Terveisiä messarista!

Aamulla totesin heränneeni tuntia liian aikaisin, tästä 50 min myöhemmin olisi kellon vasta pitänyt soida, mutta blondi mikä blondi...

 

Aamutoimet suoritettuani ja koiran hoideltua pinkaisin lähtöön, ja klo 7:52 löysin itseni istumasta valtion rautateiltä.

 

 

 

Asemalta ajauduin virra mukana kohti Messaria.

 

 

 

Messarissa olikin tarkoitus treffata ystäväni kanssa, ja häntä odotellessani ehdinkin jo tutustumaan tarjottaviin.

 

 

 

Sitten olikin ensimmäisten paparazzi-hetkien vuoro beauceron-kehän laidalla:

 

 

 

Sitten meinasin pyörtyä nähdessäni nämä söpöliinit, pikku pomeranianit:

 

 

 

Olin kiltti, ostin vain nämä kaksi pantaa + savunilkan herra Höpsenssönille (pannat yht. 23 eur, vasempi on led-vilkkupanta):

 

 

 

Sitten kävin huokailemassa sloughi-kauneutta...

 

 

 

Ja lopullisesti jätin järkeni ceskoslovensky vlcak-kehän laidalle, huoh mitä upeita eläimiä...!

 

 

 

Sitten vielä yhden pizzaslaissin jälkeen ja agilitynäytöksen jälkeen pitikin ruveta suuntaamaa väsyneet koivet kohti kotia :)

 

 

 

Kotona odottikin nälkäinen suu savunilkkaansa :) Oli niin kauhea tohina tuon syömisessä, etten saanut selkeää kuvaa herkuttelijasta!

 

 

 

Saldona noiden ostoksien jälkeen taas kauhea koirakuume, ja listalle tulivat lisää sloughi ja ceskoslovensky vlcak. Ennestäähän siellä on jo harmaa sakemanni ja beauceron (mulla on ollut aikaisemmin yksi beussi, siinä oli mahtava koira!). Jos "pientä" koiraa haluaisin, niin chodsky pes tai lapinporokoira olisi kanssa vaihtoehtona. Oi voi miksi oi miksi ei ihminen voi hankkia montaa kymmentä koiraa kerralla???



















Jaksaa jaksaa!

Tervehdys, häpeillen hiivin tänne myöntämään, että joulukalenterini jäi pahasti kesken tässä toipumishässäkässäni. Ajattelin tehdä viikonloppuna sellaisen koonnin väliin jääneistä luukuista, jos nyt joku ihan oikeasti näitä täällä käy mukamas lukemassa :) 

Tänään oli syksyn viimeinen tentti, immunologiaa, ja nostan pipoani kyllä kurssikavereilleni, jotka ovat tänä syksynä tahkoneet läpi ravitsemustieteen, genetiikan, yleisen bakteriologian, immunologian, virologian, ruotsin ja englannin plus yhden johdannon eläinlääketieteelliseen tutkimukseen. Kiitänpä onneani, että sain hyväksiluettua noista lähestulkoon kaiken. Sen verran väsyneeltä on porukka vaikuttanut tämän syksyn jäljiltä, ettei kateeksi käy vahingossakaan! Keväällä alkaa sitten mullakin täysi opiskelu, sieltä onkin tulossa kaikkea kivaa, spesifistä bakterilogiaa (labroja, jee!!), patologiaa, parasitologiaa ja topografista anatomiaa. Lisäksi olisi kandisemiaari tiedossa helmikuussa :) Sitten ehkä, jos potilasmateriaalia saadaaan, alkamassa lisurin teko!

Virologian ja immunologian kevyt prujuläjä,
eikä tässä edes kaikki

 

Tänään kävin superväsyneenä kuuntelemassa (puoliksi nukkumassa?) Royal Caninin ruokintaluentoa Messarissa. Tämä tunnin luento oli suunnattu vain eläinlääkisläisille, ja siellä käytiin läpi, mitä eri klinikkaruokia on tarjolla kissoille ja koirille erilaisiin sairauksiin ja tilanteisiin. Vaikka ainakin toistaiseksi karsastan tätä opiskelijoiden aivopesua yhden ja saman ruokintamerkin toimesta, täytyy kyllä myöntää, että paljonhan tietoa ja tutkimusta noiden ruokien takana on. Hyvin pinnallinen raapaisuhan tuo vain oli, mutta oli ihan mielenkiintoista kuulla, mihin perustuu esimerkiksi iho-ongelmaisten ruoka, tai mitä eroa on anallergenic-, hypoallergenic- ja sensitivity-ruuilla keskenään. Klinikalla kesätöissä olleena nämä ruoka-asiathan tulivat jatkuvasti eteen, ja oli todella noloa, kun en tuolloin vielä osannut asiakkaita neuvoa, ja apua piti käydä aina kysymässä. Nyt tuntuu jo vähän paremmalta :)

 

Ja Messarista puheeneollen, huomenna onkin tarkoitus mennä koluamaan kojuja ja kehiä ihan kunnolla ystäväni kanssa :) Rotulistalla, mitä itse haluan käydä katsomassa, onkin näinkin sekava rotucoctail kuin beauceron, tsekinpaimekoira (chodsky pes), ceskoslovensky vlcak ja sloughi. Budjetti on rajallinen, mutta tänään ohimennen kuolasi jo led-vilkkupantaa, voi olla että ainakin sellainen lähtee huomena mukaan! Ja vuokrahevostakin muuten pitäisi viikonloppuna ehtiä katsomaa pitkästä aikaa :)

Joten jaksaa jaksaa, vielä on tekemistä ja menoa ennen joulua, mutta onneksi kivaa sellaista :)

Vaatteistaan se ell -opiskelija tunnetaan...!

