No huhhahhei sentään taas. Juuri kun luuli päässeensä isoista murheista eroon, tapahtuikin meidän neiti S:lle tapaturma. Neiti juoksi päin kattopeltiä ja teloi pahasti molemmat takajalkansa. Toisesta aukesi suoni todella pahasti ja verta tuli ihan hirveästi. Mentiin vauhdilla päivystykseen ja koira sai tuhottomasti tikkejä jalat täyteen. Onneksi ei murtunut luita tai katkennut jänteitä. Vaikka näin olikin onni onnettomuudessa, tästähän vasta alkoikin se pahin aikakausi. Milläs pidät puolivuotiaan, energisen vinttikoiran aloillaan 10-12 päivää? Tikit ovat yhdessä haavassa todella riskialttiit repeämään, ja vieläkin 4 päivän jälkeen haava ei ole kunnolla parantunut, koska iho elää väkisinkin siinä kohtaa jalkaa. Todella surullinen tilanne :( Tässä ollaan äitini kanssa nyt hieman äärimmilleen vedettynä, täällä on kaksi koiraa hoidossa äitin hoitaessa yksin neiti S:ää. Täytyisi samalla käydä koulussa, lukea illat elinpatologiaa, josta on tentti puolentoista viikon päästä, ja tietysti välillä täytyy mennä päästämään äiti asioille, kun neitiä ei voi ollenkaan jättää yksin tikkiensä kanssa. Kaulurikaan ei auta siihen, että koira menee seiniä pitkin. Koirien kanssa nyt tietysti aina sattuu ja tapahtuu, sehän on taivahan tosi, jos koiria harrastaa, mutta kyllähän näin paha tapaturma vetää päiväjärjestykset uusiksi pidemmäksi aikaa. Eikä ainoastaan ole huoli koirasta, toivottavasti äiti jaksaa neidin kanssa, omasta kokemuksesta voin sanoa, että ei ole helppoa. Voi kun sitä voisikin itsensä kloonata hetkeksi aikaa! Pitäkää peukkuja meille, että koirasta tulee taas entisensä!
PS. ja unohtakaa mitä soopaa kirjotin edelliseen postaukseen, kukaan ei todellakaan tarvitse mitään "valoja ja varjoja" kukoistaakseen, pah, olinpas taas olevinani niin runollinen :/ Ei me olla kasveja kuitenkaan! Tällaiset tapaturmat saisi jäädä tapahtumatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti