Ensilumi!

Sisäinen 5-vuotiaani huutaa riemuissaan: lunta sataa!!! :) Voihan riemu ja lumisateen peittämät silmälasit, nyt se satoi, se kunnon ensilumi :) Näin talvella syntyneenä talvi taitaa sitten kuitenkin olla se mun vuodenaika, tai ainakin tämä alkutalvi. Helmikuussa todennäköisesti kiroan koko valkeuden. Mutta joku taika tässä on! Kaikki tuntuu niin ihmeelliseltä: aamulla on piristävää kurkata verhonraosta valkeaa maisemaa, koiran lenkitykset tuntuvat aina niin kiehtovilta varsinkin, kun saat olla ensimmäisenä jättämässä koirasi kanssa rinnakkain kulkevat jäljet tuoreelle lumelle :) Lenkin jälkeen tuntuu ihanalta tulla kotiin, karistella lumet kengistä ja koiran turkilta, ja linnoittautua sohvalle kuunellen, kun koira syö hyvällä halulla ja lenkin herättämällä ruokahalulla ateriaansa. Nyt on lumi kietonut meidät tänne kotiin omaan pieneen koloomme, ulkoa ei kuulu ääniä ja pöydällä palaa kynttilä. Ihana talvi, juuri sopivan pitkiä nämä vuodet, että se edellinen talvi on taas ehtinyt unohtumaan, ja taas jaksaa innostua leijailevista lumihiutaleista ja talvivaloista :)

Onneksi myös tämä pitkä syksy alkaa olla takana, ja pikkuhiljaa alan taas minäkin pääsemään koulukirjojen kimppuun. Olihan tässä onneksi maatilaharjoittelu ja kandinteko, mutta muuten on ollut kyllä turhankin hiljaista. Mutta nyt kahden viikon päästä on immunologian tentti, ja ensi viikolla alkaa uusi kurssi, spesifinen bakteriologia ja mykologia. Tuo kurssi vaikuttaa tosi kivalta, pääsemme labroissa viljelemään pöpöjä ja tenttinä kuulemma on tuntemattoman pöpön tunnistus laboratoriossa! Kivaa, näin entiselle mikrobiologille :)

Eli kirja käteen ja lukemaan! Nimittäin näyttää siltä, että kokeen alue on kunnioitettava, vaikka oma tenttini koskee vain eläinspesifistä osuutta. Voi niitä, jotka tenttivät koko immunologian (yleinen + eläinspesifinen). 

Talvea viime vuoden tyyliin!

Onneksi olo alkaa olla jo parempi, mutta huomaan, ettei kunto ole vielä kohdillaan. Tuollainen rauhallinen tunnin lenkki ei ihan vielä suju ilman hengähdystaukoja. Mutta toipumiselle pitääkin antaa aikaa! Korva on lukossa ja kuiva yskä vaivaa, mutta silti olo tuntuu taas kuin uudestisyntyneeltä :) Kyllä tuollainen sairastelu pistää aina arvostamaa niitä terveitä päiviä! Mutta nyt sukellan immunologian ihmeelliseen maailmaan :)

Long distance relationships, osa 36468237426

Tänään meidän vuosikurssilla on omat pikkujoulut *<||:o) Mutta omalta kohdaltani riemu jääkin sitten facebookin kautta kuvien katseluun ja myöhemmin mehukkaiden juorujen ja yksityiskohtien kalasteluun, jos kukaa enää parin viikon päästä muistaa mitään ;) Nyt on tosin taas se hetki, kun tämä pitkä matka alkaa harmittamaan. Olen yrittänyt tässä itselleni perustella, että olen ab-kuurilla ja vatsani on sen takia ylösalaisin ja heittää volttia, joten todennäköisesti istuisin tonttulakki päässä wc:ssä... Mutta silti. Jos asuisin lähellä, voisin piipahtaa paikanpäällä, ihan vaan nopeasti. Ehkäpä tämä johtuu kanssa siitä, että tämä syksy on ollut niin aikataulullisesti tyhjä, kun suurimman osan kursseista ole saanut hyväksilettua. Meidän vuosikurssilaiset ovat oikeasti niin huipputyyppejä, että heidän näkemistään ihan kaipaa :) Ja varsinkin niitä kahta huippuystävää, joiden kanssa olen ollutkin eniten tekemisissä <3 Ja toki haluaisin taas jo koulunpenkille, kaipaan aamuheräämisiä, valmistautumista kouluun, aamukahvia Unicafesta, muistiinpanojen tekemistä mielenkiintoisista aiheista, lounaita kavereiden kanssa, sekopäisiä juttuja ja levottomia luentotaukoja :) Mutta, seuraavan kerran koulua onkin vasta ensi viikon perjantaina... Siihen asti suurkulutan facebookkia, ja yritän lueskella yhteen tulevaa tenttiin.

Ja ainahan nyt nainen jotain herkkuja keksii itsensä hemmottelemiseksi: suklaamuffineja ja ihanan hömppäleffän <3

Arvonta Rouskutellen-blogissa

Osallistun Rouskutellen-blogin arvontaan, jossa voi voittaa kirjan "Pihatto - jos hevonen saisi valita" :) Tästä pääsee kyseiseen blogiin ja arvontaan:

Toivottavasti arpaonni kerrakin suosisi :)

Kiitos Alexander Fleming...

... joka kaikessa viisaudessasi rupesit tutkimaan sitä homeella kontaminoitua bakteerimaljaa, jolta lopulta löysit homeen tuottaman penisilliinin vuonna 1928! Nimittäin siitä alkoi pitkä matka, joka lopulta johti vuoteen 2013, tänne Suomeen ja parantamaan tämän minun kamalan sitkeän tautini. Voisin suudella noita antibiootteja, vaikka joku niin hyvin kirjoitti: hyvä renki, huono isäntä. Mutta voi kiitos antibioottien tutkijoille ja löytäjille, epäusko alkoi jo tulla. Eilen lopultakin sain lopulliset viljelyn tulokset, ja kurkussani kasvoi jokin niin karmea sekaviljelmä pöpöjä, että viljely jouduttiin lähettämään Tampereelle analysoitavaksi. Kurkku ei vaan parantunut yhtään, korvia alkoi särkeä ja kuume sahasi edes takaisin 37:n ja 38:n välillä päivittäin. Ei tuo kuulosta pahalta, mutta se kurkkukipu oli jotain aivan järjetöntä. Eilen sain siis myös kuurini alulle, ei kylläkään penisilliiniä vaan klindamysiiniä. Ja aaaah, tänää nieleminen jo sujuu paremmin ja nieluni näyttääkin ihimilliseltä :) Voimat ovat täysin kateissa vielä, koiran vapaanajuoksutuksen jälkeen pitki mennä miehen kanssa yhdessä kauppaan, mutta nukahdin sikeästi autoon :D Niinpä mies meni kauppaan ja mä jäin vetelemään tyylikkäästi hirsiä kaupan parkkipaikalle.

Ja mun pitää ihan kirjoittaa tuosta löydöstä, mistä en ollut koskaan kuullutkaan (vaikka googlauksen perusteella se on ollut olemassa jo 50 vuotta ainakin tuossa muodossa). Eli kaikki tietävät maitohappobakteerit ripulin hoidossa ja merkityksen etenkin antibioottikuurien aikana. Ongelmahan on tietysti se, että antibiootti tappaa kaikki, myös luultavasti ne maitohappobakteerit. Mutta tadaa, palataan jälleen vuosikymmeniä taaksepäin, vuonna 1923 matkusteli mikrobiologi Henri Boulard Indokiinassa. Siellä hän törmäsi trooppisista hedelmistä tehtyy teehen, jota käytettiin ripulin hoitoon tai ehkäisyyn (wikipediassa tosin lukee, että asukkaat söivät hedelmien kuoria). Hedelmistä hän löysi hiivan, jonka hän nimesi Saccharomyces boulardii:ksi. Tämä hiiva osoittautui tutkimuksissa myöhemmin tehokkaaksi probiootiksi monella tapaa. Aikamoinen veijari, se esimerkiksi nappaa Escherichia coli:n ja Salmonella typhimurium:in kainaloonsa ja vie mukanaan suolistosta ulos. Eli nämä kaksi pahista eivät tällöin pääse infektoimaan isäntäänsä. Se myöskin tuhoaa kaikki pahisten yritelmät suolistossa, jolloin esimerkiksi suolen läpäisevyys ei kasvakaan eivätkä pahikset pääse pusertumaan syntyneitä aukoista elimistöön. Se myöskin paijaa suolen seinämää, jolloin enterosyytit (eli suolen seinämän solut) vahvistuvat ja lisääntyvät, ja tämä veijari saa myös IgA-vasta-ainetuotannon lisäääntymään. Eli aikamoinen supersankari :) Ja se tärkein tietenkin on se, että antibiootit eivät tehoa tumalliseen hiivaan, niin kuin ne tehoavat tumattomiin bakteereihin.

http://www.apteekkituotteet.fi/WebRoot/Euran/Shops/
Eura/4FE8/00AD/107D/291F/F257/0A28/1050/265F/Precosa_kapseli_20.jpg

Vielä ei tosin ole tästä tuotteesta pidempiaikaisempaa kokemusta, mutta mainospuheet ainakin vaikuttavat hyviltä. Se, mikä mua tässä tietysti eniten kiinnostaa, on käyttökelpoisuus eläimillä. Tämä postaus alkaa jo viedä voimat, joten äkkigooglauksella löysinkin yhden artikkelin aiheesta: http://www.allnaturalpetcare.com/Holistic_Pet_Remedies/Probiotics-Dogs_Diarrhoea_Antibiotics.pdf. Siinä koirilla tämä kyseinen veijari näyttäisi tehoavan linkomysiinin aiheuttamaan ripuliin (hoito ja ennaltaehkäisy). Mielenkiintoinen valmiste, josta ainakaan itse en ole tosiaan kuullut koskaan. Täytyy pistää korvan taakse tulevaa ammattia varten :)

Koittakaa pysyä terveinä!

