Varmat työllisyysnäkymät?

Täällä edelleen sairasvuoteen pohjalla. Olipas ilkeä tauti, aivan yhtäkkiä muuttuikin vatsataudiksi, örf. Tänään on pakko vielä koota voimia, mutta jospas huomenna olisi voimia lähteä takaisin navetalle.

Koska sairaana ei ole muutakaan tekemistä, kuin mm. lukea kannesta kanteen kaikki uusimmat lehdet etusivulta takasivulle ja toisinpäin, niin törmäsin tuossa ajatuksia herättävään kolumniin Suomen Eläinlääkäriliiton lehdessä. Muutoin yleensä skippaan kaikki vastaavat kirjoitukset, mutta nyt tuli luettua, ja hyvä että luin.

Leif Wikman kirjoittaa Ruotsissa tehdystä eläinten terveydenhoitoa koskevasta selvityksestä, jossa kuvataan kattavasti ja totuudenmukaisesti eläinten terveyden- ja sairaudenhoitoa vuosina 2013-2023. Lyhyesti: Ruotsissa on aivan liikaa tarjontaa eläinlääkäreistä nyt ja etenkin tulevaisuudessa, ellei muutoksia tehdä. Ruotsissa vuosittainen tarve on 120-135 eläinlääkäriä, mutta heitä valmistuu 190-200. Jotta ei rajua ylimäärää pääsisi syntymään, pitäisi aloituspaikkoja karsia 30 %:iin, eli aloituspaikoiksi riittäisi 70. Sama mikä meillä Suomessa on tällä hetkellä. Tästä ei tarvitse kovin isoja johtopäätöksiä tehdä Suomen tulevaisuuden suhteen. Meillä väkimäärä on puolet Ruotsin väkimäärästä. Lisäksi meille tulee ulkomailla kouluttautuvia eläinlääkäreitä, eli tällä hetkellä uusia eläinlääkäreitä alkaa vuosittain puskemaan työmarkkinoille n. 100. Ongelma on myös Suomessa aloituspaikkojen määrän arviointi: se ei pohjaudu tarpeeseen, vaan opetusministeriön vaateisiin: onhan kaikille nuorille taattava opiskelupaikka! Jossain vaiheessahan oli ihan todellinen pula eläinlääkäreistä, mutta kuinka moneksi vuodeksi on tarpeen nostaa aloituspaikkojen kiintiö sieltä n. 50:stä jopa 70:ään. Muutoshan tehtiin vuonna 2008. Tosin, ensimmäiset suuret vuosikurssithan valmistuvat vasta tuossa 2014, mutta praktiikkaoikeudet he ovat mahdollisesti saaneet jo tänä keväänä. Eli nyt vasta nähdään, mihin tämä johtaa. Pahin skenaario olisi se, mihin tilanne on muualla Euroopassa johtanut: eläinlääkärit tekevät töitä hoitajina kollegoidensa klinikoilla.

Onko tässä kuinka suuri syy pelkoon? No, vaikea sanoa. Tilannetta tosin ei yhtää helpota se, että kesällä ollessani eläinklinikalla töissä yksi eläinlääkäreistä kertoi työllisyystilanteen kiristyneen selkeästi viime vuosina. Kun ennen työpaikkoja oli melkein jatkuvasti haussa 50, nyt niitä on usein alle 20. Useat näistä kunnaneläinlääkärin paikkoja perä-Pohjolassa tai valvontaeläinlääkärin virkoja. Juuri niitä, joihin kukaan ei halua. Lähivuosina siis alkaa olla ylitarjontaa "perus-elleistä" ja erikoistuminen sekä jatkokouluttautuminen alkaa olla avainasemassa työpaikan saanissa.