Meille järjestetään vuosittain ainejärjestömme toimesta vaatetilaus, jolloin saamme tilata ainejärjestömme sponsoroimin hinnoin vaatteita: takkeja, huppareita, verkkareita, pitkä- ja lyhythihaisia paitoja, morf-huiveja, laukkuja... Nämä ovat näitä perus Fruit of the Loom- ja TeeJays-merkkisiä, ja jokaiseen tulee vähintään ainejärjestömme logo printattuna tai brodeerattuna. Takkiin/huppariin/paitoihin tulee yleesä lisäksi vielä Vetcaren ja Royal Caninin logot. Viime vuonna tilasin arastellen yhden T-paidan ja fleecetakin, mutta tänä vuonna sitten jo vähän rohkeammin :) Kyllähän sitä nyt oikeasti tarvitsee vaatteita ihminen, hyvänen aika :D Tai no, tilasin yhden hupparin lököilyyn kotiin ja yhden ulkoilutakin syksyä ja kevättä varten, sekä kaksi morf-huivia.

Ihastuin tuohon takkiin, se on tosi kivan värinen, hieman violettiin/lilaan vivahtava eikä ihan kirkkaan pinkki. Kuvan värit eivät nyt ihan tee oikeutta :) Hupparista tulee tosiaan lököilyvaate mulle kotiin ja koirahommiin, mun viime vuotinen fleecetakkini on sellainen koirakarvankerääjä, että riittää kun kävelee koiran ohi: koira karvaton, minä karvainen.

Muuten tänne kuuluu edelleen hieman sairaskuulumisia: klindamysiinikuuri ei auttanut tähän tautiin, eivät myöskään precosa-hiivatabletit --> jouduin lopettamaan klindamysiinikuurin kesken vatsan mentyä sekaisin, ja joko tämän takia tai antibiootille vastustuskykyisen kannan takia tauti uusi nyt viime sunnuntaina. Ja tämä ei ollutkaan varsinaisesti angiinaa, vaan kurkustani löytyi Streptococcus agalactiae (B-ryhmän streptokokki). Arvatkaapas mikä tyyppi tämä on? Lehmien utaretulehdusbakteeri! :D No, laskeakseni shokkiarvoa tämä on myös ihmisillä esiintyvä bakteeri, ja googlestakin löysin muutaman kohtalotoverin. Mutta silti, naurattaa kun äitini tokaisi ensimmäisenä kuullessaan mun sairastuneeni, että olen saanut tautini sieltä harjoittelupaikkani navetasta :D En meinannut millään uskoa, ja kirjoitin tännekin saaneeni sen sieltä opiskelijabileistä. Mutta mitä opimme taas: äidit ovat aina oikeassa :D Tai varmuuttahan tälle ei ole, mutta niin epätyypillinen pöpöhän tämä nielutulehduksissa on, että hyvin todennäköisesti  kannan lehmien pöpöä nielussani. Että ammuuuuuuh!

Nyt sitten mennään vähän tuntemattomilla vesillä, joudun nyt syömään penisilliiniä, jolle olen uskoakseni ollut allerginen pienestä pitäen. No nyt sitten selvisikin, että en ehkä testien mukaan olekaan, mutta joudun syömään kuurin ohella antihistamiineja. Ja voi jestas kun olo on tokkurainen! Väsyttää, väsyttää, väsyttää, päätä särkeää, väsyttää... Kurkku on onneksi taas parempi, mutta hyi että kun on kamala olo! Hyih, en toivo tätä kenellekään. Senpä vuoksi mun tenttiin luvut ovat nyt olleet hieman jäissä tämä viikon, katsotaan saisinko viikonloppuna jotain aikaiseksi.

Mutta nyt koira iltapisulle ja nukkumaan :) Ja odottamaan huomisia lumisateita! :D

5. luukku

"Mikä on ollut pahin/kauhein/ikävin kokemuksesi hevosen kanssa?"

Onneksi tähän astisista kysymyksistä juuri tämä on se, johon minulla ei oikeastaan ole vastausta. Olen kumma kyllä säästynyt elämässäni puremilta, potkuilta, pahoilta putoamisilta ja muilta onnettomuuksilta, sekä suurilta menetyksiltä hevospuolella. Toki pieniä yksittäisiä juttuja on sattunut, putoaminen esteillä niin, että en meinannut henkeä saada pitkään aikaan, ja toisaalta taas pelottavia hetkiä maastossa ison, 5-vuotiaan ryöstävän hevosen kanssa. Mutta nämäkin ovat sellaisia ihan normijuttuja, joita ei oikeastaan edes voisi kuvailla adjektiiveilla paha, kauhea tai ikävä :) Toivotaan, että sama onni ja tuuri jatkuu, mutta toisaalta tämä myös kielii hevosköyhästä elämästäikin :( Jos ei hevosia pahemmin harrasta, niin ei voi sattuakaan mitään. 

Eli tällä kertaa näin köyhä tarinointi, piristetään sitä nyt vaikka vuokraheppani kuvalla:

 

Huomenna onkin sitten itsenäisyyspäivä! Me ei sitä tänä(kää) vuonna vietetä mitenkään ihmeellisemmin, yleensä olemme laittaneet muutaman kynttilän palamaan ikkunalle ja joskus kuuntelemme aina niin upean Finlandian. Huomenna aikataulu on tosin sen verran kiireinen, että voi olla ettemme edes tuonkaan vertaa ehdi Suomen itsenäisyyttä juhlistamaan. 

4. luukku

"Mikä on ollut parhain/kaunein/ihanin kokemuksesi hevosen kanssa?"

 

Huih, vaikeita kysymyksiä :) Jotta en toistaisi itseäni ratsastuksen aloittamisen ihanuudesta ja toisaalta Vermossa työskentelyn annista, niin sanonpas tähän vaikka, että ihanimpia kokemuksia hevosten kanssa oli vastasyntyeiden (tai eivät ne kaikki ihan vastasyntyneitä olleet) varsojen hoitokurssilla :) Kyseinen kurssi kuuluu vaihtoehtoisiin opintoihin meillä. Kurssi järjestettiin viime keväänä, ja tarkoituksena oli varata tietty määrä vuoroja aina ryhmittäin, ja jos hevossairaalalle Viikkiin tuli hätätapauksia, soitettiin ryhmä paikalle (3 ihmistä) ilta- tai yövuoroon arkena, tai päivävuoroonkin viikonloppuna. Helpoimmassa tapauksessa lähinnä autoimme varsoja emän nisälle, tai vaikeimmissa tapauksissa kääntelimme ns. patjavarsoja kyljeltä kyljelle, pidimme rinnan päällä letkuruokinnan ajan, tai autoimme ylös nisälle ja pissimmistä ja kakkimista varten. Joillekin laitettiin tietyin väliajoin esim. glukoosiliuosta kanyylin kautta suoneen. Jos oli hiljaista, saimme rapsutella, harjailla ja ruokkia myös mammoja, joista suurin osa suhtautui varsojen ympärillä pörrääviin opiskelijoihin todella myönteisesti :) 

 

 

Varsojen kanssa pelaaminen oli kyllä uskomattoman ihana kokemus, vaikka se oli välillä äärettömän raskasta! Sellainen tyyliin kuukauden vanha, vahva suomenhevosorivarsa heittäytyessää oikein itsepäiseksi oli melkoisen haastava saada suuntaamaan nokkansa juuri siihen suuntaan, mihin oli tarkoitus :) Välillä jouduttiin kaatamaan patjalle varsoja kyljelleen, kun toisilla oli kipsit etujaloissa, jotta koukistusjäteiden jäykkyyttä saatiin hoidettua. Nämähän raukat eivät osanneet kaikki ollekaan mennä maate. Ja säälittäviähän ne olivat, kun kipsit jaloissa marssivat kuin sotilaat pitkin karsinaa :) Näiden ylössaaminen oli kanssa välillä melkoisen mielikuvituksellinen operaatio :) Joitakin tammoja jouduimme lypsämään, kun varsa oli liian heikko imeäkseen itse.  Tässä yksi netistä löytynyt kuva patjavarsasta.

 

 

Kaiken kaikkiaan ihana ensimmäisen vuoden kontakti eläviin eläimiin, ja tunnelma öisessä tallissa oli välillä ihanan rauhoittava! Ja sitten aina, kun jotain tapahtui, piti olla eläinlääkärin tai hoitajan selän takana uteliaana kurkkimassa :) Hurja oli yksikin ähkyleikkauksesta toipuva hevonen, tärisi karsinassaan leikkauksen jälkeen, ja tippapussin tilavuus oli varmaan 100 l, ja antibioottiruisku oli kokoa ydinkärki...! Hieman kokoeroa havaittavissa pieneläinpuoleen verrattuna! Mutta ilmeisesti se toipui ihan hyvin :)

 Tässä oli taas yksi vahvistus sille, että oikealla alalla ollaan :)

3. luukku

"Harrastaako lähipiirisi, perheesi ja ystäväsi myös hevosia? Miten he suhtautuvat harrastukseesi?"

Ihania kysymyksiä, näihin on tosi kiva vastailla ja myös lukea muiden vastauksia! :)

Hevoshulluuteni on peruja perheeltäni. Äitini on ollut aina eläinrakas, ja häneltä ainakin olen saanut dominoivat hevos- ja koirageenit :D Siskoni kävi myös ratsastamassa, ja hänen hevoskuvia katseltuani pienenä iski minullekin hevoskuume: halusin ratsastamaan! Isoisäni (äitini puolelta, en koskaan päässyt häntä tapaamaan) kasvatti suomenhevosia ravipuolella ja oli kuulemma mahtava hevosmies henkeen ja vereen! Onneksi perheeni on ollut samanlainen eläinrakas kuin minäkin :)

Isoisä kasvattamansa suomenhevosoriin kanssa.

Ystäviini on kanssa jostain syystä valikoitunut aina hevosihmisiä, vaikka olisin tavannut heidät jossain ihan muissa ympyröissä! Yksi ihana muisto on viime talvelta, kun kävimme opiskelukavereideni kanssa ratsastamassa issikoilla :) Aina on löytynyt tallille seuraa, ala-asteella tosiaan aloitin ratsastamisen silloisen parhaan ystäväni kanssa, yläasteella kävin kahden eri ystävän kanssa talleilla hoitamassa heppoja, ja lukiossa tutustuin nykyiseen mieheeni, jonka siskosta sainkin yllättäen ratsastusseuraa tunneille :) Ja tietenkin mieheni koulutus hevosmieheksi aloitettiin heti, kun sain hänet kosketusetäisyydelle hevosista :D Sitten yliopistossa opiskelukaverini perheellä (entisen alan opiskelut) oli oma talli, jonne pääsin ratsastamaan, ja työelämässä työkaverini ovat olleet kanssa hevosihmisiä, toisella oli oma hevonen (jolla kanssa pääsin ratsastamaan!) ja toisen tädillä oli omia issikoita. Ja luontaisesti nykyisen alan opiskelukavereista suurin osa on jälleen kerran hevosihmisiä henkeen ja vereen :) Eli näköjään se kemian sääntö, että samanlainen hakeutuu samanlaiseen seuraan, pitää täysin paikkansa!  Tai sitten tässä asiassa on vaan ollut ihanan hyvä tuuri :)

Kaverin kanssa valjakkoajoleirikisoissa!

Issikoimassa :)

 Ja tosiaan, miehestäni tuli kelpo hevosmies, kuten kuvista näkyy :)

2. luukku

"Mikä on paras hevostapahtuma, missä olet ikinä ollut? Kerro siitä kuvin ja sanoin."

