena päivystyksiä eläinsairaalalla, ja nyt saatiin jo alustaa infoa, mitä me siellä tehdään. Lähinnä ollaan 5. vuoden kandien apuna, kai me saadaan anamneeseja jo ottaa itse ja tehdä yleistutkimuksia, jos osataan, myös röntgenkuvia. Kaikkiin näihin saadaan oppi nyt kevään aikana, ja tämä oppi tulee varmasti olemaan hyödyksi mun kesätöissäni :)

Keväällä herää into jälleen myös koiraharrastuksiin, innolla odotan alkavaa jäljestys- ja vesipelastuskautta! Harmi kun omat lajit on sellaisia, että niitä voi harrastaa melkein vaan kesäisin ja syksyisin. Täytyykin jossain postauksessa hieman laitella koirakohtaisia tavoitteita pystyyn ja kerrata, mitä viime vuonna saatiin aikaan :)

Hyvää ystävänpäivää!

Hyvää ystävänpäivää blogin lukijoille :)

Paras ystävänpäivä on, kun saa olla kotona kera oman kullan :) Meillä taitaa ystävänpäivä olla siis kombinaatio jenkkien valentinon päivää ja suomalaista ystävänpäivää! Ja koiriakin on muistettu tänään isoilla herkkuaterioilla, tietenkin :D

Kavio edestä, kavio takaa, kavio kiinni, kavio irti...

VAROITUS, sisältää kavion dissektiokuvia!!

Olipa kerta kaikkiaan mielenkiintoinen kavioiden vuoluluento! Eniten siksi, että jostain ihmeen syystä meille ei ole anatomiassa kertaakaan vielä opetettu kavion rakennetta kunnolla niin, että olisimme halkoneet ja kuorineet kavion pinnalta ytimeen. Toinen on hevosen hampaisto. Kerta meillä on olemassa opetukseen irtopäitä ja irtojalkoja, en ymmärrä miksi näitä tärkeitä osia ei kunnolla käydä läpi. Joku opettaja sanoi, että opiskelijoiden pitäisi osata pyytää. Näin jälkikäteen olisi pitänytkin, mutta 1. vuosikurssilla sitä automaattisesti ajatteli, että nämä käydään varmaan vielä jollain kurssilla kunnolla läpi. No eipä näytä siltä ja mielestäni tämän ei pitäisi olla opiskeijoiden vastuulla. 

Luennoitsijoina oli Vainikan aitalta Satu ja Jiri Vainikka. Heillä oli mukanaan kavioita, joita sahasivat poikki ja kuorivat kerros kerrokselta auki. Todella opettavaista, sillä kavion anatomia on ollut mulle aina yksi iso mysteeri. Mikä se valkoviiva on, missä se kulkee, mikä on martokavio, miten ne lamellit menee, mihin asti säde ulottuu kavion sisällä, mitä on anturan alla jne. He puhuivat lähinnä kengättömyyden puolesta, joka itseäni kiinnostaa, mutta asiasta ei mulla oikeastaan ole mitään kokemusta tai mielipidettä. Kuulosti kuitenkin erittäin hyvältä, kuulemma harrastajia ja kilpailijoita aina kouluratsastuksesta matkaratsastukseen pitää hevosiaan kengättä. Pahimmissä keleissä ja olosuhteissa voi jalkaan törkätä bootsit, joihin voi esim. talvella iskeä hokit kiinni. Onhan se rautakenkä aika kankea, kun kavion pitäisi päästä joustamaan takaa ja säteen pitäisi päästä osumaan maahan asti, jotta se aktivoituisi ja lisäisi kavion verenkiertoa aina ruunurajaan asti. Tiesittekö, että säde on yhteydessä ruununrajaan? Ja kavio kasvaa ruununrajasta luonnollisesti? Sen takia onkin järkevää, että säteen manipuloituminen pitää koko kavion terveenä. Ja tähän vaikuttaa muukin kuin hevosen kengättömyys, olosuhteet, ruokinta, liikunta. 

Tuli kyllä paljon uutta asiaa kaviosta, ja upea mekanismihan tuo on! Nyt laminiitinkin eli kaviokuumeen mekanismi tuli ymmärrettäväksi, kun tajusin, miten se sarveiskavio on kiinni martokaviossa, hauskasti limittäin lamellien avulla! Sarveiskavio on kuin ihmisen kynsi, kun kynttä vetää tarpeeksi erilleen sormesta, alkaa sattumaan, ja kynnen irtoaminenhan on kuulemma todella kivuliasta. Samoin sarveiskavion irtoaminen kaviokuumeessa martokaviosta sattuu hevoseen todella paljon. 