Onhan tämä vähän märkä rätti naamalle. Varsinki kun otin riskin ja lähdin asuntolainaisena ja yhden koulutuksen jo omaavana kouluttautumaan uudelleen alalle, jossa työpaikan saaminen olisi varmempaa kuin verokarhun kädenojennus. Edellisellä alallani työttymyyskortisto tuli valitettavan tutuksi. Ja onhan sitä vähän höynäytetty olo, kun jo ensimmäisestä päivästä lähtien meille on hehkutettu alavalintamme erinomaisuutta ja varmoja työnäkymiä. Kannattaisi ehkä tarkistaa se puhe välillä ja päivittää se tälle vuosikymmenelle... Vaikka erikoistuminen tai jatkokouluttautuminen ei sinänsä ole poissuljettu, niin kyllähän se alkaa nostaa nämä omat opiskeluvuoteni jo melkoisiin lukemiin; olisihan se ihan kiva tehdä kunnon töitäkin välillä. Ja kuinka monta hevosspesialistia, esimerkiksi, Suomeen mahtuu? Tai pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriä?

No joo, eipä tätä tässä auta marmatella, se on vedettävä opinnot loppuun yhtä suurella innolla ja tahdonvoimalla kuin tähänkin asti! Ja luotettava, että kyllä sitä työtä tekijälle löytyy tällä alalla, ainakin jossain vaiheessa. Mutta realistiset keskustelut olisivat kyllä paikallaan osapuolten kesken tulevaisuuden tilanteesta. Mua ennen ehtii työmarkkinoille valmistumaan (praktiikkaoikeuksien kera) 300 eläinlääkäriä! Huh, siinä saa muutama työpaikka olla jaossa.

Mutta, ei auta maalailla paholaisia seinille, kortit katsotaan sitten, kun ne on jaettu, eli 3,5 vuoden päästä :)

"Tervetuloa" flunssa!

Doddii, näinhän se sitten kävi, että tauti iski... Voi että harmittaa! Aamuvuoron kävin tekemässä navetalla, ja nyt jouduin ilmottamaan, että pakko olla pois ainakin tämä ilta ja huominen. Kyllä on niin tyypillistä tuuria, kun haluaisin niin paljon mennä! Lehmät ovat niin ihania, nyt jo laumasta erottui muutama persoona <3 Yksi, jota joudutaan taluttamaan lypsylle ja toinen, joka rakasti omaa ääntään! Ja ensimmäisen kerran poikinut lehmä vetäisi lypsyltä päästyään kunnon pukkiloikat utareet heiluen <3 Ei noita voi olla rakastamatta! Nuuhkivat, nuolevat, tökkivät. Hiukset ja vaatteet tuoksuvat navetalle <3 Eli että kylläpä harmittaa olla kipeä :( Ihan tosissaan harmittaa... Tilan isäntä on kyllä äärimmäisen mukava, jaksaa vastailla kysymyksiin, selittää ja jaksaa muistuttaa, että kaikki tekevät alkuun navetalla virheitä. Jopa lomittajat. Eli kun laittaa lypsylaitteen väärin päin pesuun tai sählää ohjainyksikön kanssa, niin ei tarvitse hävetä. Toki toivon, että parin päivän kuluttua en enää sähläisi niin paljoa, mutta kyllä kuulemma pari päivää tottumiseen ainaki menee. Ihana isäntä, jaksaa olla kannustava :)

Mutta, takaisin sairastamaan... Nyt voisin kyllä näyttää koivuniemen herraa kera kansainvälisten käsimerkkien muutamalle virukselle >:(

Hiipivä kuume, piilotettu räkävaranto...

Juu, ei näin, ei ei ei... Huomenna pitäisi olla pirteänä klo 05:00 navetalla, mutta arvatkaas, kuka on mahdollisesti tulossa kipeäksi! No minä! Vahvasti toivon, että pystyn vielä tämä taudin taittamaan, vielä siihen on mahdollisuus. Harvoin olen kipeä, monesti tauti käy kuikuilemassa tuossa kurkun tienoilla, mutta siihen se jää. Nyt ei vasta kun ole sellainen äärettömän vetämätön olo, sydän jyskyttää pienestäkin ponnistuksesta ja kurkkua kutittelee. Pitäkää peukkuja, että tähän se jää!

Tuli vaan mieleen, että olisiko tällä jotain tekemistä asian kanssa:

Maisema viikko sitten (itse asiassa tämä viikon
maanantaina!)