Hmm, vaikea. Kaikissa hevostapahtumissa, oli ne pienimuotoisia talutusratsastuksia tai kansainvälisiä kisoja, on oma tunnelmansa ja hyvät puolensa :) Mutta ehkä kuitenkin ykköseksi nousee Vermon ravit, kuitenkin. Monellakin tapaa: eka hevosiin liittyvä työni oli tuolla (eläinlääkärin avustajana doping-näytteen otossa) ja toisaalta ensimmäinen alaani liippaava työni myöskin oli tuolla. Lisäksi tunnelma oli varikkoalueella yllättävän positiivinen ja mukava, tapasin monia hauskoja ja kivoja ravi-ihmisiä, näin upeita treenattuja ravihevosia, ja sain myös tutustuttua muihin opiskelutovereihini tuota kautta. Käsitykseni raviurheilusta sai myös uusia ulottuvuuksia, ennen olen ollut suoraan sanoen täydellisen tietämätön ja ymmärtämätön, mitä koko raviurheilu on. Olin luullut, että ravihevosilla olisi jotenkin huonosti asiat (tietysti poikkeuksia on aina) ja ne olisivat jotenkin ihan hulluja ja hermoheikkoja. Lisäksi luulin, että ravi-ihmiset ovat pimeitä ja pelottavia (tässäkin voi olla poikkeuksia ;D ), mistä ihmeestä lienen saanut tällaiset mielikuvat? Mutta olinkin ollut totaalisen väärässä! Tietysti räikeitäkin ylilyöntejä on ja sattuu, sen takia sääntövihko on paksu, sitä luetaan todella tarkkaan ja pääsääntöisesti hevosten varusteet ja kohtelu ovat todella suuren suurennuslasin alla.

Tällä hetkellä en käy Vermossa pitkän ajomatkan takia, käytännössä autolla täältä asti ajettaessa ei siitä jäänyt rahallisesti melkein mitään käteen yhdestä illasta, mutta viihdyin siellä todella hyvin! Ja pidän arvokkaana sieltä saamaani kokemusta ja näkemystä, matkailu avartaa, näinkin pienellä mittakaavalla :)Eli suosittelen tutustumaan uusiin lajeihin ennakkoluulottomasti! :)

Eli tässä lyhykäisyydessään paras (parhaat) hevostapahtumani, jossa olen ollut :)

1. luukku

Bongasin ihanan joulukalenteri-idean Rouskutellen-blogista! Eli ideana on, että he keksivät joka päivälle jonkun kysymyksen, johon he ja me lukijat vastaamme (mielellään varmaan kuvan kera :). Vastavuoroisesti käymme linkittämässä oman luukkumme heidän blogiinsa. Ensimmäinen kysymys on näinkin kiva ja rakkaita muistoja nostattava, kuin:  

"Muistatko ensimmäistä hetkeäsi hevosten kanssa? Kerro tästä muistosta. Liitä oheen ensimmäinen kuva, jossa olet hevosen kanssa. Kerro myös tästä hetkestä jotain."

Valitettavasti muistini on käsittämättömän yhteistyöhaluton, sillä ensimmäiset kunnon muistikuvat hevosista minulla on 6. luokalta, kun aloitin ratsastustunneilla käymisen. Lähdin kesän 1993 alkeiskurssille yhdessä silloisen parhaan ystäväni kanssa Poni-Hakaan Vantaalle. Aloitimme ratsastuksen ponitunneilla ja muistan vielä ensimmäisen poninkin, jolla ratsastin: vaalean rautias piirtopäinen Nimetön! Se oli ihana ja kiltti poni. Koko hevostaipaaleni on peitelty lämpimiin muistoihin, kokemuksiin ja hetkiin, osa vieläkin kirkkaina mielessä ja osa jo hieman hämärtyneenä. Hevosia muistan ihailleeni aina, yksi hevostietokirjakin minulla oli, josta pläräsin sivut irti ja kannet melkein kappaleiksi! Miten ihanaa olikaan päästä sitten lopulta oikeasti ratsastamaan ja vielä ystäväni kanssa! Poni-Haka oli siihen aikaan muutenkin paljon pienimuotoisempi ja kodikkaampi talli. Opettajat olivat taitavia ja lempeitä, ja jokainen hevonen ja poni omalla tavallaan mahtava persoona. Lämmöllä, haikeudella ja hymyillen muistelen noita aikoja; kun tallille oli kiire, mutta sieltä ei enää ollutkaan kiire kotiin :) Se ajattomuus, tallin tuoksu ja lämmin tunnelma ovat yksiä rakkampia muistojani lapsuudestani!

(pahoittelut kuvien laadusta, kännykällä otettu valokuvista ja salamahan se tietysti ei suostunut olemaan välähtämättä!)

Tyylikkäästi varustautuneet vuodelta 1993! Mä olen vasemmalla.

Nähtävästi minulla ei ole kuvaa ihan ekalta tunnilta, tämä on varmaan 2.
tai 3. tunti. Hevosena Lester.

Tässä kuvassa olen tuolla ihan viimeisenä, ja siinä ponina minulla on se Nimetön.

Juu, tuohon aikaan ei pahemmin välitetty siitä, miten oltiin pukeuduttu, pääasiana oli pitää hauskaa ja nauttia :) Henki oli tallilla muutenkin parempi kuin n. 5-6 v. myöhemmin, kun edelleen kävin ratsastamassa tuolla. Silloin pöllittiin harjat ja loimetkin hevosilta, ja hoitajakulttuurikin muuttui paljon kylmemmäksi. Eli aika ei kultaa muistoja, tämä on faktaa :) Mutta silti, hyviä muistoja, ja tämän postauksen kirjoitin enemmän kuin mielelläni! Walking down the memory lane :)

Ensilumi!