Tässä kuvasaldoa (kuvat kurssikaverini ottamia):

Tässä kavio on keskeltä pitkittäissuunnassa halki. Kavion kärki osoittaa vasemmalle ylös, pohja eli antura on vasemmalla pystyssä ja kavion etupääliosa on ylhäällä. Kavion kärjessä näkyy keltainen "valkoviiva" eli "waxline", joka ulottuu kavioluun kärkeen ja "liimaa" kiinni anturan eli pohjan ja kavion seinämän. Kavion seinämässä näkyy hyvin tumma ulompi sarveiskavio ja sisempi valkokavio eli martokavio. Kavioluuhun yhdstyy tuo pyöreä ruunuluu, ja näiden välissä näkyy tuo pieni sädeluu. Tuo luiden takana oleva, puolet tilavuudesta täyttävä massa on sädepatjaa.

Tässä on toinen kavio, josta irrotetaan tuota kavion seinämää irti. Kuvassa ei välttämättä näy, mutta tuo seinämä on todella kauniisti limittäin kiinni noiden lamellien kautta. Kaviosta näyttäisi olevan jo irroitettu se näkyvä pohja (jota vuollaan) eli sarveisantura, tässä näkyy jo martoanturaa.

Tässä irroitetaan martoanturaa, alla näkyy kavioluu. 

Martoantura irti. Tämän jälkeen irroitettiin vielä säde+ruununraja yhdessä, mutta siitä ei ole kuvaa. Meille myös näytettiin, miltä näyttää sieni-infektiosta kärsivä kavio.

Aivan mielettömän mielenkiintoinen setti ja Vainikat osasivat todella hyvin selostaa kavion rakenteen ja mekanismin! :) Tämä tuli todella tarpeeseen.

Arkea ja vapaata

Kyllä aika vaan on suhteellista! Kaksi päivää vasta mennyt tätä viikkoa, mutta miksi tää tuntuu että olisi jo viikko takana. Aikaiset aamuherätykset tökkivät kyllä, etenkin kun tunniksi saa hypätä auton rattiin ja kököttää aamuruuhkassa ja sama iltapäiväruuhkassa. Ei sen puoleen, olen edelleen sitä mieltä, että ihanaa kun koulu taas alkoi ja rytmi palasi elämään :)

Viikonloppuna ehdin mäkin lenkille mukaan :)

Farmakologia ja toksikologia -jakson myötä meitä aletaan totuttamaan blokkimuotoiseen opetukseen. Eli meillä on tiivis 5 viikon jakso tätä ja 3 tenttiä. Viimeisen tentin jälkeen alkaa seuraava jakso samaan tyyliin. Ensimmäinen "farmiksen" tentti onkin jo ensi viikon perjantaina, joten uskon kätteleväni itseäni tentissä, että jaksoin raahautua luennoille klo 8:ksi. Tulee luku-urakka aloitettua jo nyt, ja luennolla kuitenkin asiat selitetään paremmin. Ainakin oma osaamiseni kaiken maailman käppyröiden ja kaavojen tulkinnassa hieman ontuu ;)

Huomenna onkin mielenkiintoinen vapaaehtoinen luento hevosen kavioiden vuolennasta. Uskon, että sieltä tulee paljon uutta tietoa liittyen kavioiden terveyteen! Tuntuu, että vähenevien opintoresurssien myötä on pakko ottaa kaikki irti kaikenlaisista "ylimääräisistä" luennoista ja tapahtumista, mitä opiskelijajärjestöt ym. meille järjestävät. 

Maisema oli äsken kuin postikortista suoraan <3

Tähän liittyen muuten Suomen Eläinlääkäriliiton sivuilta on luettavissa lausunto, jossa esitetään opiskelijapaikkojen vähentämistä takaisin 55:een. Vuonna 2008 nostettu sisäänottokiintiö ei ollutkaan ihan niin hyvä idea, mitä aluksi ajateltiin. Työttömyys on lähtenyt nousuun, paha tilanne ei vielä ole moneen muuhun alaan verrattuna, mutta kuitenkin. Työkenttä on muuttunut viime vuosina radikaalisti muutenkin, ketjuuntuminen (tähän liittyen on muuten myös lausunto luettavissa Sellin sivuilta koskien Animagin ja Univetin mahdollista yhdistymistä) polkee palkkoja ja työehtoja, toisaalta vaikuttaa negatiivisesti pienyrittäjien toimeentuloon polkemalla hintoja ja ohjaamalla potilaat vain ketjun sisällä eteenpäin. Toivon todella, että kauppa ei saa kilpailuviranomaisen hyväksyntää! Asiakkaillehan tämä tarkoittaisi mahdollisesti halpoja hintoja, mutta eläinlääkärien selkänahastahan kaikki revitään. On turha kaipailla yksilöllistä eläinlääkäri-potilassuhdetta, kun sijoittajat määräävät tahdin, missä potilaita otetaan sisään. Ja ikävä kyllä, raha valuu ulkomaille. Ja koska palkat poljetaan luultavasti melkoisen alas, tarkoittaa tämä, että ulkomailta valuu enemmän "halpaa työvoimaa", koska suomalaiset yrittävät jollain tavalla pitää jotain arvostusta ammattia kohtaan edes kohtalaisen palkkatason suhteen. Tosi ikävää, että ammattikunta ja työkenttä on tällä tavoin murroksessa :/