Syksyn sikakivat

Kraak-krääh-köh-kröh, toisinsanoen: angiinainen ääni täältä yrittää sanoa, että kandi tuli eilen ohajalta tarkastuksesta takaisin, ja yllätyksekseni siihen tarvitsee tehdä vain muutama sanakorjaus :) Ei mitään sisällöllisiä korjauksia tms. Tuli hieman kehujakin, ja tuntuu hyvältä, että edellisestä koulutuksestani on ollut edes sen verran hyötyä, että osaa kirjoittaa sujuvasti tieteellistä tekstiä :) Eli seuraavaksi saan sen kielentarkastukseen, ja sitten onkin kandiseminaarin vuoro! Kirjaimet ELK, eli eläinlääketieteen kandidaatti saan sitten vasta kolmannen vuosikurssin jälkeen nimeni eteen, kun tietyt kurssit on suoritettu.

Ja tosiaan, nää syksyn sikakivat, eli villinä viipottavat taudit, ovat nyt riesana. Tässähän on oikein teiniolo, kun olin pippaloissa viikko sitten torstaina (kuutosten potkijaisbileet eli A-tarjous, jonka järjestää aina ensimmäinen vuosikurssi). Sunnuntaina iskikin siten tämä painajaistauti. Todennäköisesti sain sen sieltä pippaloista, sillä angiina tarttuu hyvin helposti, etenkin käsikosketuksen kautta. Onhan tämä jo jotenkin liikuttavaa, että nuoriso siellä yhteenpuristuneena levittää kaikkia ylähengitystietauteja keskenään :D Ja tämä täti siellä osallisena :)

http://medicalimages.allrefer.com/large/strep-throat.jpg

No, pääasia on, että kävin tänään lääkärissä ja huomenna saan alustavat nieluviljelytulokset. Jos se on streptokokki, niin haastavaksi tekee hoitamisen mun moninaiset antibioottiallergiani, mutta on näistä tähänkin asti selvitty :) Niin ja tiesittekö, että ryhmän A streptokokki, joka näitä angiinoita aiheuttaa (yhdessä virusten kanssa), on myös ammatiltaan ihana lihansyöjäbakteeri? Eli Streptococcus pyogenes, joka serotyypitetään soluseinän polysakkaridien eli hiilihydraattirakenteiden perusteella johonkin seroryhmään A, B jne., omaa monenlaiset kasvot. Tämä vihulainen osaa mukautua paineen alla, nielussa se on "harmiton" nielutulehduksen aiheuttaja, mutta päästessään kehon sisälle esimerkiksi verenkiertoon siitä tulee pienellä muutoksella kova sissi, joka selviytyy tehokkaasti immunipuolustuksen hyökkäyksiltä. Oikeastihan tässä on vielä suuremmat voimat takana, eli strepparista ei noin vain tule lihansyöjää, ilmeesesti kohteen eli esim. ihmisen geenit vaikuttavat siihen, tykästyykö tämä ahmija kohteeseensa vai ei :)

http://www.redorbit.com/media/uploads/2004/10/0_1b337eb3ae50456f130e22153cc80436.jpg

Mä vaivun taas hetkeksi tuonne sohvan pohjalle ja toivon, että tätäkin hetkellistä tuttavuutta voisin kohta muistella taaksepäin lämpimin miettein! On tääkin, kun meinaa lyödä jotakuta aina kun nielaisee :D Toivottavasti te vältytte näiltä syksyn yllätyshyökkäjiltä! :)

Ka-ka-ka-kandi

Tä-tä-tä-tärisevin käsin pistin juuri 1. version ohjaajalleni luettavaksi kandista! Tärinän aiheuttaa lähinnä oma perfektionismini, olisin voinut hieroa ja säätää tekstiä vaikka kuinka, loputtomasti, edes takaisin. Ohjaajani on oikein mukava, ja arvostan kovasti hänen asiantuntemustaan alaa kohtaan :) Joten lievää hermostumista myös sen takia oli ilmassa näpätessäni Send-nappulaa.

Mutta nyt on ihana olo, kun on yhden asian saanut pois päiväjärjestyksestä! Nyt aion palkita itseni tällaisilla herkuilla:

 

Mmmm. cheese.... 

Ihana kamala pääsykoeurakka

Aihe tuli itse asiassa mieleeni tänään, kun käväisin huvikseni lukemassa Älyvuotoa pitkästä aikaa. Älyvuoto on eri alojen lääkiksiin pyrkivien foorumi, jolla saa vertaistukea, apua ja ehkä jopa koottua lukupiirikin. Itse käytin kyllä hyväkseni kyseistä foorumia, ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että siellä saadulla avulla oli suuri merkitys omassa pääsykoeonnistumisessani :)

 

Melkeinpä tarkalleen kaksi vuotta sitten aloitin oman luku-urakkani, kylläpä aika menee nopeasti! Pohjat mulla eivät olleet kovin vahvat, en ollut lukiossa (silloin 1997-2000) lukenut kemiasta ja fysiikasta kuin ne yhdet pakolliset kurssit. Biologiasta sentään pohjalla oli pitkä oppimäärä, ja kirjoituksista M. Muutenkin kirjoitin kohtalaisesti, muistaakseni rivini oli CMMME. Edellisissä opinnoissani onneksi olin tarvinnut kemiaa, joten sen suhteen ei tarvinnut lähteä nollasta, mutta fysiikan kanssa sitten olikin pitkä tie edessä. 8 kurssia! Jälkikäteen voi vain sanoa, että onneksi aloitin ajoissa. Osallistuin myös Valmennuskeskuksen järjestämälle kotikurssille, eli sain seurattua kemian, biologian ja fysiikan opetusta netin kautta kotoa käsin. Saimme läjän tehtäviä joka aineesta kotiin, ja meille järjestettiin muistaakseni kahdet simuloivat pääsykokeet. Älyvuodon lisäksi toinen suuri kiitos menee kyllä tuolle kurssille! Ei siitä lukemisesta ja etekään oppimisesta olisi muuten tullut yhtään mitään.