Sisäinen 5-vuotiaani huutaa riemuissaan: lunta sataa!!! :) Voihan riemu ja lumisateen peittämät silmälasit, nyt se satoi, se kunnon ensilumi :) Näin talvella syntyneenä talvi taitaa sitten kuitenkin olla se mun vuodenaika, tai ainakin tämä alkutalvi. Helmikuussa todennäköisesti kiroan koko valkeuden. Mutta joku taika tässä on! Kaikki tuntuu niin ihmeelliseltä: aamulla on piristävää kurkata verhonraosta valkeaa maisemaa, koiran lenkitykset tuntuvat aina niin kiehtovilta varsinkin, kun saat olla ensimmäisenä jättämässä koirasi kanssa rinnakkain kulkevat jäljet tuoreelle lumelle :) Lenkin jälkeen tuntuu ihanalta tulla kotiin, karistella lumet kengistä ja koiran turkilta, ja linnoittautua sohvalle kuunellen, kun koira syö hyvällä halulla ja lenkin herättämällä ruokahalulla ateriaansa. Nyt on lumi kietonut meidät tänne kotiin omaan pieneen koloomme, ulkoa ei kuulu ääniä ja pöydällä palaa kynttilä. Ihana talvi, juuri sopivan pitkiä nämä vuodet, että se edellinen talvi on taas ehtinyt unohtumaan, ja taas jaksaa innostua leijailevista lumihiutaleista ja talvivaloista :)

Onneksi myös tämä pitkä syksy alkaa olla takana, ja pikkuhiljaa alan taas minäkin pääsemään koulukirjojen kimppuun. Olihan tässä onneksi maatilaharjoittelu ja kandinteko, mutta muuten on ollut kyllä turhankin hiljaista. Mutta nyt kahden viikon päästä on immunologian tentti, ja ensi viikolla alkaa uusi kurssi, spesifinen bakteriologia ja mykologia. Tuo kurssi vaikuttaa tosi kivalta, pääsemme labroissa viljelemään pöpöjä ja tenttinä kuulemma on tuntemattoman pöpön tunnistus laboratoriossa! Kivaa, näin entiselle mikrobiologille :)

Eli kirja käteen ja lukemaan! Nimittäin näyttää siltä, että kokeen alue on kunnioitettava, vaikka oma tenttini koskee vain eläinspesifistä osuutta. Voi niitä, jotka tenttivät koko immunologian (yleinen + eläinspesifinen). 

Talvea viime vuoden tyyliin!

Onneksi olo alkaa olla jo parempi, mutta huomaan, ettei kunto ole vielä kohdillaan. Tuollainen rauhallinen tunnin lenkki ei ihan vielä suju ilman hengähdystaukoja. Mutta toipumiselle pitääkin antaa aikaa! Korva on lukossa ja kuiva yskä vaivaa, mutta silti olo tuntuu taas kuin uudestisyntyneeltä :) Kyllä tuollainen sairastelu pistää aina arvostamaa niitä terveitä päiviä! Mutta nyt sukellan immunologian ihmeelliseen maailmaan :)

Long distance relationships, osa 36468237426

Tänään meidän vuosikurssilla on omat pikkujoulut *<||:o) Mutta omalta kohdaltani riemu jääkin sitten facebookin kautta kuvien katseluun ja myöhemmin mehukkaiden juorujen ja yksityiskohtien kalasteluun, jos kukaa enää parin viikon päästä muistaa mitään ;) Nyt on tosin taas se hetki, kun tämä pitkä matka alkaa harmittamaan. Olen yrittänyt tässä itselleni perustella, että olen ab-kuurilla ja vatsani on sen takia ylösalaisin ja heittää volttia, joten todennäköisesti istuisin tonttulakki päässä wc:ssä... Mutta silti. Jos asuisin lähellä, voisin piipahtaa paikanpäällä, ihan vaan nopeasti. Ehkäpä tämä johtuu kanssa siitä, että tämä syksy on ollut niin aikataulullisesti tyhjä, kun suurimman osan kursseista ole saanut hyväksilettua. Meidän vuosikurssilaiset ovat oikeasti niin huipputyyppejä, että heidän näkemistään ihan kaipaa :) Ja varsinkin niitä kahta huippuystävää, joiden kanssa olen ollutkin eniten tekemisissä <3 Ja toki haluaisin taas jo koulunpenkille, kaipaan aamuheräämisiä, valmistautumista kouluun, aamukahvia Unicafesta, muistiinpanojen tekemistä mielenkiintoisista aiheista, lounaita kavereiden kanssa, sekopäisiä juttuja ja levottomia luentotaukoja :) Mutta, seuraavan kerran koulua onkin vasta ensi viikon perjantaina... Siihen asti suurkulutan facebookkia, ja yritän lueskella yhteen tulevaa tenttiin.

Ja ainahan nyt nainen jotain herkkuja keksii itsensä hemmottelemiseksi: suklaamuffineja ja ihanan hömppäleffän <3

Arvonta Rouskutellen-blogissa

Osallistun Rouskutellen-blogin arvontaan, jossa voi voittaa kirjan "Pihatto - jos hevonen saisi valita" :) Tästä pääsee kyseiseen blogiin ja arvontaan:

Toivottavasti arpaonni kerrakin suosisi :)

Kiitos Alexander Fleming...