Tässä oman arjen pyörityksessä ovat pojat saaneet luksusta, kun mieheni on ollut vapailla! Tai lähinnä nuorempi herra H. Herra A:lla on sama vaiva kuin yli vuosi sitten, polvi reistailee ja pienikin ponnistelu esim. hangessa aiheuttaa pahan ontumisen... Tässähän epäiltiin ristisidevammaa ja oli lähellä, ettei menty leikkaukseen, mutta sitten kokeilin viimeistä oljenkortta eli osteopatiaa. Ja aivan uskomatonta, tämähän auttoi! Osteopaatti oli sitä mieltä, että herra A:n vino lantio aiheuttu polveen rasitusta, koska reisiluu lähti lonkkamaljasta väärässä asennossa. Eli kyseessä ei olisikaan ristisidevamma. Muutamat käynnit osteopaatilla ratkaisivat tilanteen täysin ja ontuminen lakkasi ja herra A pääsi takaisin "elävien kirjoihin". Nyt tilanne on kuitenkin kääntynyt jälleen huonommaksi, joten pakko käydä taas kokeilemassa, saisiko osteopaatti tehtyä taikojaan ja "oiottua" herran lantion. Aina välillä mietin ristisidevammankin mahdollisuutta, tässä on se ikävä puoli, että ristisideleikkaus on a) t-o-d-e-l-l-a hintava ja b) koiralle kivulias pitkine toipumisaikoineen, eikä varmuutta jalan kuntoutumisesta ole etenkään isolla koiralla. Mutta päivä kerrallaan, herra A on nyt tosin ollut hihnalenkkeilijä, ja ihania kevättalven riemuhankiloikkasekoilukuvia on tullut otettua nyt vain herra H:sta :)

Vauhtiloikka!

Totinen herra H oman pikku pupunsa kera :D

Herra A omalla pihalla, onneksi sentään saa omalla pihalla
temmeltää vapaana :)

Heihei lehmät osa 2

Nyt on sitten maatilaharjoittelut tehty, ja seuraavan kerran luultavimmin näytän naamaani navetassa vasta klinikkavuonna. Oli kyllä piristävää käydä sikalaharjoittelun jälkeen vielä navetassa. Olin jo unohtanutkin, miten leppoisia lehmät ovat, uteliaita ja kiireettömiä. Navetassa on hiljaista, muutama "muu" välillä kuuluu hurinan ja heinänsyönnin lomasta. Paitsi vikana päivänä, kun yksi hiehoista oli tulossa kiimaan, ja se huusi sydäntäriipivästi sonnin perään... Luulisi, että ääni olisi jo lähtenyt, mutta ei :D

Tämä ihana ruskea rouva oli tuttu sksyltä 2013,
ja ihan samanlainen pääntarjoaja kuin
silloinkin <3 Tätä jäi silloin ikävä, ja jäi
nyt taas kova ikävä!

Sikalassa päin vastoin oli kovempi meteli, etenkin porsaat ääntelivät todella kovaa, ja isommat siat välillä tappelivat joutilaspuolella. Ilma oli todella pölyinen, yskin viikon verran sikalasta kotiuduttuani ja keuhkoputket olivat arkoina. Niistin pölyistä limaa joka päivä ja välillä silmiä kutitti. 