 

Sen lisäksi, että osallistuin tuolle kurssille ja kuormitin älyvuotoa kymmenillä kysymyksilläni, käytin hyväkseni yhden tyhjänpanttina olevan huoneemme seiniä, ja ripustin seinille läjäpäin tyhjiä papereita, joille piirsin kuvia ja käsitekarttoja lähinnä biologiasta.

 

Biologia kasvaa jo lehtinä päässä! Eikun, tässä kuvassa niin epäedullinen lookki,
likaiset hiukset ja savu nousee korvista...

 

Visuaalisille oppijoille suosittelen lämpimästi! Papereita oli viimeisinä viikkoina jo keittiössämme ja eteisessämme asti, kiinni kaapinovissa, seinissä, ovissa, ovenkarmeissa, mihin vaan sai paperin hyvin sinitarralla tai teipillä kiinni :)

 

Määrällisesti laskin fysiikkaa kaikista eniten. Siitä laskin melkein kaikki lukion kirjojen laskut läpi, Valmennuskeskuksen laskut (muistaakseni 400 kpl) ja sovelletuin osin Kandiakatemian ja Eximian vanhoja tehtäviä (Galenos jäi 2012 hakuvuonna historiaan ja nykyisin pääsykoevaatimuksina on lukion oppimäärät noista kolmesta aineesta). Muistaakseni joskus laskin laskeneeni fysiikkaa melkein 1000 laskua. Kemiasta riitti vähempi, Valmennuskeskuksen laskut, ABI Kemian laskut ja tehtävät, sekä sovelletuin osin vanhoja Epionen, Eximian ja Kandiakatemian laskuja (määrällisesti näitä oli vähemmän johtuen kemian vain 5:stä lukion kurssista). Biologiasta tein ABI Biologian tehtäviä ja Valmennuskeskuksen tehtäviä, sekä itselleni valtavat määrät noita "seinäpiirroksia".

 

 



 

Aikataulutukseni olikin sitten melko hurja, jopa näin itse sanoen! En nimittäin jaksaisi enää koskaan ryhtyä samaan urakkaan uudelleen, ja olin täysin poikki syksyllä, kun koulu lopultakin alkoi. Kesti varmaan puoli vuotta toipua koko hässäkästä. Aloitin tosiaan lukemisen syksyllä 2011 töiden ohella. Valmennuskeskuksen kurssi alkoi joulukuussa, ja tavoitteenani oli pysyä etenkin fysiikassa askel kurssia edellä, etten olisi täysin takapihalla aiheen kanssa.  Joululomalla 2011 pääsin lopultakin käyttämään pääosan ajastani lukemiseen. Työni loppuivat vuodenvaihteessa, ja jäin harkitusti kotiin lukemaan. Luin 8-12 h päivässä tietenkin tauottaen lukemista ja vaihdellen aihetta, kun alkoi tökkimään. Kirjoitin itselleni päiväkohtaisen lukusuunnitelman, mikä oli suureksi avuksi. Pysyin aikataulussa, ja kun päivän aihe oli käsitelty, pystyin hyvällä omalla tunnolla rentoutumaan loppuillan. Samasta syystä pystyin myös nauttimaan vapaapäivistä, joita aikataulutin itselleni sopivasti, ja enenevissä määrin ennen pääsykoetta.

 

 

 

Viikko ennen pääsykoetta yritin olla hyvin kevyellä mielin, ja kertailin lähinnä kevyesti sellaisia aiheita, jotka tuntuivat vaikeilta. Kaksi päivää ennen koetta unohdin täysin kirjat nurkkaan, enkä halunnut edes ajatella koko urakkaa. Tämä teki kyllä todella hyvää pääkopalle!

 

Pääsykokeeseen varauduin kahdella tutulla laskimella (jos toisesta loppuu paristot tai kaadan jännityksessä juomat sen päälle), lyijytäytekynällä + lyijyillä (Hb 0.5), teräväkulmaisella kumilla (jos joutuu pyyhkimään pieneltä alueelta), viivottimella, yliviivaustusseilla sekä eväillä. Eväinä oli helppoa pientä syötävää, ei mitää majoneesileipiä. Hyväksi todettuja ovat viinirypäleet, rusinat, suklaapalat, välipalapatukat ja kaikki, mikä ei sotke, narsku, rätise ja pauku suussa tai ole vaikeasti syötävää. Juomana mulla taisi olla jopa kaksi puolen litran pulloa, yksi kokis ja yksi vesipullo. Mulla oli siis ihan järjetön määrä kaikkea tavaraa mukana, ihme että mahduin omalle paikallei :D Koska tietysti (meinasin unohtaa) mukana oli vielä henkkaritkin. Näistä en ehtinyt syömään kuin muutaman viinirypäleen ja suklaapalan, sekä vähän juomaan kokista. En kertakaikkian ehtinyt tehdä muuta kuin laskemaan ja kirjoittamaan.