Maisema tänään

 Hyyih, talvi tulee taas! Mutta sittenhän se taas tarkoittaa sitä, että tulee taas uusi kevät ja kesä :)

HIHS part 2

Noniin, HIHS:stä on kotiuduttu, toki jo yli vuorokausi sitten! Kyllä silmä lepäsi kauniissa, treenatuissa hevosissa, sillehän ei mitään voi, että hevonen on kaunis, miten päin vain! Monen ratsukon yhteistyö näytti positiivisesti ihan hyvältä, vaikka rata meni pieleen, niin ansaitusti hevonen sai taputukset. Ei muuten ole aina asia ollut näin! Hevoset näyttivät suorittavan radan mielellään. Tokihan ajatukset menevät aina sinne aitojen taakse, miten hevosia kohdellaan, kun eivät voittaneetkaan...  Ihminen ja voitonhimo, todella pelottava yhdistelmä etekin eläinten kanssa.

Mutta tässä muutama kuva, josta voi jopa tunnistaa lajin (estehyppy) ja lajin (hevonen) :)

  

Ja tässä 1,50 m esteiden voittaja perjantailta, Hello Whisky Mac IV ratsastajanaan Scott Brash Iso-Britanniasta:

Olipahan vaan todella vähän mitään ostettavaa näin hevosettomalle ihmiselle :( Joko muistin väärin, että viime kerralla HIHS:ssä olisi ollut enemmän tavaraa, tai sitten siellä todella oli vain muutama hassu koju silloinkin. No, tilpehööriä en tarvitse yhtään enempää, ja sen verran oli kiire, että en ehtinyt koettamaan ratsastushousuja tai -saappaita. Mutta onneksi jäi muistikortillinen upeiden hevosten kuvia ja kivat muistot :)

HIHS!

Tuo epämääräinen hihkaisu taitaakin sanoa hevosihmisille kaiken, eli Helsinki International Horse Show, yhtä polttava puheenaihe hevosihmisillä kuin Messarin koiranäyttely koiraihmisillä :) Myönnän, olen ollut yhden ainokaisen kerra HIHS:ssä joskus yli 10 vuotta sitten, ja nyt tarjoutui mahdollisuus lähteä ilmaislipuilla täksi illaksi ihailemaan upeita huippuunsatreenattuja hevosia ja pursuavia, kukkaronnyörejä avaamaan kutsuvia myyntikojuja <3 Jollain tavalla täysin oman maailmankuvani vastaista, hevosurheilu niin kuin koiraurheilukin voi olla todella epäeettistä, ja tilpehöörin ostaminen täysin turhaa, MUTTA... Pitähän sitä nyt jokin pahe ihmisellä olla, eikös? Ja kyllähän sitä aina jotain tarvitsee, hevosenpäällä kuvitetun tervetuloa-kyltin tai avaimenperän? Oikeastihan mä tarvitsisin ratsastushousut ja -saappaat, mutta saa nähdä, kuinka ison loven nämä tekisivät budjettiini. Mutta sinne siis tänään, ja näihin tunnelmiin palailen sitten kun show on käyty paikanpäällä katsomassa :) JOS tuo keli ei nyt ala mummoja taivaalta roiskimaan...

Oli niin harmaata, että piti jopa hieman säätää jo värejä kuvasta :D Tämän verran oli iltapäivästä lunta jäljellä, illalla varmaan on mukavan liukasta, kun menee taas pakkaselle. Pääsee viime talvena opitut akrobatiataidot käyttöön, muutama piruetin ja spagaatin tehneenä :)

Opiskelua ja "opiskelua"

Perjantaina kokoonnuttiin pienellä opiskeluporukalla opiskelemaan ja istumaan iltaa. Meillä on toiminut pieni lukupiiri ekalta vuosikurssilta asti, ja se on osoittautunut mahtavaksi tavaksi opiskella :) Kysellään toisiltamme, selvitellään epäselviä asioita yhdessä ja samalla syödään. Tai usein painotus on kyllä syömisessä ja juttelemisessa ja opiskelu tulee siinä sivussa :D Mutta sitä kyllä oikeasti melkein tarvitsee enemmän kuin lukemista, rentoutumista ystävien kanssa ja kaiken mahdollisen purkamista ja analysoimista :) Ja kyllä näistä lukupiirisessioista oikeasti on hyötyä, eli kyllä me jotain siellä oikeasti opiskellaan.

