Hei hei lehmät...

Näin se hurahti, navettaharjoittelu. Huomenna edessä viimeinen päivä (plus muutama korvauspäivä sairastumisen takia), ja sitten se olis niin kun sayonara sarvipäät! :(( Ikävä tulee, etenki pikkuista pariviikkoista lehmävasikkaa ja sitä ihanaa hellyydenkipeää ruskeaa lemmua, joka aina lypsyllä ollessaan tarjosi päätänsä rapsutettavaksi, ja nuoli mun haalarit läpikotaisin. Lehmillä on suuri sydän, eikä vain fyysisesti. Ja utelias luonne! Mun näkemykseni lehmistä syveni kertaheitolla, tätä ennenkin olen tykänyt lehmistä, mutta nyt niillä on erityinen paikka mun sydämessäni <3

Ja tämä on ollut myös mielenkiintoinen "heitetään toimistorotta lapionvarteen"-kokeilu :D Minä, joka en ikinä ole tehnyt kunnolla fyysistä työtä ja olen istunut luennoilla ja toimistossa viimeiset 10 vuotta, rupesin yhtäkkiä lapioimaan lantaa ja heilumaan heinähangon kanssa. Ei ehkä kuulosta pahalta, mutta tältä mun oikea käteni näyttää tällä hetkellä:

Kunnon känsät siis :) Lisäksi selkä on jumissa, käsiä särkee, käsissä on haavoja, peukaloiden kynsinauhat tulehtuneet, jännetuppi suuttunut oikeasta kädestä ja järjetön väsymys päällä. Mutta kaikki tämän harjoittelun arvoista! Harjoittelupaikkanihan on pieni, n. 30 lehmän navetta, jossa kaikki paitsi lypsy tehdään käsin. Lannat siivotaan käsin, rehut jaetaan käsin, lisäksi lypsyasemalla tarvitaan käsivoimia, kun lypsintä pitää painaa alaspäin, kun se on kiinni utareissa. Muuten se kiipeää ylös eikä maito pääse tulemaan. Kyllä hattua nostan isännälle, kun hän yksin navettaa hoitaa joka päivä, aamulla ja illalla, päivästä ja vuodesta toiseen. Mietin, että mitä ne harjoittelijat saavat harjoittelustaan irti, jotka menevät pihattonavettaan, jossa on tyyliin robottilypsyasema ja lannatkin hoitaa raappa. Ja rehut jaetaan traktorilla ruokintapöydälle. Ei siinä, jokainen harjoittelupaikkansa valitsee, mutta ainakin itse olen supertyytyväinen, että menin tuonne! Isäntä on jaksanut opastaa ja kertoa vaikka mitä mielenkiintoista lehmien hoidosta, ruokinnasta, lääkinnästä, kohtelusta, käyttäytymisestä, you name it!

Tässä vähän päivärytmiä, mitä harjoittelu piti sisällään:

04:00 herätys

05:00 navetalle

   mun hommat aamulla: lantojen siivoaminen lehmien alta ja takaa, työntäminen lantaluukkuun (isäntä jakoi rehut)
   lehmien lypsy, 5x6 lehmän ryhmät
   lantojen kolaus uudelleen
   rehujen tasaus ruokintapöydällä
09:00 aamunavetta valmis

-- vapaa aikaa, joka käytännössä meni nukkumiseen, syömiseen, koira ulkoilutukseen ja harjoitteluraportin täyttämiseen --

15:00 navetalle
   mun hommat illalla: rehujen (AIV säilörehu, kaura ja kivennäinen) jako lehmille käsin (isäntä siivosi lannat)
   lehmien lypsy
   lantojen kolaus
   rehujen tasaus
19:00-20:00 iltanavetta valmis

-- illalla vielä harjoitteluraportin täyttämistä, syömistä ja nukkumaan n. klo 22:00 --

Olen tosi tyytyväinen oman mukavuusalueeni ylittämiseen, eli sarvipäisten lehmien kanssa puuhasteluun. Mun mielestä kyseisellä tilalla on iso plussa se, ettei vasikoita nupouteta! Lehmiä kun käsittelee johdonmukaisesti ja määrätietoisesti, niin ne ovat todella rauhallisia ja käyttäytyvät hyvin. Ei niitä sarvia tarvitse pelätä (mutta kunnioittaa pitää!).Mitä nyt muutama hieho tosin pisti välillä hulabaloot pystyyn ja juoksivat pukkilaukkaa lypsyn jälkeen pitkin navetan käytäviä :D Häntä pystyssä ja tissit tötteröllä :D

Oli myös mahtavaa, että isäntä pyrki järjestämään tälle harjoittelujaksolle mahdollisimman paljon katsottavaa ja koettavaa. Sain vaihtaa nännikumeja lypsykoneeseen, laittaa korvamerkkiä vasikalle (ikävää, mutta lehmän seuraamisen ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä yksilöidä se), jutella karjantarkkailijan kanssa ja tehdä yleensäkin kaikkea mahdollista, mihin kykenin. Lypsäminenkin alkaa jo sujua rutiinilla :) Ikävintä oli seurata lehmien teurasautoon laittamista... Vanhoja jalkavaivaisia lehmiähän ne olivat, mutta kaiken kaikkiaan koko tuotantoeläintalouden ikävä puoli. Sillä eihän se lehmä mielellään mene outoon autoon, joka haisee kummalliselle (lue: tuntemattomalle)ja jätä turvallista navettaansa. Siinä saa laittaa kovan kovaa vastaan.  Mutta kuulemma kyseinen teuraskuljetus on todella eläinystävällinen, ja teurastamo, johon lehmät viedään, huolehtii siitä, että lehmät eivät stressaa viimeisinä hetkinään. No, jos lihaa syö ja maitoa/maitotuotteita kuluttaa, niin tämä kaikki on pakko hyväksyä. Pistää vaan miettimään, mitä suuhunsa laittaa. Mutta ainakin tuolla navetalla on selvästi hyvinvoivia, terveitä lehmiä, jotka laiduntavat 4,5 kk vuodessa (laki: "vähintään kuuden kuukauden ikäiset naudat on päästettävä laidunkaudella 1 päivästä toukokuuta 30 päivään syyskuuta laitumelle vähintään 60 päivänä") ja saavat syödä niin paljon säilörehua, kun vaan jaksavat. Niitä ei nupouteta, ja suurin osa ei ole edes päästänsä parressa kiinni. Ainoastaan takana oleva vaijeri pitää lehmät paikallaan. Ne, jotka ovat keksineet pakotavan pilttuustansa tosi joudutaan kiinnittämään. Sillä eilenkin yksi kaveri löytyi rehuvarastosta mässyttämästä, ja joutuikin tarkkailun alle. Kaikkiallahan asiat eivät ole näin hyvin, mutta kaiken ikävän julkisuude, keskellä on huojentava tietää, että on myös tiloja, joilla asiat ovat hyvin. Parannettavaahan toki kaikkialta löytyy, niin myös tuolta, mutta isossa kuvassa tuo navetta on varmasti kärkikahinoissa hyvinvoinnin kannalta.

Ja tässä loppuun muutama kuvajainen:

Pöytä on katettu!

Pienen pieni ihana kaksiviikkoinen Kuura <3

Minähän se siinä, tasaamassa heiniä! Tuo, joka meinää "syödä" mut, on...

... tämä kaveri, joka on siis se ihana pääntarjoaja, jota tulee iso ikävä! <3

   Hei hei lehmät, ja kiitos <3