 

 

 

Kokeesta en muista mitään muuta, kuin että täysin idioottina katsoin aluksi kelloa väärin, ja luulin, että aikaa on klo 15 asti. Pari tuntia ennen tajusin, että klo 14:han onkin takaraja! Pieni paniikki siinä sitten iskikin... Onneksi olin varautunut jo henkisesti kokeen paineeseen, ja tehnyt strategian itselleni. Aloitin lopusta enkä sotkeutunut heti alkuunsa siihen järjettömään aineistotehtävään, jonka tarkoitus onkin ainoastaan ajaa oppilaat syvään epätoivoon. Tein aluksi vaan helppoja tehtäviä, yritin vähän jokaista, mutta en jäänyt takomaan päätäni seinään. Muistaakseni kaksi tehtävää jäi täysin tekemättä, ja yksi jäi jotenkin vaiheeseen.

 

Tässä kokeen yksi ihanimmista tehtävistä! Näitä opeteltiin nimittäin
valmennuskeskuksen kurssilla vaikka kuinka :)

 

 

Kokeen jälkeen oli erikoinen olo. Toisaalta tuntui, että jotain oli osannut, ja toisaalta oli täysin varma, että en ole lähelläkään pääsykoerajaa...Siitä sitten alkoikin yli kuukauden sietämätön odotus.

 

Yllätys oli, ihan oikeasti ja rehellisesti, melkoinen, kun tulokset tulivat! Olin päässyt sisään melkoisella pistesaaliilla, eli hyvinkin reippaasti yli rajan :)

 

 

Suomalaiseen menttaliteettiin kuuluisi tässä vaiheessa olla vaatimaton, mutta mun täytyy sanoa, että tähän asti tämä on kyllä elämäni suurin ja hienoin saavutus :) Ja voin sanoa, että olen itsestäni ylpeä, että jaksoin lukea noin hillittömiä määriä. Samalla voinkin siis myös todeta, että tämä on todellakin tehtävissä, jos tahtoa ja halua riittää! En todellakaan ole kympin oppilas, ja lukioajoistanikin on jo aikaa. Eli rohkeasti vaan tavoittelemaan sitä omaa unelmaa, älkää antako kenenkään, opettajien, opojen, kaverien, perheejäsenten ja ennen kaikkea itsenne lannistaa teitä! :)

Joten kaikille ensi kevään pääsykokeeseen tähtääville, oli ala mikä hyvänsä, tuhasittain onnea, tarmoa, sinnikkyyttä, itseluottamusta ja optimismia! :)

Takaisin sorvin ääreen

Navetan pölyt alkavat laskeutumaan ja hiehoinen (okei, tässä on tahaton kirjoitusvirhe, mutta aiheeseen liittyen annan sen olla :D ) navetan hajukin alkaa vihdoin ja viimein olla katomassa hiuksistani ja vaatteistani :( Onneksi mulla on vielä ne muutamat korvauspäivät edessä sairastumiseni takia, eli vielä pääse takaisin lehmien pariin! Mun piti mennä sinne sikalaan heti tän navetan jälkeen, mutta syistä sun muista seikoista johtuen peruin sen. Luultavasti teenkin sikalan vasta ensi kesänä. Tai sitten aikaisemmin. Yhtenä syynä sikalan peruuntumiseen oli yksi pieni haaveri navetalla, eli rouhaisin komeasti keskisormen pääni rautanaulaan navetalla, voin kertoa, että sormenpäästä tulee muuten aika reippaasti verta! Ja se on kipeä pitkään... Tämähän tapahtui ennen poikimista, ja arvatenkin ainoa huolenaiheeni oli se, että jos joudun vetämään vasikan lehmän sisältä (tai oikomaan sen asentoa), niin jääkö mun laastari ammun sisuksiin :D Kävin maanantaina otattamassa tetanuspiikin, ja nyt vasta sormenpää alkaa olla sellainen, ettei se ratkeile yllättävissä tilanteissa, kuten eilen lemmikkieläinliikkeessä. Mutta kipeä se on vieläkin.

Tänään oli taas pitkästä aikaa luennoilla käymässä, aiheena eläinten virustaudit! Tykkäsin aiheesta muuten aivan sika(influenssa)na!! Jotenkin tuo epidemiologia on niin kiehtovaa salapoliisityötä, ehkä kiinnostukseeni vaikuttaa muuten kirja, jota juuri luen: Tappajavirus :D Kertoo ebolasta, ja ei muuten ole mitään kevyttä lukemista! Normaalisti luen kirjan muutamassa päivässä läpi, mutta tuo on niin ahdistava sen todenperäisyydestä johtuen, että pakko lukea pienen pienissä pätkissä.

Mutta siis joo, päivän luentoaihe oli tosiaan omasta mielestäni todella kiehtova. En ole esimerkiksi tiennyt, että eläimillä on ihmisten HI-virusta (HIV) vastaava lentivirus: hevosilla näivetystauti, lampailla Maedi-visna ja kissoilla FIV! Lisäksi oli jotenkin ahdistava kuulla, mikä suuri määrä viruksia koputtelee melkein jo ovellamme. Suomi on onneksi monesta taudista vapaa maa, ja moni tauti kuuluu vastustettaviin eläintauteihin, mikä on hienoa. Ei sitä osaa edes arvostaa, kun se on niin itsestään selvää. Evira voi tuntua kovalta ja yliherkältä laitokselta monen mielestä, mutta ymmärrämmekö me ollenkaan, miten suuren määrän työtä se tekee terveiden eläimiemme ja puhtaiden elintarvikkeiden eteen? Niinhän sitä sanotaan, kaikkea oppii sitten arvostamaan kun sen menettää. Toivottavasti emme menetä ikinä Eviran tekemää työtä ja vaivannäköä!