Sikalassa näki myös paljon enemmän kaikkia erilaisia muutoksia eläimissä, kuin navetassa. Hännänpurentaa, ripulia, polvivaurioita, silmävaurioita, verikorvia, paiseita, niveltulehduksia, lapahautumia. Navetassa lähinnä silmiin pisti polvivauriot, lievät vedinvauriot muutamilla ja joillain lehmillä lantaisempi takaosa. Kummassakin paikassa kuitenkin eläimistä pidettiin hyvää huolta, niitä lääkittiin ja niiden kunto tarkistettiin päivittäin. Kummassakin paikassa eläimillä on ns. minimioltavat, eli sikalassa käytössä oli porsitushäkit ja esim. tilaa välikasvattamossa juuri minimivaatimusten verran. Navetassa käytössä oli parret ja vasikoille yksittäiskarsinat, mutta plussaa lehmien pitkä laidunnuskausi. Kummassakin paikassa eläimet olivat kuntoluokaltaan keskimäärrin hyvässä lihassa, tottakai laihempia ja vähän paksumpiakin mahdtui joukkoon. Tietysti hoito vaikuttaa paljon eläinten vointiin, mutta tässä tapauksessa kaksi erilaista paikkaa, joissa eläimistä pidetään ihan hyvin huolta, ja silti ero eläinten ulkonaisessa voinnissa oli silmiinpistävä. 

Tästä sonnivasikasta meinannut saada
kuvaa, kun oli niin kauhea vauhti päällä!

Mutta jos ei nyt ihan synkistellä, niin sikalasta jäi lämmin muisto porsaiden kanssa puuhastelusta :) Opetin isommat, kohta puoliin vieroitettavat siihen, että ruokaa jakaessani vihelsin ovelta. Sikahan on semmoinen, että porsaskatraasta yksi vahtii kun muut nukkuu. Kun oven avaa, tämä yksi "haukahtaa" ja kaikki säpsähtävät hereille. Riippuen sitten yksilöistä ja kohtelusta, ne enemmän tai vähemmän sinkoilevat karkuun. Etenkin vieras ihminen aiheuttaa suuremman pakoreaktion. Aikani katseltuani tätä stressaantunutta sinkoilua ajattelin, että jos vihellän ovelta, ne tajuaisivat, että mitään pahaa ei ole tapahtumassa, mua ei tarvitse pelätä ja ruokaa olisi tulossa. Tämä osalle pesueista toimikin tosi hyvin, ne rauhoittuivat selvästi, mutta tosin osa alkoikin hengailla siinä ruokakipon päällä niin, että en meinannut saada puuroja kaadettuja ilman, että kaikki oli porsaiden päällä :D

Navetasta ykköseksi pääsee kaksi poi'itusta, ihan ehdottomasti. Toimiminen isojen eläinten kanssa onnistuneesti tuo kyllä itseluottamusta. Lehmät ovat kyllä hauskoja tyyppejä, osaavat jäynäillä kun isäntä on pois navetasta ja harjottelijatyttöset ovat navetasta vastuussa :D Juoksentelevat pitkin navettaa, menevät uudelleen lypsyasemalle, kääntyvät väärään suuntaan, eivät liiku parresta ja jäävät ihmettelemään kaikkea mahdollista matkan varrelle. Ihania persoonia :)

Aamulla syntynyt lehmävasikka oli
iltasella jo näin pirteä!:)

Kyllä vaan olisi hienoa, jos ihmiset olisivat valmiita maksamaan enemmän kotimaisesta ruuantuotannosta. Olen käynyt sikalassa, jossa sioilla oli ruhtinaallisesti tilaa, niitä ei pidety häkeissä ja kaikilla oli kunnon pehkut. Porsaat leikkivät kuin koiranpennun keskenään. Surullista, että tämäkin kyseinen paikka joutuu piakoin pistämään pillit pussiin, koska tuollainen tuotantomuoto on kannamatonta :( Ihmiset eivät ole valmiita maksamaan. Olisi niin tärkeää pitää tuotanto kannattavana täällä Suomessa, jossa meillä on mahdollisuus vaikuttaa eläinten hyvinvointiin. Täällä on tilanne niin monin verroin parempi kuin monessa muussa maassa esimerkiksi jo eri tautien suhteen. Kun ihmiset vaan tajuaisivat... Oma ratkaisuni on vähentää lihansyömistä omista eettisistä syistäni, mutta ymmärrän, että tämä ei ole kaikille ensisijainen vaihtoehto. Ja tottakai maaseutu on pidettävä kannattavana ja ihmisille on oltava työtä.

Mutta nyt viimeistelemään harjotteluselostusta ja valmistautumaan koulun alkuun :) Ensi viikolla taas reissaamista Viikin ja kodin välillä viitenä päivänä viikossa. Ihan kiva,että on ollut tällainen alkuvuosi, löysempi aikataulu ja ollaan vuosikurssilaisten kesken menty kaikki vähän eri suuntiin. Kuulumisia on ollut kiva vaihtaa, kun kaikilla on ollut ihan eri jutut meneillään. Mutta paluu arkeenkin ja tietynlaiseen päivärytmiin on tervetullutta!