Paljastava kuva, mitä tuo viinilasillinen tuolla tekee...? :D

Tänne ei näin muuten mitään ihmeellisempää kuulu, kandia varten olen etsiskellyt artikkeleja, ja navettaharjoittelukin lähenee! Äidinkielen kurssin tehtävät odottavat tekijäänsä. 

Käytiin taas moikkaamassa tamma ja varsaa, itse asiassa ollaan käyty siellä melkein joka päivä :)

Tammamamma jo hirnahtiki meille, kun viimeksi mentiin käymään! Tai oikeasti hirnahti jo valmiiksi niille ruohotupoille, mitä ollaan nyhdetty heille :) Heppamaista menoa tässä muutenkin ollut, kävin eilen taas ratsastamassa vuokrahepallani. Kauhea hevosharrastuskuume tässä päällä, olisi ihanaa käydä taas ohjatuilla tunneilla ja kehittyä jälleen ratsastajana! Muutenkin käy välillä sääliksi vuokrapollea, kun tuntuu että mulla on kaksi vasenta jalkaa ja repullinen perunoita selässä. Olisi ihana käydä esim. ratsastuspilateksessa tai centered riding-kursseilla! Mutta eipä tässä opiskelijana sellaisiin ole varaa, joten tyydyn kiusamaaa vuokrapolleani, joka ei ainakaan toistaiseksi ole vielä heittänyt mua selästään :D

Mutta mä tästä lähdenkin jälleen ulkoilemaan :)

Ruuhka-aivo

Ruuhka päässä kuvaa tällä hetkellä hyvin mun pääni sisäistä kaaosta ja sekamelskaa. Mulla on nyt jokin kirjoitteluvaihe päällä, ja itseni tuntien, se menee jossakin vaiheessa täysin off-asentoon, joten tästä pitäis nyt ottaa ja saada kaikki irti! :) Haluan tehdä kandia, haluan kirjoitella tänne kaikkea järkevää ja vähemmän järkevää (mulla on pari postaus-ideaa jo valmiina), sitten oon lupautunut pitämään yhden koirien raakaravitsemusta koskevan luennon ensi syksynä (ainoa vaan, kun mieli teksisi tehdä se jo nyt valmiiksi), sitten tekisi mieli kirjoitella ylös kaikkea anatomiasta kertausmielessä, pitäisi myös kerrata pitämääni tukiopetusta varten bakteriologiaa ja genetiikkaa, ja ja ja.... Nyt tartteis vihreää ja punaista valoa, ja järjestystä ja itsehillintää. Pääpoliisi, joka näyttäisi tarvittaessa STOP-kylttiä ja päästäisi vain tietyn määrän ajatuksia päästä pulpahtamaan ulos :) Saatan antaa itsestäni nyt ehkä hieman yliaktiivisen kuvan, no, osaan valitettavasti kyllä nauttia myös laiskottelusta.Toisaalta, en voi sille mitään, enkä häpeä myöntää, että olen edelleen aivan mielettömän onnellinen tästä opiskelualastani :) Joku "vanhempi "opiskelija varmasti pyörittelisi silmiään sanoen, että kyllä sä vielä sieltä maahan laskeudut. Voi olla, mutta todennäköisesti en :) Pistäkää vaan naru mun nilkkaan kiinni ja antakaa mun leijua :D Whiiiii.... ! Koittakaa ymmärtää, täti on vihdoin omalla alallaan :) Kyllä tämä tästä varmaan rauhottuu jossakin vaiheessa!

Tähän meidän lähelle on muuttanut muuten tuntemattomaksi ajaksi X ponimamma ja varsa-vauvveli <3 Käytiin tänään kävelemässä siitä ohi, ja voi apua, kuinka ihania ja kilttejä nuo ovat! Näkee kyllä heti, että on pidetty hyvin, antavat rapsutella, eivät näyki eivätkä luimi :) (sori, kuvat otettu kännykällä, siksi huonohko laatu)

Vavveli onkin jo vähän vanhempi, mutta tämä kesän varsa kuitenkin :)

Todella kaunis mamma, olisko new forest, connemara tai walesinponi?