Pahoittelu tuosta Picasson taideteoksesta, halusin laittaa luentoprujusta kuvan, mutta sitten päätinkin warpata nuo tekstit, jottei tule copyright-ongelmia :) No, ei tuosta nyt paljon iloa ole, mutta näkyypähän edes otsikot :D

Muita projekteja tällä hetkellä on tuo navettaharjoitteluselostuksen täyttäminen, sekä kandityön kirjoittelu! Harjoitteluselotuksen tekeminen tuntuu välillä tuskaiselta, mutta kun kuulin, miten ison selostuksen mm. agrologiopiskelijat joutuvat täyttämään, en viitsikään enää valittaa :) Kappas kun omani tuntuu kuin postikorttia kirjoittelisi :D

Kandityökin on suht hyvässä vauhdissa, koitan saada 1. version ohjaajalle tarkastettavaksi jo ensi viikolla. Kirjoittajanblokkia tuntuu välillä olevan ilmassa, mutta lähinnä siksi, kun meidän kandityömme on niin tynkä!! Koita nyt saada kuuteen sivuun mahtumaan teksti+viitteet+tiivistelmä+sisällysluettelo... Naurettavaa. Ja lähteenä saa käyttää 4-6 artikkelia ja yhtä kirjaa. Voinette uskoa, että mielenkiintoisessa aiheessa meinaa teksti paisua kuin pullataikina. Mutta parempi näin päin, kuin tuijotella tyhkää sivua, jossa kursori vilkkuu lohduttomasti :)

Jeps, mutta mä alankin tästä pikkuhiljaa painelemaan unten maille, ehkä uskallan lukea pikkaisen lisää tappajaviruksesta :) Hyvää yötä/viikonloppua/marraskuuta!

Harjoitteluni multihuipennus :)

VAROITUS: sisältää vasikan syntymisestä kuvia, joten jos luulet, että tekee pahaa, niin suosittelen skippaamaan !

Spoilasinkin jo itseni heti kättelyssä :D Eli eilinen navettaharjoitteluni päätöspäivä päättyi ehkä parhaalla mahdollisella tavalla :) Jokainen harjotteluun menevä toivoo, että oman harjottelun aikana tapahtuisi jotain mielenkiintoista, ehkä se toivotuin asia on uuden elämän syntymä. Etenkin lehmillä tätä pääsee harvoin todistamaan, sillä lehmät, kuten hevosetkin, poikivat vasta, kun navetta/talli hiljenee ja ihmiset poistuvat. No mutta, mites sitten kävikään :) Tämän kyseisen poikiva lehmän laskettu aika oli itse asiassa jo keskiviikkona 30.10., mutta mitään ei tapahtunut. Tämä herätti sitten epäilyn, että lehmä odottaa sonnivasikkaa, sillä sonnit syntyvät usein jopa viikon lasketun ajan jälkeen. Minä siitä tietysti harmissani laskeskelin, että suurella todennäköisyydellä mitään ei tapahdu sinä aikana, kun olen harjottelussa.

Aamulla lehmä otettiin vielä lypsykierrokselle, vaikka oli ummessa (=ei lypsetä, jotta utarekudos uusiutuu uutta maidontuotantokierrosta varten). Näin tehdään usein, jotta lypsyrutiini pysyy samana, lehmät niin tykkäävät rutiineista. Aamulla lehmä oli vielä täysin sen oloinen, että mitään vasikkaa ole syntymässäkään. Iltanavetalle mennessä sitten isäntä tokaisi, että ei nyt otakaan enää lehmää lypsylle, koska lehmä on selvästi levoton ja tuskaisen oloinen. Jännityksessä teimme navettahommat loppuun, kunnes yhtäkkiä huomasimme, että lehmä makaa ja vesipää on näkyvissä!! IIIIIK!! Riemunkiljahdykset nielaistuani äkkiä vaan isännälle kertomaan, että nyt tapahtuu!!! Isäntä riensi katsomaan ja sanoi, että lehmä tuosta todennäköisesti nousee vielä ylös ja poikiminen antaa vielä hetken odottaa itseään. Niin kuin se nousikin, ja vasikka valui takaisin lehmän sisälle.

Kauheassa tärinässä rupesimme (tai siis minä rupesin) sitten valmistelemaan poikimispaikkaa, eli kauran olkia kärrättiin paksuksi patjaksi lehmän alle ja taakse. Siinä sitten isäntä lausui unohtumattoman sanat: "sä saat auttaa sen vasikan ulos, koska todennäkäisesti se jää nalkkiin". Täh??? Wau!! Eikun lyhyt briiffaus, mitä pitää tehdä, puhkaistaan sikiökalvot ja laitetaan naru etujalkoihin kiinni vetämistä varten. Jännityksellä sitten vaan odotettiin. 