Hevosmiestaitoja etsimässä

Tällainen postausidea tuli tässä mieleeni, kun hevoset ovat viime aikoina pyörineet enemmän ja enemmän mielessäni. Viime aikoina olen paljon miettinyt hevoskäsittelytaitojani. En koe, että niissä olisi mitään suuria puutteita, mutta kehitettävää niissä varmasti on, vaikka kuinka. 

Olen siis tällä hetkellä töissä eräällä hevosklinikalla. Olen siellä tekemisissä periaatteessa sen "hankalimman" hevostyypin kanssa, eli sairaiden ja kipeiden hevosten kanssa. Hevoset ovat vieraassa paikassa, ehkä lääkityyjä, ehkä kipeitä, ehkä hermostuneita. Niitä joudutaan käsittelemään ikävissä tilanteissa, kuten mittaamaan kuumetta, antamaan lääkettä, letkuttamaan mahaletkulla, tekemään toimenpiteitä, jotka voivat tuntua ikäviltä ja jopa sattua hieman. Tuolla, jos missä, hevosen kohtaaminen tapahtuu todella aidoimmillaan ja raaimmillaan. Kohtaan hevosia, jotka tuntevat varmasti olonsa hyvin haavoittuvaisiksi.

Onko siellä sitten sattunut jotain? Ei, itseasiassa ei ole. Ja se tässä oikeestaan mua eniten pohdituttaakin. 

Hyvin moni on varmasti kuullut sanonnan, että hevonen on sielusi peili. Kun kohtaat hevosen, teet sen väkisinkin aidoimmillasi, hevoselle et pysty valehtelemaan etkä esittämään. Hevonen käytännössä riisuu sut kaikista naamioistasi, asuistasi, haarniskoista. Siivotessasi hevosen karsinaa et vaan voi olla muuta kuin läsnä. 

Haaste: mitä tehdä, kun hevonen ei anna laitumelta kiinni?

No jos mitään ei ole sattunut, niin mikäs mua sitten niin pohdituttaa? No oikeastaan se, miten vähän mä oikeastaan edes tiedän hevosten käsittelystä. Mitä enemmän mä olen hevosten kanssa tekemisissä, sitä enemmän tajuan, kuinka vähän mä edes osaan. Jokaisen kohtaamisen jälkeen jään pohtimaan, mitä tein oikein, teinkö jotain väärin, ja mitä voin seuraavalla kerralla parantaa. Se on hankalaa, kun ei ole omaa hevosta. Koirien kanssa on helpompaa, kun niitä voi seurata 24h vuorokaudessa, ja oikeastaan niiden kanssa osaa jo toimia niin alitajuntaisesti, ettei siihen edes kiinnitä huomiota. Ainoat hevoset, joiden kanssa pääsee tekemisiin, on jo omalla tavallaan totutettu ihmisiin. Ne tietävät, mitä niiltä halutaan ilman, että mun tarvitsee sen enempää sitä niille osoittaa. Ja tässä se dilemma tuleekin: kun ei pääse haastamaan itseään. 

En tiedä tänä päivänäkään, teinkö oikein,
mutta oma ratkaisuni oli, että pistetään hevonen liikkeelle aina, kun se pysähtyy.
 Eli minä määräänkin, milloin liikutaan ja pysähdytään.

Unelmani olisi päästä kouluttamaan kokematonta hevosta, jotta näkisin kaikki sen reaktiot omiin reaktioihini aidoimmillaan, ilman opittua. Katsoin tuossa juuri dokumenttielokuvan "Buck", joka kertoo siis "hevoskuiskaaja" Buck Brannamanista. Kaiken sen Hollywood-hehkutuksen alta kyseisestä elokuvasta paistoi läpi tietty harmonia, mikä parhaimmillaan on saavutettavissa hevosen kanssa. Kuinka hevonen vastaa kaikkiin pieniinkin pyyntöihin, kuinka nöyrä hevonen voi olla, samaan aikaan kuitenkin niin vahva ja alkukantainen. 

Jos/kun minusta hevoseläinlääkäri tulee, niin yksi tavoiteeni on osata lähestyä hevosia niin, ettei niiden tarvitse pelätä, ahdistua tai puolustautua. Viime keväänä kävi Minna Tallberg luennoimassa meille opiskelijoille "Hevonen ja eläinlääkäri"-luennon. Yksi tärkeä asia tuli luennolla ilmi ja se oli luonnollisesti se, ettei eläinlääkärillä ole paljoa vaikutusmahdollisuuksia lyhyen potilaskäyntinsä aikana hevosen tunnetiloihin. Muutama asia kannattaa kuitenkin pitää mielessä.