Kyllä on ihanaa, että kävelymatkan päässä on eläimiä ja maaseutua, mieli lepää! Tarjottiin me näille heposille vähän shöytäkin, herra Höperö kikkaili kepin kanssa, ja aiheutti kaaosta ja harmaita hiuksia... Koiruudella on nimittäin polvi sökönä, ja meidän pitäisi yrittää välttää kaikkea, mikä sen voi vielä entisestään hajottaa...  Saksanpaimenkoira nimittäin saa itsensä hajotettua vaikka seisoisi vain paikallaan... Kikkailun tuloksena tuli mun tulevan harjoittelupaikan lemmutkin katselemaan meitä lähempää, en tosin tajunnut ottaa kuvaa silloin, kun olivat rapsutusetäisyydellä... 

Siellä ne lehmät on, jos oikein siristää :)

Mutta nyt taas pitäisi palata tekemään jotakin tuottoisaa :) Nauttikaa vielä näistä viimeisistä ruskapäivistä, ulkona on aivan mielettömän upea väriloisto :)

Sarvipäät

Kävin lauantaina tutustumassa navettaharjoittelupaikkaani! Meillä kuuluu pakollisena 12 päivää sikalassa sekä sama määrä navetassa, eli osallistumme kaikkiin navetta/sikala-töihin ja kirjoitamme harjoitteluselostuksen. Löysin tästä läheltä tosi mukavan navetan, tilalla on n. 30 lehmää, eli kyseessä on maitotila.Sovittelin navetantuoksuisia haalareita ja pääsin katselemaan, miten lypsy tapahtuu, ja muutamaa pientä vasikkaakin pääsin rapsuttelemaan <3 Mutta tuota, täytyy sanoa, että lehmä, jolle on jätetty sarvet päähän, alkaa olla jo hieman, öööh, vakuuttava tapaus. Sitä alkaa itsestään jo löytämään aikamoisia parkour-taipumuksia, kun yrittää kauhunsekaisin tuntein pysytellä 30-päisen nautalauman alta poissa, kun rouvilla on kiire lypsylle! Siitä on muuten leikki kaukana! Ja joku sanoi, että lehmän potkaisu ei ole mitään verrattuna hevoseen, että siitä ehtii alta hyvin pois. No kyllä nuo aika ketteriltä daameilta vaikuttivat mun silmääni, jalka nousi oikein vikkelään, tiedä vaikka harrastaisivat judoa...

Jaa-a, mikähän noissa lehmissä mua niin arastuttaa? Olen tullut koko elämäni hyvin toimeen hevosten kanssa, jopa ihan oikeasti vihaisten hevosten kanssa, ja orien kanssa. Mutta sitten kun mut pistetään nenäkkäin lehmän kanssa, voe taevas... Siis tykkään lehmistä aivan valtavasti, ja navetassa oli ihanan seesteinen tunnelma. Uteliaitakin olivat, mutta kun sellainen valtava sarvipää keksii, että "hei, tuollahan on uusi tyyppi, menenpäs katsomaan... töks... ooh, törmäsin siihen", niin kummasti tulee äitiä ikävä (terkkuja äitille!). Toisaalta ihanaa, kun ovat niin hitaita liikkeiltään (useinmiten), mutta toisaalta, kun lehmä tajuaa, että oho, siinä mihin mun piti takapuoltani hinkuttaa olikin ihminen, niin jäljellä on enää ihmisestä märkä läntti.Tosin tässä on dilemma, jos ihminen ei huomaa hitaasti lähenevää lehmän pyllyä eikä huomaa olevansa sen ja seinän välissä, niin ehkä ura olisi sopivampi josakin muualla, kuin navetassa...

Mutta eiköhän se tästä, pitää vaan oppia, miten lehmiä käsitellään. Ja eihän siinä teoriassa ole mitään ihmeellistä, kunnioittavasti ja johdonmukaisesti, ihan kuin mitä vaan eläintä. Olisi vaan niin ihanaa osata puhua eläinten kieltä, kauniisti pyytää ja kertoa, että tässä vain teidän parasta ajatellaan... No, eiköhän se yhteinen kieli löydy, tuntuu, että eläimet sen löytävät paljon helpommin kuin ihminen. Me turvaudumme paljon nopeammin uhkailuun ja väkivaltaan kuin eläin, joka turvautuu puolustautumiseen ja hyökkäykseen vasta viimeisenä keinonaan.