... joka kaikessa viisaudessasi rupesit tutkimaan sitä homeella kontaminoitua bakteerimaljaa, jolta lopulta löysit homeen tuottaman penisilliinin vuonna 1928! Nimittäin siitä alkoi pitkä matka, joka lopulta johti vuoteen 2013, tänne Suomeen ja parantamaan tämän minun kamalan sitkeän tautini. Voisin suudella noita antibiootteja, vaikka joku niin hyvin kirjoitti: hyvä renki, huono isäntä. Mutta voi kiitos antibioottien tutkijoille ja löytäjille, epäusko alkoi jo tulla. Eilen lopultakin sain lopulliset viljelyn tulokset, ja kurkussani kasvoi jokin niin karmea sekaviljelmä pöpöjä, että viljely jouduttiin lähettämään Tampereelle analysoitavaksi. Kurkku ei vaan parantunut yhtään, korvia alkoi särkeä ja kuume sahasi edes takaisin 37:n ja 38:n välillä päivittäin. Ei tuo kuulosta pahalta, mutta se kurkkukipu oli jotain aivan järjetöntä. Eilen sain siis myös kuurini alulle, ei kylläkään penisilliiniä vaan klindamysiiniä. Ja aaaah, tänää nieleminen jo sujuu paremmin ja nieluni näyttääkin ihimilliseltä :) Voimat ovat täysin kateissa vielä, koiran vapaanajuoksutuksen jälkeen pitki mennä miehen kanssa yhdessä kauppaan, mutta nukahdin sikeästi autoon :D Niinpä mies meni kauppaan ja mä jäin vetelemään tyylikkäästi hirsiä kaupan parkkipaikalle.

Ja mun pitää ihan kirjoittaa tuosta löydöstä, mistä en ollut koskaan kuullutkaan (vaikka googlauksen perusteella se on ollut olemassa jo 50 vuotta ainakin tuossa muodossa). Eli kaikki tietävät maitohappobakteerit ripulin hoidossa ja merkityksen etenkin antibioottikuurien aikana. Ongelmahan on tietysti se, että antibiootti tappaa kaikki, myös luultavasti ne maitohappobakteerit. Mutta tadaa, palataan jälleen vuosikymmeniä taaksepäin, vuonna 1923 matkusteli mikrobiologi Henri Boulard Indokiinassa. Siellä hän törmäsi trooppisista hedelmistä tehtyy teehen, jota käytettiin ripulin hoitoon tai ehkäisyyn (wikipediassa tosin lukee, että asukkaat söivät hedelmien kuoria). Hedelmistä hän löysi hiivan, jonka hän nimesi Saccharomyces boulardii:ksi. Tämä hiiva osoittautui tutkimuksissa myöhemmin tehokkaaksi probiootiksi monella tapaa. Aikamoinen veijari, se esimerkiksi nappaa Escherichia coli:n ja Salmonella typhimurium:in kainaloonsa ja vie mukanaan suolistosta ulos. Eli nämä kaksi pahista eivät tällöin pääse infektoimaan isäntäänsä. Se myöskin tuhoaa kaikki pahisten yritelmät suolistossa, jolloin esimerkiksi suolen läpäisevyys ei kasvakaan eivätkä pahikset pääse pusertumaan syntyneitä aukoista elimistöön. Se myöskin paijaa suolen seinämää, jolloin enterosyytit (eli suolen seinämän solut) vahvistuvat ja lisääntyvät, ja tämä veijari saa myös IgA-vasta-ainetuotannon lisäääntymään. Eli aikamoinen supersankari :) Ja se tärkein tietenkin on se, että antibiootit eivät tehoa tumalliseen hiivaan, niin kuin ne tehoavat tumattomiin bakteereihin.

http://www.apteekkituotteet.fi/WebRoot/Euran/Shops/
Eura/4FE8/00AD/107D/291F/F257/0A28/1050/265F/Precosa_kapseli_20.jpg

Vielä ei tosin ole tästä tuotteesta pidempiaikaisempaa kokemusta, mutta mainospuheet ainakin vaikuttavat hyviltä. Se, mikä mua tässä tietysti eniten kiinnostaa, on käyttökelpoisuus eläimillä. Tämä postaus alkaa jo viedä voimat, joten äkkigooglauksella löysinkin yhden artikkelin aiheesta: http://www.allnaturalpetcare.com/Holistic_Pet_Remedies/Probiotics-Dogs_Diarrhoea_Antibiotics.pdf. Siinä koirilla tämä kyseinen veijari näyttäisi tehoavan linkomysiinin aiheuttamaan ripuliin (hoito ja ennaltaehkäisy). Mielenkiintoinen valmiste, josta ainakaan itse en ole tosiaan kuullut koskaan. Täytyy pistää korvan taakse tulevaa ammattia varten :)

Koittakaa pysyä terveinä!

Syksyn sikakivat

Kraak-krääh-köh-kröh, toisinsanoen: angiinainen ääni täältä yrittää sanoa, että kandi tuli eilen ohajalta tarkastuksesta takaisin, ja yllätyksekseni siihen tarvitsee tehdä vain muutama sanakorjaus :) Ei mitään sisällöllisiä korjauksia tms. Tuli hieman kehujakin, ja tuntuu hyvältä, että edellisestä koulutuksestani on ollut edes sen verran hyötyä, että osaa kirjoittaa sujuvasti tieteellistä tekstiä :) Eli seuraavaksi saan sen kielentarkastukseen, ja sitten onkin kandiseminaarin vuoro! Kirjaimet ELK, eli eläinlääketieteen kandidaatti saan sitten vasta kolmannen vuosikurssin jälkeen nimeni eteen, kun tietyt kurssit on suoritettu.