1. tiukka ote hevoseen saa sen vaan hermostumaan enemmän ja pakotteet eivät vähennä jännitystä
2. hevonen rauhoittuu, kun se saa kävellä, syödä samalla, sillä on kaveri viereisessä karsinassa ja/tai se vapaasti liikutella päätään. Olikohan se tämä luento, jossa sanottiin, että jokin kuva tallin seinällä, oliko se sitten jokin hevosen kuva/omistajan kuva tms. auttaa myös hevosta rauhoittumaan. Nyt en kertakaikkiaan muista enää.
3.periaatteessa hevonen oppii jo 8 toiston jälkeen, eli jos on aikaa ja halua, voi hevosen opettaa sietämään esimerkiksi pistämistä samaan aikaan sekä nipistämällä että tarjoamalla porkkanaa.
4. kiihtynyt omistaja vain kiihdyttää hevosta

Pitkälti pallo on siis omistajilla, kuinka he voivat kouluttaa hevosta sietämään ikäviäkin hoitotilanteita. Omistaja voi myös esimerkiksi opettaa hevosen rauhoittumaan ennen hoitotilannetta jollakin maneerilla, esimerkiksi opettaa hevosta laskemaan pää tai asettumalla oikealle.  

Onnellisesti ajojahti päättyi, hevonen antoi lopulta kiinni.
Mutta kovin tyytyväiseltä ei heppa vaikuta, häntä viuhtoo ja korvat ovat takana. 

Uskon kuitenkin, että omalla käytöksellään voi eläinlääkärikin vaikuttaa hyvin paljon potilaskäynnin onnistumiseen hevosen kanssa. Ja tässä palaan nyt taas siihen, että miten sitä osaisi kommunikoida hevosen kanssa pienin elkein, vahvistaa sitä, kun se tekee oikein. Jollain tapaa huomaan, että hevosmiestaitoni ovat jääneet jonnekin 90-luvulle, osaan edelleen vain sen, mitä mulle opetettiin alkeiskurssilla ratsastuskoulussa. Nyt kun pääsisi uudistamaan ajatusmaailmaansa ja oppimaan uusia työkaluja hevostenkäsittelyyn, niin olisin superonnellinen!

Kavereita edelleen, jooko?

PS: huomenna tekemään kaksi viimeistä korvauspäivää navetalle, jotka jäi tekemättä siitä navettaharjoittelusta syksyllä 2013... parempi myöhään kun ei milloinkaan! Katsotaan, osaanko enää käyttää lypsykonetta...

Back in Business :)

Elossa ollaan ja kaikin sielun ja ruumiin voimin yritän palailla takaisin blogimaailmaan. Jonkinlainen irtiotto oli pakko ottaa viime keväänä, oli jotensakin varsin henkisesti raskas kevät, ja tuntui epäreilulta pitää blogia pystyssä, kun a) siihen ei ollut kirjoitettavaa ja b) ainoat aiheet olisivat olleet raskasta narinaa.

Nyt on siis 3. vuoden kevät aluillaan, ja pikkuhiljaa alkaa pienin täräyksin iskea tajuntaan, että meistä ihan oikeasti tulee eläinlääkäreitä! Tämä 3. vuosi on jotenkin hassu vedenjakaja, kun toisaalta käydään läpi sellaisia aiheita, mitkä eivät ainakaan itseäni niin kovasti innosta, kuten epidemiologia ja lihantarkastus, ja toisaalta kohta alkaa pikkuhiljaa ihan oikeasti tärkeät aiheet, kuten farmakologia ja johdanto kliiniseen hevos- ja pienläinlääketieteeseen :) 

Meillä oli tässä alkuvuodesta kiva suht uusi jakso, "johdanto tuotantoeläinlääketieteeseen", jossa siis vietimme viikon Mäntsälässä tuotantoeläinsairaalalla. Pääsimme rektalisoimaan lehmiä, palpoimaan lampaita, ottaaan verinäytteitä sioista ja harjoittelemaan vasikoiden yleistutkimusta, muutamia mainitakseni. Yksi kiinnostavimmista päivistä oli tilakäynnit klinikkavuotta suorittavien 5. vuosikurssilaisten mukana! Ja tsädäm! Siellä se iski, meistä tulee eläinlääkäreitä. For real. 