Lopulta lehmä kävi uudelleen maate, ja alkoi selvästi supistelemaan. Niin kuin isäntä arvelikin, ei vasikka meinannut mahtua ulos. Yliaikaiset vasikat ovat usein jo sen verran isoja, että niitä voi olla vaikea synnyttää. Tässä välissä tietysti suoritettiin se tärkein asia, eli kamerat laukaisuvalmiuteen :) Ja mulle lykättiin veitsi käteen ja käskettiin puhkaista sikiökalvot.

Sikiökalvot ovat sen verran paksua tavaraa, että käsin niitä ei saa puhki. Ja sen takia ne piti puhkaista, että päästään vasikkaan sitomaan narut. Lehmällä uloimmat sikiökalvot muodostuvat fuusioituneesta chorioallantoisista, eli yhdistyneestä suoni- ja rakkokalvosta. Se on täynnä sikiön tuottamaa "jätettä", sen takia se on tuollaista kellertävää.

Seuraavaksi laitettiin narut kummankin etujalan ymäri vuohisen yläpuolelle vetämistä varten.

Sitten laitettiin liukastusainetta vasikan ymärille, jotta se tulisi mahdollisimman sutjakasti emästä ulos!

Tässä välissä pitää sanoa, että isäntä hoiti neuvomisen kyllä todella hienosti, rauhallisesti kertoi, mitä seuraavaksi pitää tehdä, eikä ollenkaan ollut huomaavinaankaan mun huulipyöreänä-olemusta :) 

Sitten alettiinkin kiskomaan. Veto pitää olla tasaista, mutta vahvaa. Jossain välissä lehmämammakin jo katsoi meitä sen näköisenä, että "hei kaverit, en suoriudu tästä yksin, voisitteko auttaa?". 

Ja niin sieltä humpsahti ulos kaunis (vai komeaksiko pitäisi kutsua) sonnivasikka :) Ihana pikkuinen, jonka toivotin heti tervetulleeksi maailmaan! Ennen kuin narut poistettiin piti vasikan suusta ja sieraimista poistaa limat, jottei se vetäisi niitä henkeensä. Oli ihana huomata, että heti rupesi pienokainen räpsyttelemään silmiään ja hengittämään itse <3

Ja lopuksi otettiin ne narut pois.

Sitten vauva siirrettinkin emän nuoltavaksi, jotta pintaverenkierto lähtee liikkeelle ja vasikka saa emän suusta sopivasti bakteereja. Tällä mammalla oli kyllä mahtavat äidinvaistot, niin antaumuksella se nuoli vasikkaansa joka puolelta, eikä osoittanut mitään aggressioita eikä välinpitämättömyyttä! :)

Eli tällainen oli sitten meikäläisen viimeinen harjoittelupäivä! Kyllä toivoisin, että jokainen pääsisi kokemaan tällaista harjottelunsa aikana. Tuli nimittäin niin vahvasti sellainen olo, että oikealla alalla ollaan :) Ja tämä oli tietysti vielä siinä mielessä mahtava poikiminen, että emä tarvitsi apua, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin. Eli pääsin auttamaan, ja kaikki päättyi hyvin :)

Ihana pieni vasikka <3

Hei hei lehmät...

Näin se hurahti, navettaharjoittelu. Huomenna edessä viimeinen päivä (plus muutama korvauspäivä sairastumisen takia), ja sitten se olis niin kun sayonara sarvipäät! :(( Ikävä tulee, etenki pikkuista pariviikkoista lehmävasikkaa ja sitä ihanaa hellyydenkipeää ruskeaa lemmua, joka aina lypsyllä ollessaan tarjosi päätänsä rapsutettavaksi, ja nuoli mun haalarit läpikotaisin. Lehmillä on suuri sydän, eikä vain fyysisesti. Ja utelias luonne! Mun näkemykseni lehmistä syveni kertaheitolla, tätä ennenkin olen tykänyt lehmistä, mutta nyt niillä on erityinen paikka mun sydämessäni <3

Ja tämä on ollut myös mielenkiintoinen "heitetään toimistorotta lapionvarteen"-kokeilu :D Minä, joka en ikinä ole tehnyt kunnolla fyysistä työtä ja olen istunut luennoilla ja toimistossa viimeiset 10 vuotta, rupesin yhtäkkiä lapioimaan lantaa ja heilumaan heinähangon kanssa. Ei ehkä kuulosta pahalta, mutta tältä mun oikea käteni näyttää tällä hetkellä:

Kunnon känsät siis :) Lisäksi selkä on jumissa, käsiä särkee, käsissä on haavoja, peukaloiden kynsinauhat tulehtuneet, jännetuppi suuttunut oikeasta kädestä ja järjetön väsymys päällä. Mutta kaikki tämän harjoittelun arvoista! Harjoittelupaikkanihan on pieni, n. 30 lehmän navetta, jossa kaikki paitsi lypsy tehdään käsin. Lannat siivotaan käsin, rehut jaetaan käsin, lisäksi lypsyasemalla tarvitaan käsivoimia, kun lypsintä pitää painaa alaspäin, kun se on kiinni utareissa. Muuten se kiipeää ylös eikä maito pääse tulemaan. Kyllä hattua nostan isännälle, kun hän yksin navettaa hoitaa joka päivä, aamulla ja illalla, päivästä ja vuodesta toiseen. Mietin, että mitä ne harjoittelijat saavat harjoittelustaan irti, jotka menevät pihattonavettaan, jossa on tyyliin robottilypsyasema ja lannatkin hoitaa raappa. Ja rehut jaetaan traktorilla ruokintapöydälle. Ei siinä, jokainen harjoittelupaikkansa valitsee, mutta ainakin itse olen supertyytyväinen, että menin tuonne! Isäntä on jaksanut opastaa ja kertoa vaikka mitä mielenkiintoista lehmien hoidosta, ruokinnasta, lääkinnästä, kohtelusta, käyttäytymisestä, you name it!