Mutta tällainen väsymyksen sekainen teksti tänään, pari viikkoa niin sitten alkaa navetta <3 Siihen asti, takaisin kandiaiheen pariin <3

Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma...

Ihana, kaunis ja aurinkoinen syyspäivä, täydellinen päivä heppailuun :) Kävin rapsuttelemassa ja ratsastelemassa vuokraheppaani. Epäsäännöllisen säännöllisesti tapahtuu tämä heppailu, n. kerran viikossa pyrin käymään. Kyseessä on huumorintajuinen, välillä vähän jäynäluonteinen n. 20-vuotias suomenhevosruuna. Aivan ihana ratsastettava, kun alkuverryttely on tehty, antaa itsestään kaiken :) Omat taidot ovat vuosien saatossa ruostuneet aikalailla, joten tästä tätiratsastelusta ei montaa kuvaa kehtaa julkaista (tai moni ei ollut julkaisukelpoinen) :D

Laukka on hieman vaikeaa nostaa tällä herralla, joten
jokainen laukka-askel on riemua ja juhlaa :)

Köyhä opiskelija ratsastaa tyylikkäästi farkut jalassa :)

Ihana <3

Tällaista tällä kertaa! Tulevaa navettaharjoittelua varten käynkin sitten huomenna sovittelemassa navetalla haalareita ja turvasaappaita, toivottavasti ohimennen pääsen rapsuttamaan muutamaa lemmuakin :)

Oon tulessa!

"Ohhhh oh oh oh
We got our feet on the ground
And we're burning it down
Ohhhh oh oh oh oh
Got our head in the clouds
And we're not coming down 

This girl is on fire...
This girl is on fire...
She's walking on fire...
This girl is on fire..."

Wau, huh, se ois nyt niin kuin kandiaihe tiedossa. Wau siitä, että sain juuri siitä aihepiiristä aiheen, mistä halusinkin (koirien luustosairaudet) ja huh siitä, että aiheesta olisi niin kuin lisurikin tiedossa, mahdollisesti! Eläinlääkiksessä kandidaatin tutkielma on pakollinen väliporras, jolla ei käytännössä ole mitään muuta merkitystä kuin kirjaimet ELK nimen eteen. Mikä mielestäni on henkisesti hieno väliporras, vaikka moni sen turhuutta paheksuukin. Mutta nyt siis tuntuu siltä, että ollaan oikeiden asioiden äärellä :) Näillä jutuilla on oikeasti merkitystä, tämä ei ole "turhaa" tuhertamisesta tutkijan kammiossa. Äärimmäisen tärkeää työtä sekin, usein, mutta oma kärsivällisyyteni ei veny siihen, että tutkimastani asiasta hyötyy 10 vuoden päästä ehkä joku. Tai ehkä joku joskus viittaa artikkeliini, tai se lopulta ajan kanssa hautautuu tuhansien muiden artikkelien joukkoon. Tai teen 24/7 työtä väitöskirjan eteen, ja päädyn kuitenkin kaupan kassalle. Tai tappelen vuosittain apurahahakemusten kanssa, kun ajan voisi käyttää paremminkin. Ei sen puoleen, kun pääsin käymään Yliopistollisessa eläinsairaalassa ja kuulin, mitä kaikkea siellä tutkitaan, olisin ihan täysin valmis palaamaan kammiooni! Siellä kun kaikella tutkimisella on merkitystä. Positiivinen tulos merkitsee yhtä paljon kuin negatiivinenkin. Tai näin ainakin tällä hetkellä tuntuu.

Mutta nyt on olo niin kuin olis tulessa!! Tällaiseen kirjaan olisi nyt tarkoitus uppoutua:

Täytyypä varoa ettei käräytä koko opusta ;D

Ja kun kerta ollaan näin tulessa, niin tulihan siinä samalla tehtyä aimo annos pizzaakin:

  

Virallinen ylivalvoja oli mukana alusta loppuun, ja tarkisti myös lopullisen tuotteen laadun.  Ilmeestä päätellen ainoa valituksen aihe taisi olla se, ettei kyseinen läjä ollutkaan hänen maistettavakseen :)