Navetalla 

Tähän asti kaikki harjoituksemme ovat olleet, no, harjoituksia. Ei ole ollut oikeita potilaita eikä asiakastilanteita. Eläinlääkäri virkamiehenä -kurssilla harjoittelimme haastavia asiakastilanteita näytelmien avulla, mutta, no, se meni aikamoiseksi hihittelyksi :) Lähinnä vaan mietittiin, että ei meistä onneksi näyttelijöitä tule. Mutta tuolla Mäntsälässä yhtäkkiä se "rooli" lävähti vasten kasvoja. Tuossa se seisoo, se tilanomistaja. Se kertoo mikä täällä tilalla on vialla. Se luottaa meihin. Uskoo, että me osataan. Me kuunnellaan, nyökytellään. No, meidän 3. vuosikurssilaisten päässä nyt lähinnä pyöri että "ooh" ja "wau" ja "oho", mutta kandit ja ohjaava eläinlääkäri varmasti kävivät mielessään läpi vaikka mitä, alkaen differentiaalidiagnooseista ja lääkityksistä.

Sitten me siirryttiin sinne potilaiden pariin. Oikeasti kipeitä potilaita. Arvaamattomia. Omistaja kertoo lisätietoa. Hassuja asioita alkaa muistua mieleen aiemmista opinnoista. Ja miten totisilta kandit näyttävätkään! Sitten eläinlääkäri yhtäkkiä sanookin, että lapsukaiset (eli me 3. vuosikurssilaiset), menkääs te nupouttamaan vasikoita, ja kun olette valmiita, niin tulkaa rektalisoimaan noita lehmiä ja arvailemaan, mikä niissä on vialla O.o. Jestas. Tää on nyt sit niinku tapahtumassa. Ja eikun hommiin, aika on rajallinen. Eläinlääkärin ohjauksessa harjoitellaan laittamaan vasikoille rauhoitetta/kipulääkettä nahan alle, lihakseen ja kaulalaskimoon. Vaikeeta ton laskimon kanssa, mutta vitsit, lopulta se onnistu! Pikkuset alkavat nuokahdella ja sitten olisi tarkoitus paikallispuuduttaa n. cornualis eli hermo, joka hermottaa sarven aiheen ihoa.  Opettaja näyttää kerran, ja sitten se olis osattava itse. Mielessä pyörii epämääräinen lehmän pääkallo, niin joo, 1. vuosikurssilla oli osteologiaa, mistä kristasta se opettaja nyt puhukaan?? Mutta kyllä se onnistuu, kuitenkin. Poltinrauta on valmis, ja sitten se pitäisi painaa siihen ihoon. Ja vasikalle on kaikista parasta, että sen tekee kunnolla heti, ja korkeintaan 20 s ajan. Vanhempi kandi vahtii vieressä, että kaikki sujuu hyvin, ja onneksi ensimmäinen kommentti onkin, että "tää näyttää oikein hyvältä". Ja mikä parasta, olin osannut puuduttaa pikkuiset, koska poltinrauta ei tuntunut niillä missään. Sitten vaan toivoin, että kipulääke oikeasti tekee tehtävänsä. 

N. cornualis-block. http://www.omafra.gov.on.ca/english/livestock/dairy/facts/09-003f1.gif

Ja sitten päästiin rektalisoimaan. Oman lehmäni oireet taisivat olla, että ei näytä kiimaa. Ei kun käsi peppuun yhden päivän oppien perusteella (lehmä ei ole onneksi niin herkkä rektalisoinnin aiheuttamille vauroille kuin hevonen). Jaa, tuossa tuntuu lantion reunat, tuossa makkaramainen kohdunkaula. Käsi vähän syvemmälle, haparointia ympäriinsä, ja pikkuhiljaa käteen tuntuu oikea munasarja :) Jotain epämääräistä muistan keltarauhasesta, miltä se tuntuu, ja totean, että tässäpä on selkeä keltarauhanen! Vasenta munasarjaa en löydä, ja lopulta alkaa käydä lehmää niin sääliksi, että lopetan rektalisoinnin. Eläinlääkäri tulee kokeilemaan, ja on samaa mieltä kuin minä: keltarauhanen oikeassa munasarjassa, ja kyllä, lehmällä kiimakierto on käynnissä! Hih! Jotain mäkin osaan!