Tässä vähän päivärytmiä, mitä harjoittelu piti sisällään:

04:00 herätys

05:00 navetalle

   mun hommat aamulla: lantojen siivoaminen lehmien alta ja takaa, työntäminen lantaluukkuun (isäntä jakoi rehut)
   lehmien lypsy, 5x6 lehmän ryhmät
   lantojen kolaus uudelleen
   rehujen tasaus ruokintapöydällä
09:00 aamunavetta valmis

-- vapaa aikaa, joka käytännössä meni nukkumiseen, syömiseen, koira ulkoilutukseen ja harjoitteluraportin täyttämiseen --

15:00 navetalle
   mun hommat illalla: rehujen (AIV säilörehu, kaura ja kivennäinen) jako lehmille käsin (isäntä siivosi lannat)
   lehmien lypsy
   lantojen kolaus
   rehujen tasaus
19:00-20:00 iltanavetta valmis

-- illalla vielä harjoitteluraportin täyttämistä, syömistä ja nukkumaan n. klo 22:00 --

Olen tosi tyytyväinen oman mukavuusalueeni ylittämiseen, eli sarvipäisten lehmien kanssa puuhasteluun. Mun mielestä kyseisellä tilalla on iso plussa se, ettei vasikoita nupouteta! Lehmiä kun käsittelee johdonmukaisesti ja määrätietoisesti, niin ne ovat todella rauhallisia ja käyttäytyvät hyvin. Ei niitä sarvia tarvitse pelätä (mutta kunnioittaa pitää!).Mitä nyt muutama hieho tosin pisti välillä hulabaloot pystyyn ja juoksivat pukkilaukkaa lypsyn jälkeen pitkin navetan käytäviä :D Häntä pystyssä ja tissit tötteröllä :D

Oli myös mahtavaa, että isäntä pyrki järjestämään tälle harjoittelujaksolle mahdollisimman paljon katsottavaa ja koettavaa. Sain vaihtaa nännikumeja lypsykoneeseen, laittaa korvamerkkiä vasikalle (ikävää, mutta lehmän seuraamisen ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä yksilöidä se), jutella karjantarkkailijan kanssa ja tehdä yleensäkin kaikkea mahdollista, mihin kykenin. Lypsäminenkin alkaa jo sujua rutiinilla :) Ikävintä oli seurata lehmien teurasautoon laittamista... Vanhoja jalkavaivaisia lehmiähän ne olivat, mutta kaiken kaikkiaan koko tuotantoeläintalouden ikävä puoli. Sillä eihän se lehmä mielellään mene outoon autoon, joka haisee kummalliselle (lue: tuntemattomalle)ja jätä turvallista navettaansa. Siinä saa laittaa kovan kovaa vastaan.  Mutta kuulemma kyseinen teuraskuljetus on todella eläinystävällinen, ja teurastamo, johon lehmät viedään, huolehtii siitä, että lehmät eivät stressaa viimeisinä hetkinään. No, jos lihaa syö ja maitoa/maitotuotteita kuluttaa, niin tämä kaikki on pakko hyväksyä. Pistää vaan miettimään, mitä suuhunsa laittaa. Mutta ainakin tuolla navetalla on selvästi hyvinvoivia, terveitä lehmiä, jotka laiduntavat 4,5 kk vuodessa (laki: "vähintään kuuden kuukauden ikäiset naudat on päästettävä laidunkaudella 1 päivästä toukokuuta 30 päivään syyskuuta laitumelle vähintään 60 päivänä") ja saavat syödä niin paljon säilörehua, kun vaan jaksavat. Niitä ei nupouteta, ja suurin osa ei ole edes päästänsä parressa kiinni. Ainoastaan takana oleva vaijeri pitää lehmät paikallaan. Ne, jotka ovat keksineet pakotavan pilttuustansa tosi joudutaan kiinnittämään. Sillä eilenkin yksi kaveri löytyi rehuvarastosta mässyttämästä, ja joutuikin tarkkailun alle. Kaikkiallahan asiat eivät ole näin hyvin, mutta kaiken ikävän julkisuude, keskellä on huojentava tietää, että on myös tiloja, joilla asiat ovat hyvin. Parannettavaahan toki kaikkialta löytyy, niin myös tuolta, mutta isossa kuvassa tuo navetta on varmasti kärkikahinoissa hyvinvoinnin kannalta.

Ja tässä loppuun muutama kuvajainen:

Pöytä on katettu!

Pienen pieni ihana kaksiviikkoinen Kuura <3

Minähän se siinä, tasaamassa heiniä! Tuo, joka meinää "syödä" mut, on...

... tämä kaveri, joka on siis se ihana pääntarjoaja, jota tulee iso ikävä! <3

   Hei hei lehmät, ja kiitos <3