Hevosmiestaitoja etsimässä

Tällainen postausidea tuli tässä mieleeni, kun hevoset ovat viime aikoina pyörineet enemmän ja enemmän mielessäni. Viime aikoina olen paljon miettinyt hevoskäsittelytaitojani. En koe, että niissä olisi mitään suuria puutteita, mutta kehitettävää niissä varmasti on, vaikka kuinka. 

Olen siis tällä hetkellä töissä eräällä hevosklinikalla. Olen siellä tekemisissä periaatteessa sen "hankalimman" hevostyypin kanssa, eli sairaiden ja kipeiden hevosten kanssa. Hevoset ovat vieraassa paikassa, ehkä lääkityyjä, ehkä kipeitä, ehkä hermostuneita. Niitä joudutaan käsittelemään ikävissä tilanteissa, kuten mittaamaan kuumetta, antamaan lääkettä, letkuttamaan mahaletkulla, tekemään toimenpiteitä, jotka voivat tuntua ikäviltä ja jopa sattua hieman. Tuolla, jos missä, hevosen kohtaaminen tapahtuu todella aidoimmillaan ja raaimmillaan. Kohtaan hevosia, jotka tuntevat varmasti olonsa hyvin haavoittuvaisiksi.

Onko siellä sitten sattunut jotain? Ei, itseasiassa ei ole. Ja se tässä oikeestaan mua eniten pohdituttaakin. 

Hyvin moni on varmasti kuullut sanonnan, että hevonen on sielusi peili. Kun kohtaat hevosen, teet sen väkisinkin aidoimmillasi, hevoselle et pysty valehtelemaan etkä esittämään. Hevonen käytännössä riisuu sut kaikista naamioistasi, asuistasi, haarniskoista. Siivotessasi hevosen karsinaa et vaan voi olla muuta kuin läsnä. 

Haaste: mitä tehdä, kun hevonen ei anna laitumelta kiinni?

No jos mitään ei ole sattunut, niin mikäs mua sitten niin pohdituttaa? No oikeastaan se, miten vähän mä oikeastaan edes tiedän hevosten käsittelystä. Mitä enemmän mä olen hevosten kanssa tekemisissä, sitä enemmän tajuan, kuinka vähän mä edes osaan. Jokaisen kohtaamisen jälkeen jään pohtimaan, mitä tein oikein, teinkö jotain väärin, ja mitä voin seuraavalla kerralla parantaa. Se on hankalaa, kun ei ole omaa hevosta. Koirien kanssa on helpompaa, kun niitä voi seurata 24h vuorokaudessa, ja oikeastaan niiden kanssa osaa jo toimia niin alitajuntaisesti, ettei siihen edes kiinnitä huomiota. Ainoat hevoset, joiden kanssa pääsee tekemisiin, on jo omalla tavallaan totutettu ihmisiin. Ne tietävät, mitä niiltä halutaan ilman, että mun tarvitsee sen enempää sitä niille osoittaa. Ja tässä se dilemma tuleekin: kun ei pääse haastamaan itseään. 

En tiedä tänä päivänäkään, teinkö oikein,
mutta oma ratkaisuni oli, että pistetään hevonen liikkeelle aina, kun se pysähtyy.
 Eli minä määräänkin, milloin liikutaan ja pysähdytään.

Unelmani olisi päästä kouluttamaan kokematonta hevosta, jotta näkisin kaikki sen reaktiot omiin reaktioihini aidoimmillaan, ilman opittua. Katsoin tuossa juuri dokumenttielokuvan "Buck", joka kertoo siis "hevoskuiskaaja" Buck Brannamanista. Kaiken sen Hollywood-hehkutuksen alta kyseisestä elokuvasta paistoi läpi tietty harmonia, mikä parhaimmillaan on saavutettavissa hevosen kanssa. Kuinka hevonen vastaa kaikkiin pieniinkin pyyntöihin, kuinka nöyrä hevonen voi olla, samaan aikaan kuitenkin niin vahva ja alkukantainen. 

Jos/kun minusta hevoseläinlääkäri tulee, niin yksi tavoiteeni on osata lähestyä hevosia niin, ettei niiden tarvitse pelätä, ahdistua tai puolustautua. Viime keväänä kävi Minna Tallberg luennoimassa meille opiskelijoille "Hevonen ja eläinlääkäri"-luennon. Yksi tärkeä asia tuli luennolla ilmi ja se oli luonnollisesti se, ettei eläinlääkärillä ole paljoa vaikutusmahdollisuuksia lyhyen potilaskäyntinsä aikana hevosen tunnetiloihin. Muutama asia kannattaa kuitenkin pitää mielessä.

1. tiukka ote hevoseen saa sen vaan hermostumaan enemmän ja pakotteet eivät vähennä jännitystä
2. hevonen rauhoittuu, kun se saa kävellä, syödä samalla, sillä on kaveri viereisessä karsinassa ja/tai se vapaasti liikutella päätään. Olikohan se tämä luento, jossa sanottiin, että jokin kuva tallin seinällä, oliko se sitten jokin hevosen kuva/omistajan kuva tms. auttaa myös hevosta rauhoittumaan. Nyt en kertakaikkiaan muista enää.
3.periaatteessa hevonen oppii jo 8 toiston jälkeen, eli jos on aikaa ja halua, voi hevosen opettaa sietämään esimerkiksi pistämistä samaan aikaan sekä nipistämällä että tarjoamalla porkkanaa.
4. kiihtynyt omistaja vain kiihdyttää hevosta

Pitkälti pallo on siis omistajilla, kuinka he voivat kouluttaa hevosta sietämään ikäviäkin hoitotilanteita. Omistaja voi myös esimerkiksi opettaa hevosen rauhoittumaan ennen hoitotilannetta jollakin maneerilla, esimerkiksi opettaa hevosta laskemaan pää tai asettumalla oikealle.  

Onnellisesti ajojahti päättyi, hevonen antoi lopulta kiinni.
Mutta kovin tyytyväiseltä ei heppa vaikuta, häntä viuhtoo ja korvat ovat takana. 

Uskon kuitenkin, että omalla käytöksellään voi eläinlääkärikin vaikuttaa hyvin paljon potilaskäynnin onnistumiseen hevosen kanssa. Ja tässä palaan nyt taas siihen, että miten sitä osaisi kommunikoida hevosen kanssa pienin elkein, vahvistaa sitä, kun se tekee oikein. Jollain tapaa huomaan, että hevosmiestaitoni ovat jääneet jonnekin 90-luvulle, osaan edelleen vain sen, mitä mulle opetettiin alkeiskurssilla ratsastuskoulussa. Nyt kun pääsisi uudistamaan ajatusmaailmaansa ja oppimaan uusia työkaluja hevostenkäsittelyyn, niin olisin superonnellinen!

Kavereita edelleen, jooko?

PS: huomenna tekemään kaksi viimeistä korvauspäivää navetalle, jotka jäi tekemättä siitä navettaharjoittelusta syksyllä 2013... parempi myöhään kun ei milloinkaan! Katsotaan, osaanko enää käyttää lypsykonetta...