Ja tosiaan, nää syksyn sikakivat, eli villinä viipottavat taudit, ovat nyt riesana. Tässähän on oikein teiniolo, kun olin pippaloissa viikko sitten torstaina (kuutosten potkijaisbileet eli A-tarjous, jonka järjestää aina ensimmäinen vuosikurssi). Sunnuntaina iskikin siten tämä painajaistauti. Todennäköisesti sain sen sieltä pippaloista, sillä angiina tarttuu hyvin helposti, etenkin käsikosketuksen kautta. Onhan tämä jo jotenkin liikuttavaa, että nuoriso siellä yhteenpuristuneena levittää kaikkia ylähengitystietauteja keskenään :D Ja tämä täti siellä osallisena :)

http://medicalimages.allrefer.com/large/strep-throat.jpg

No, pääasia on, että kävin tänään lääkärissä ja huomenna saan alustavat nieluviljelytulokset. Jos se on streptokokki, niin haastavaksi tekee hoitamisen mun moninaiset antibioottiallergiani, mutta on näistä tähänkin asti selvitty :) Niin ja tiesittekö, että ryhmän A streptokokki, joka näitä angiinoita aiheuttaa (yhdessä virusten kanssa), on myös ammatiltaan ihana lihansyöjäbakteeri? Eli Streptococcus pyogenes, joka serotyypitetään soluseinän polysakkaridien eli hiilihydraattirakenteiden perusteella johonkin seroryhmään A, B jne., omaa monenlaiset kasvot. Tämä vihulainen osaa mukautua paineen alla, nielussa se on "harmiton" nielutulehduksen aiheuttaja, mutta päästessään kehon sisälle esimerkiksi verenkiertoon siitä tulee pienellä muutoksella kova sissi, joka selviytyy tehokkaasti immunipuolustuksen hyökkäyksiltä. Oikeastihan tässä on vielä suuremmat voimat takana, eli strepparista ei noin vain tule lihansyöjää, ilmeesesti kohteen eli esim. ihmisen geenit vaikuttavat siihen, tykästyykö tämä ahmija kohteeseensa vai ei :)

http://www.redorbit.com/media/uploads/2004/10/0_1b337eb3ae50456f130e22153cc80436.jpg

Mä vaivun taas hetkeksi tuonne sohvan pohjalle ja toivon, että tätäkin hetkellistä tuttavuutta voisin kohta muistella taaksepäin lämpimin miettein! On tääkin, kun meinaa lyödä jotakuta aina kun nielaisee :D Toivottavasti te vältytte näiltä syksyn yllätyshyökkäjiltä! :)

Ka-ka-ka-kandi

Tä-tä-tä-tärisevin käsin pistin juuri 1. version ohjaajalleni luettavaksi kandista! Tärinän aiheuttaa lähinnä oma perfektionismini, olisin voinut hieroa ja säätää tekstiä vaikka kuinka, loputtomasti, edes takaisin. Ohjaajani on oikein mukava, ja arvostan kovasti hänen asiantuntemustaan alaa kohtaan :) Joten lievää hermostumista myös sen takia oli ilmassa näpätessäni Send-nappulaa.

Mutta nyt on ihana olo, kun on yhden asian saanut pois päiväjärjestyksestä! Nyt aion palkita itseni tällaisilla herkuilla:

 

Mmmm. cheese.... 

Ihana kamala pääsykoeurakka

Aihe tuli itse asiassa mieleeni tänään, kun käväisin huvikseni lukemassa Älyvuotoa pitkästä aikaa. Älyvuoto on eri alojen lääkiksiin pyrkivien foorumi, jolla saa vertaistukea, apua ja ehkä jopa koottua lukupiirikin. Itse käytin kyllä hyväkseni kyseistä foorumia, ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että siellä saadulla avulla oli suuri merkitys omassa pääsykoeonnistumisessani :)

 

Melkeinpä tarkalleen kaksi vuotta sitten aloitin oman luku-urakkani, kylläpä aika menee nopeasti! Pohjat mulla eivät olleet kovin vahvat, en ollut lukiossa (silloin 1997-2000) lukenut kemiasta ja fysiikasta kuin ne yhdet pakolliset kurssit. Biologiasta sentään pohjalla oli pitkä oppimäärä, ja kirjoituksista M. Muutenkin kirjoitin kohtalaisesti, muistaakseni rivini oli CMMME. Edellisissä opinnoissani onneksi olin tarvinnut kemiaa, joten sen suhteen ei tarvinnut lähteä nollasta, mutta fysiikan kanssa sitten olikin pitkä tie edessä. 8 kurssia! Jälkikäteen voi vain sanoa, että onneksi aloitin ajoissa. Osallistuin myös Valmennuskeskuksen järjestämälle kotikurssille, eli sain seurattua kemian, biologian ja fysiikan opetusta netin kautta kotoa käsin. Saimme läjän tehtäviä joka aineesta kotiin, ja meille järjestettiin muistaakseni kahdet simuloivat pääsykokeet. Älyvuodon lisäksi toinen suuri kiitos menee kyllä tuolle kurssille! Ei siitä lukemisesta ja etekään oppimisesta olisi muuten tullut yhtään mitään.

 

Sen lisäksi, että osallistuin tuolle kurssille ja kuormitin älyvuotoa kymmenillä kysymyksilläni, käytin hyväkseni yhden tyhjänpanttina olevan huoneemme seiniä, ja ripustin seinille läjäpäin tyhjiä papereita, joille piirsin kuvia ja käsitekarttoja lähinnä biologiasta.

 

Biologia kasvaa jo lehtinä päässä! Eikun, tässä kuvassa niin epäedullinen lookki,
likaiset hiukset ja savu nousee korvista...

 

Visuaalisille oppijoille suosittelen lämpimästi! Papereita oli viimeisinä viikkoina jo keittiössämme ja eteisessämme asti, kiinni kaapinovissa, seinissä, ovissa, ovenkarmeissa, mihin vaan sai paperin hyvin sinitarralla tai teipillä kiinni :)

 

Määrällisesti laskin fysiikkaa kaikista eniten. Siitä laskin melkein kaikki lukion kirjojen laskut läpi, Valmennuskeskuksen laskut (muistaakseni 400 kpl) ja sovelletuin osin Kandiakatemian ja Eximian vanhoja tehtäviä (Galenos jäi 2012 hakuvuonna historiaan ja nykyisin pääsykoevaatimuksina on lukion oppimäärät noista kolmesta aineesta). Muistaakseni joskus laskin laskeneeni fysiikkaa melkein 1000 laskua. Kemiasta riitti vähempi, Valmennuskeskuksen laskut, ABI Kemian laskut ja tehtävät, sekä sovelletuin osin vanhoja Epionen, Eximian ja Kandiakatemian laskuja (määrällisesti näitä oli vähemmän johtuen kemian vain 5:stä lukion kurssista). Biologiasta tein ABI Biologian tehtäviä ja Valmennuskeskuksen tehtäviä, sekä itselleni valtavat määrät noita "seinäpiirroksia".