Rektalisoimassa (ei asiakastila). Ilme on melkoisen keskittynyt :D

Mutta joo, suurin juttu oli se oman roolin sisäistäminen. 2,5 vuoden päästä pitäisi osata hoitaa asiakastilanteet yksin ja ennen kaikkea hoitaa se sairas eläin yksin! Mutta mieletöntä, kyllä noista kandeista vaan paistoi jonkinlainen itsevarmuus läpi, ehkä sen itsekin joskus saavuttaa (tai sitten he osasivat peittää epävarmuutensa todella hyvin). Ja miten hienot opettajat meillä onkaan, jaksavat päivästä toiseen vastailla kysymuksiin, neuvoa, auttaa, opastaa ja vielä kerran auttaa! Onneksi toisaalta meidän ei vielä tarvitse osata. Vaikka nyt huomaa, että paljonhan sitä osaakin :)

Nimittäin mikä tässä kandivaiheen opinnoissa on eniten pelottanut, niin koeobduktio.... Eli saat jonkin eläimen, joka todennäköisesti on kissa, koira, hevonen, lehmä, lammas, vuohi tai sika, ja sun pitää osata määrittää sen kuolinsyy tai se, miksi se on lopetettu. Tätä on jännitetty viimeistään 2. vuoden keväältä asti, kun patologian opinnot alkoivat. Mulla meni alkuun jotenkin tosi huonosti ton patologian kanssa. En vaan tahtonut saada kiinni siitä "punaisesta langasta". Kävin uusimassakin muutaman tentin, vaikka ne läpi menivätkin, koska tuntui, että asiaa on niin paljon, enkä kuitenkaan aloita ajoissa opiskelua koeobduktiota varten. 

Mutta sitten tässä pari viikkoa sitten se koitti. Kädet täristen astelin obduktiosaliin ja toivoin, ettei kohdalleni tulisi ainakaan lehmä, koska en ole koskaan avannut lehmää. Hevonenkin on inhottava, koska sen avaaminen on hidasta ja työlästä. Suolia on, no paljon, ja tärkeää olisi osata määrittää niistä jo heti kättelyssä, että onko asennonmuutoksia tms. Mikä tässä suuressa vuosikurssissa (meitä on nyt 70+) on huonoa, niin juurikin vähäiset käytännönharjoittelut. Ennen kuulemma on päästy obduktoimaan 2-3x enemmän ennen koeobduktiota,mutta nykyään meillä on vain 6 kertaa. Kyllä, 6! Ja se on ihan tuurista kiinni, mitä eläimiä saat avattavaksi. Suurin osa on kissaa ja koiraa, mutta periaatteessa koeobduktiota varten sun pitäisi osata avata myös mikä tahansa muu kotieläin. Ja niissä on eroja. Mutta arpaonni suosi, ei tullut sitä hevosta, vaan koira. Ja helppo sellainen, oikeastaan. Kuolinsyy löytyi melkeinpä heti. Ja teoriakysymyksiinkin osasin jotain sopertaa, joten toivoa on, että se meni läpi! Ja mikä ihaninta, jäi sellainen loppufiilis, että waude, mä oon oppinu ihan oikeasti jotain!

"Voinksmää auttaa jotenkin?"

Sellaisia kuulumisia siis täältä :) Nyt seuraavaksi alkaa "farmakologia ja toksikologia", "anatomia, biokemia ja fysiologia kliinisen työn tukena", "diagnostinen kuvantaminen" ja "johdanto kliiniseen hevos- ja pienläinlääketieteeseen". Lihantarkastukseen kuuluva 2 vkon teurastamoharjoittelu koittaa sitten kesäkuun alussa. Hieman pelonsekaisin tuntein odotan kyseistä jaksoa, koska kuulemma siellä voi tulla eteen aika rankkojakin juttuja. Mutta pääsääntöisesti kuulemma mielenkiintoista. Ja kun sitä itsekin vielä lihaa syö, niin....

Tästä alkaa nyt paisua oikein megapostaus, mutta lyhyesti muita kuulumisia, eli lauma on paisunut yhdellä nelijalkaisella, eli herra H on liittynyt laumaamme :) Herra H on saksanpaimenkoira, mutta suuria ja vahvoja epäilyksia on, että häneen on risteytynyt norjanharmaatahirvikoiraa, koska hänen häntänsä tahtoo olla aikamoisella sykkyrällä koko ajan hyvinkin epäsaksanpaimenkoiramaiseen tyyliin :D Ei mutta ihan vakavissaan, kyllä hän on ihan paperillinen ja puhdasrotuinen. Mitä muuta... Niin joo, olen ihan unelmieni paikassa töissä osa-aikaisesti! :) Ja nyt kesäksi olisi tiedossa töitä kyseiseen paikkaan *kopkop*, toivottavasti ei nyt tule mitään muutoksia siihen.

Herra H ja Herra A.

Mukavaa alkukevättä, ja yritän nyt jaksaa postailla enemmän kuulumisia! Uskon, että se on helppoa koska koulu käy vaan kiinnostavammaksi koko ajan :)