 

 



 

Aikataulutukseni olikin sitten melko hurja, jopa näin itse sanoen! En nimittäin jaksaisi enää koskaan ryhtyä samaan urakkaan uudelleen, ja olin täysin poikki syksyllä, kun koulu lopultakin alkoi. Kesti varmaan puoli vuotta toipua koko hässäkästä. Aloitin tosiaan lukemisen syksyllä 2011 töiden ohella. Valmennuskeskuksen kurssi alkoi joulukuussa, ja tavoitteenani oli pysyä etenkin fysiikassa askel kurssia edellä, etten olisi täysin takapihalla aiheen kanssa.  Joululomalla 2011 pääsin lopultakin käyttämään pääosan ajastani lukemiseen. Työni loppuivat vuodenvaihteessa, ja jäin harkitusti kotiin lukemaan. Luin 8-12 h päivässä tietenkin tauottaen lukemista ja vaihdellen aihetta, kun alkoi tökkimään. Kirjoitin itselleni päiväkohtaisen lukusuunnitelman, mikä oli suureksi avuksi. Pysyin aikataulussa, ja kun päivän aihe oli käsitelty, pystyin hyvällä omalla tunnolla rentoutumaan loppuillan. Samasta syystä pystyin myös nauttimaan vapaapäivistä, joita aikataulutin itselleni sopivasti, ja enenevissä määrin ennen pääsykoetta.

 

 

 

Viikko ennen pääsykoetta yritin olla hyvin kevyellä mielin, ja kertailin lähinnä kevyesti sellaisia aiheita, jotka tuntuivat vaikeilta. Kaksi päivää ennen koetta unohdin täysin kirjat nurkkaan, enkä halunnut edes ajatella koko urakkaa. Tämä teki kyllä todella hyvää pääkopalle!

 

Pääsykokeeseen varauduin kahdella tutulla laskimella (jos toisesta loppuu paristot tai kaadan jännityksessä juomat sen päälle), lyijytäytekynällä + lyijyillä (Hb 0.5), teräväkulmaisella kumilla (jos joutuu pyyhkimään pieneltä alueelta), viivottimella, yliviivaustusseilla sekä eväillä. Eväinä oli helppoa pientä syötävää, ei mitää majoneesileipiä. Hyväksi todettuja ovat viinirypäleet, rusinat, suklaapalat, välipalapatukat ja kaikki, mikä ei sotke, narsku, rätise ja pauku suussa tai ole vaikeasti syötävää. Juomana mulla taisi olla jopa kaksi puolen litran pulloa, yksi kokis ja yksi vesipullo. Mulla oli siis ihan järjetön määrä kaikkea tavaraa mukana, ihme että mahduin omalle paikallei :D Koska tietysti (meinasin unohtaa) mukana oli vielä henkkaritkin. Näistä en ehtinyt syömään kuin muutaman viinirypäleen ja suklaapalan, sekä vähän juomaan kokista. En kertakaikkian ehtinyt tehdä muuta kuin laskemaan ja kirjoittamaan.

 

 

 

Kokeesta en muista mitään muuta, kuin että täysin idioottina katsoin aluksi kelloa väärin, ja luulin, että aikaa on klo 15 asti. Pari tuntia ennen tajusin, että klo 14:han onkin takaraja! Pieni paniikki siinä sitten iskikin... Onneksi olin varautunut jo henkisesti kokeen paineeseen, ja tehnyt strategian itselleni. Aloitin lopusta enkä sotkeutunut heti alkuunsa siihen järjettömään aineistotehtävään, jonka tarkoitus onkin ainoastaan ajaa oppilaat syvään epätoivoon. Tein aluksi vaan helppoja tehtäviä, yritin vähän jokaista, mutta en jäänyt takomaan päätäni seinään. Muistaakseni kaksi tehtävää jäi täysin tekemättä, ja yksi jäi jotenkin vaiheeseen.

 

Tässä kokeen yksi ihanimmista tehtävistä! Näitä opeteltiin nimittäin
valmennuskeskuksen kurssilla vaikka kuinka :)

 

 

Kokeen jälkeen oli erikoinen olo. Toisaalta tuntui, että jotain oli osannut, ja toisaalta oli täysin varma, että en ole lähelläkään pääsykoerajaa...Siitä sitten alkoikin yli kuukauden sietämätön odotus.

 

Yllätys oli, ihan oikeasti ja rehellisesti, melkoinen, kun tulokset tulivat! Olin päässyt sisään melkoisella pistesaaliilla, eli hyvinkin reippaasti yli rajan :)

 

 

Suomalaiseen menttaliteettiin kuuluisi tässä vaiheessa olla vaatimaton, mutta mun täytyy sanoa, että tähän asti tämä on kyllä elämäni suurin ja hienoin saavutus :) Ja voin sanoa, että olen itsestäni ylpeä, että jaksoin lukea noin hillittömiä määriä. Samalla voinkin siis myös todeta, että tämä on todellakin tehtävissä, jos tahtoa ja halua riittää! En todellakaan ole kympin oppilas, ja lukioajoistanikin on jo aikaa. Eli rohkeasti vaan tavoittelemaan sitä omaa unelmaa, älkää antako kenenkään, opettajien, opojen, kaverien, perheejäsenten ja ennen kaikkea itsenne lannistaa teitä! :)

Joten kaikille ensi kevään pääsykokeeseen tähtääville, oli ala mikä hyvänsä, tuhasittain onnea, tarmoa, sinnikkyyttä, itseluottamusta ja optimismia! :)